14.9.2017

Elämäni aakkoset - tärkeää juuri nyt

Löysin blogosfääristä hauskan haasteen, jota ei kylläkään minulle esitetty, mutta sehän ei estä tarttumasta toimeen, pyydettiin tai ei!

Elämäni aakkostettuna

A - Anu eli MinäIte(tm). Myös aurinko ja aurinkoisuus ovat sydäntäni lähellä. Aurinkoinen Arja Koriseva oli lapsena lempparijulkkikseni - kertooko se sitten iästäni vai mistä... ja kinastelin naapurintytön kanssa siitä, kumpi meistä saa esittää Arjaa olohuoneen "Tangomarkkinoilla" hiusharjaan laulaen. Hävisin lähes aina ja jouduin olemaan Paula Koivuniemi.

B - banaanit ovat kätevä eväs ja elämässäni nyt in, koska luin, että kuorista saa hyvää kaliumlisää ruukkukasveille. Joka aamu silppuan aamupalabanaanini kuoret ja jakelen ne tasa-arvoisesti parvekkeen ruukkuihin suoraan, kun ei ole kompostia. Saa nähdä auttaako palmujen kellastumiseen.

C - Celia, eräs hahmo lempisarjassani 800 Words, Piikkejä Paratiisissa. Jäin koukkuun Suomen-lomalla ja jatkoin katsomista kotona: aussiperhe muuttaa pikkukylään Uuteen-Seelantiin ja mitä siitä seuraa. Kommelluksia ja kohtuuharmitonta draamaa enimmäkseen.

D - dieetti. En ole koskaan ollut varsinaisesti laihdutuskuurilla, mutta tuntuu, että joulukilot (anopin kokkailut) ja Suomi-kesäloman pullakilot eivät lähteneetkään itsekseen, joten on ollut pakko hieman vahtia suuhun menevien muffinien määrää.

E - elämäni mies E. Maailman kultaisin, viisain, luotettavin ja hauskin heppu. Joskus toki myös ärsyttävin :D

F - filmiura. Ei lähelläkään todellisuutta, mutta uusin haaveeni on onnistua joskus kirjoittamaan elokuvakäsikirjoitus, mielellään Suomeen sijoittuva jännäri tai mysteeri, mutta kansainvälisille markkinoille. Ei vähä mitään näissä suunnitelmissa ja unelmissa.

G - "guruni" on ranskalainen joogaopettaja Mavra, nuori mutta (/ja?) viisas, äärimmäisen viehättävä persoona ja hyvä opettaja.

H - hiljaa hyvä tulee. Lause, joka ei ole koskaan aiemmin kuulunut sanavarastooni, ja periaate, jonka olen vasta näin aikuistuttuani sisäistänyt. Heti nyt, vauhdilla, täysillä, on ollut ennen operointimallini, mutta romaanien kirjoittamisen opettelun myötä olen oppinut, että joitain asioita vain täytyy hioa jopa vuosikausia.

I - ilo. Kun katson elämääni taaksepäin, lähdin Suomesta en vain aurinkoa, vaan iloa, intoa ja inspiraatiota etsimään. Suomessa on mielestäni (talvesta johtuen?) yleislannistava ilmapiiri: liian usein ensivastaus mihinkään on "ei tuu onnistumaan" tai "itku pitkästä ilosta". Jaa. Kiitos, ei kiitos. Rennompaa, iloisempaa, letkeämpää elämäntapaa kohti.

J - jatkuu. Elämä jatkuu, muutoksia tapahtuu aina, seuraava päivä voi olla ihan erilainen kuin tänään sekä hyvässä että pahassa ja sen yritän muistaa: kun menee hyvin, kannattaa iloita, kun menee huonosti, kannattaa muistaa, että jatkossa voi olla ihan muuta: aina koittaa se uusi päivä.

K - koulu. Olen aina pitänyt koulusta, koska rakastan uuden oppimista. Olen työskennellyt aikuisopettajana ja nyt toimin Suomi-koulun puheenjohtajana. Joskus mietin, kannattaisiko hankkia opettajan pätevyys opettaa esim. lukiossa, mutta koulutuksen hinta on täällä Australiassa tähtitieteellinen, joten on ainakin toistaiseksi jäänyt.

L - loma. Aina mielessä, kuinkas muuten! Mahtavia lomakohteita on vaikka muille jakaa ja tämänhetkinen suuntima on jouluksi Lombokille Balin viereen, jos vain saadaan edes muutama päivä vapaaksi töistä.

M - matka tuli puoliväkisin mieleen lomasta. Ulkoistunut suomalainen tottuu yleensä pian matkustamiseen, koska moni meistä ramppaa Suomessa vuosittain ja matkustustunteja saattaa kertyä jopa vuorokausi yhteen suuntaan.

N - nuotio on asia, jota Australiassa kaipaan. Perthissä on sateista keskikesää lukuunottamatta tulentekokielto. Jos täällä haistaa savuntuoksua, se yleensä tarkoittaa metsäpaloa eli katastrofia. Nuotiomakkaraa tai pannukahveja ei siis täällä retkillä nautiskella.

O - Ombudsman, Oikeusasiamies, työpaikkani.

P - Perth, kuinkas muuten. Jotkut kutsuvat Perthiä lisänimellä "end of earth", koska tämä on niin kaukana kaikesta. Joskus eristyneisyys haittaa, joskus ei, juuri tällä hetkellä ei, koska kevätsään aurinko ja kaunis kukkiva luonto kyllä saavat unohtamaan murheet.

Q - Qantas, "lentävä kenguru", Australian valtion lentoyhtiö. On tullut tutuksi matkoilla Suomeen ja muualle. Luulin, että qantas olisi jokin aboriginaalisana, mutta ei: tylsästi se on lyhenne firman alkuperäisestä nimestä Queensland and Northern Territory Aerial Services. Queensland nostettakoon myös kohtaan Q, kaunis osavaltio sademetsineen.

R - rakkaus, rauha, ruoka, raha... perustarpeita varmaan kaikkien elämässä ja kaikki onnellisesti hyvin omassani.

S - sauna! Pitäneekö lie joskus oma sauna rakentaa, jos sattuu omakotitalon omistajaksi jossain vaiheessa. En näin keväällä ja kesällä saunaa juuri kaipaa, mutta olisihan se mahtava talvisateista päästä lämmittelemään takapihan "vajasaunaan", kuten moni suomalainen Australiassa tekee.

T - tavat. Tämän blogin olemassaolon perusta on suomalaisten ja australialaisten tapojen havainnointi ja raportointi. Helposti uppoudumme omiin tapoihimme ja pidämme niitä itsestäänselvyyksinä, kun todellisuudessa jokaisella kulttuurilla, ryhmällä, perheellä tai yksilöllä on oma tapansa hahmottaa, toimia, ajatella, toimia toisten kanssa. "Itsestäänselvyyksien" paljastaminen on kuin salapoliisityötä ja tuottaa ilahtuneen Ahaa!-elämyksen, kun jotain uutta taas bongaan.

U - uusi. Minua on aina kiehtonut muutos ja uutuus, ei niinkään muoti tai teknologia uutuuksineen, vaan uudet alut, uudet mahdollisuudet, uudet näkymät. Jokin potentiaalissa on äärimmäisen kiehtovaa: mitä tästä alusta ja siemenestä voi kasvaa?

V - vieraat. Täälläpäin vierashuone on elinehto. Joka kolmas aussi on muualta kotoisin ja vieraita käy enemmän tai vähemmän säännöllisesti merten takaa. Perthissä on aivan normaalia kuulla, että yhden luona ovat appivanhemmat kuukauden, toisen luona jopa 8kk. Pisimpään vierailevat aasialaiset appikset. Suvun lisäksi vierailevat myös kaverit, tai vierashuonetta saatetaan vuokrata AirBnb:n kautta lisätienestien toivossa.

X - xenofobia, tuntemattoman pelko, asia, joka mietityttää minua paljon. En ajattele, että esim. pakolaisvastaisuus tai rasismi johtuvat suoraan tai pelkästään xenofobiasta, mutta osansa sillä taatusti on. Australiassa xenofobia on lievempää tai ainakin sosiaalisesti paheksuttua, kun taas Suomessa kuulostaa liiankin peruspuheelta. Toisaalta, en kannata kaiken vastustuksen niputtamista xenofobian piikkiin. Meillä kinastellaan säännöllisesti siitä, onko haluttomuuteni matkustaa Intiaan xenofobiaa (E:n käsitys) vai tervettä itsesuojeluvaistoa ja haluttomuutta "palkita" turistirahoillani maata, jossa (eritoten maaseudun) naisia ja tyttöjä kohdellaan aivan ala-arvoisesti.

Y - yliopisto, elämässäni jotenkin mukana vuodesta 2002, ziizus. Väikkärin pitäisi olla valmis v. 2018 loppuun mennessä ja näyttää siltä, että onnistuu. En suosittele väikkäriä kellekään hätäiselle, koska kriittisen palautteen määrä tyrmää jo alkumetreillä, jos ei ole valmis vääntämään, vääntämään, vääntämään uusiksi, huoh.

Z - Zoo. Eläintarhat ovat ristiriitainen aihe, koska toisaalta tykkään niistä kovasti: on kiinnostavaa nähdä eksoottisia eläimiä läheltä. Toisaalta mietityttää, miten hyvä elämä eläimillä voi tarhassa olla. Lajiensuojelu- ja säilytystyö kyllä on tärkeää. Esimerkiksi Perthin eläintarha rahoittaa orankiensäilytysohjelmaa Sumatralla: vankeudessa syntyneitä orankeja vapautetaan luontoon ja valistetaan paikallisia orankien suojelusta.

Å - Åland, Ahvenanmaa. Olen lomaillut Ahvenmaalla pari kertaa ja mielestäni seutu on yksi maailman kauneimipia. Ahvenanmeren saaristoa ihailin taas kesällä risteilyllä Helsingistä Tukholmaan, ja Ahvenanmaa esiintyy yhtenä tapahtumapaikkana romaaniluonnoksessa, jota nyt kirjoitan.

Ä - äiti, äidinkieli. Kumpikin tärkeitä ja rakkaita, aina.

Ö - öljy on perthiläisen elämässä mukana vähintään sivujuonteena, koska osavaltion rahakkaimmat alat ovat kaivos-, kaasu-, ja öljyteollisuus. Joskus tulee puheeksi Vihreän puolueen jäsenyyteni ja vastaukseksi saan lähinnä vaivaantuneita katseita, koska 80% kavereistani on jollain lailla kytköksissä kaivos- tai öljyteollisuuteen. Ei ihme, että täällä vasta nyt kiellettiin pahin roskamuovi (ilmaiset ruokakaupan pussit) ja pullopanttitoiminta alkaa ensi vuonna.

Tässä myös tärkeät aakkoset.

10.9.2017

Hurrikaani Irma ja katastrofivalmius

Miten Australiasta käsin voi olla mitään erityisempää sanottavaa Floridan ja Kuuban välissä riehuvasta Irmasta? Olen seurannut uutisia normaalia tiiviimmin, koska yksi parhaista ystävistäni asuu Floridassa ja on tietenkin huolestuttanut, mitenhän hänelle ja perheelleen käy. K muutti amerikkalaismiehensä kanssa Floridaan täältä Perthistä pari vuotta sitten ja nyt he asuvat miehen perheen naapurustossa.

Sain torstaina K:lta viestin, että he ovat raskaan evakuointimatkan päätteeksi päässeet perille Virginiaan, joka on neljäs osavaltio pohjoiseen Floridasta. Asukkaita on kehotettu hakeutumaan mahdollisimman kauas, koska hurrikaani tavallisesti hyytyy sisämaahan päästyään. K oli perheineen onnistunut vuokraamaan viikoksi asunnon vuoristosta Virginiasta, jossa kokevat olevansa riittävän kaukana vaarasta.

Evakuointi ei ollut helppoa. Bensa ja vesi olivat loppuneet useimmilta tankkausasemilta ja kaupoista, tiet aivan tukossa ja normaalisti 13 tuntia kestävä ajomatka vei reilusti yli vuorokauden. Miehen perheen talo on pahimman tulvariskin alla, mutta piti vain jättää oman onnensa nojaan. K on puolisonsa kanssa remontoinut ostamaansa omakotitaloa viimeisen vuoden ja nyt on mahdollista, että kaikki raskas työ ja rahanpanostus saattaa valua hukkaan, kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Voin vain arvailla, miltä mahtaa tuntua, pakkautuneena autoon kaiken pikaisesti kerättävän omaisuuden kanssa, appivanhemmat takapenkillä, koira takakontissa, kun tiedät, että takaisin palatessa ei välttämättä ole mitään jäljellä omasta kodista.

BBC uutisoi tänään, miten Floridan kuvernööri kehottaa kaikkia evakuoitumaan nyt: kuvernööri väittää, että vielä on aikaa, ja vain itsepäiset ja itsetuhoiset jäävät hurrikaania vastaanottamaan. "Oma moka", jos menee pieleen siis.

Luin myös Floridassa asuvan journalistin kolumnin siitä, miten hän perheineen ei pääse enää pakoon, koska Floridasta johtavat kaksi valtatietä ovat kumpikin niin tukossa, että ne ovat käytännössä satojen kilometrien mittaisia parkkipaikkoja. Kun miljoonat ihmiset yrittävät pakoon yhtä aikaa, eihän siitä hyvää seuraa. Sähköt ovat poikki monista paikoista, pullovesi on ollut loppu jo monta päivää kaupoista ja bensa-asemat myyvät ei-oota. Jos autosta loppuu bensa, sinnehän jäät valtatien laitaan odottamaan hurrikaanin iskua, suojanasi vain auton pelti- ja lasikuori. Kellään ei ole varaa antaa varakanisteriaan juuri sinulle. Journalisti ei saa edes ikkunoitaan naulattua umpeen, koska vaneri on ollut loppu kaupoista jo viikon. Hän odottaa kahden lapsensa kanssa, amme täynnä juomavettä, miten tulee käymään.

Journalistin jutun kärki oli luonnollisesti hänen perheensä ahdinko, mutta myös turvajärjestelyjen avuttomuus. Floridan osavaltio tai USA:n valtio eivät ole järjestäneet minkäänlaista koordinoitua evakuointisysteemiä. Tusina hätämajoituspaikkaa on avattu, mutta esimerkiksi julkisliikennettä, busseja, junia, lentoja pois Floridasta ei ole järjestetty. Jotkut lentoyhtiöt päinvastoin ovat alkaneet rahastaa lennoilla ja myyvät niitä tupla-triplahintan.

Kukin on oman onnensa ja oman autonsa nojassa. Hätämajoituksiin ei enää mahdu, vaan niistä käännytetään väki ovelta. Tuntuu uskomattomalta seurata, että itseään maailman varakkaimmaksi maaksi mainostava valtio ei saa kansalaisiaan turvaan yhdestä osavaltiosta, vaan vain toivotaan ja rukoillaan parasta.

Katastrofiin varautuminen on alkanut tuntua myös omakohtaisemmalta nykyään, koska Australiassa on joka kesä rajuja maastopaloja, jotka saattavat levitä tai peräti alkaa asuinalueilta. Muutama vuosi sitten paloi kokonainen kylä Länsi-Australian lounaiskolkassa ja millä tahansa pidemmällä automatkalla tulee yleensä ajaneeksi halki alueen, jossa on ollut metsäpalo - mustia karrelle palaneita runkoja vain jäljellä. Täkäläisissä virallisissa evakuointiohjeissa ja vaihe, jolloin uutisissa kerrotaan, jos on liian myöhäistä paeta. Sanat kuuluvat: "varaudu taistelemaan tulta vastaan kuolemaan saakka."

Katastrofeja seuratessa ei voi kuin ihmetellä sitä jääräpäistä vimmaa, jolla monet poliitikot yhä vakuuttelevat, ettei ihmisen toimilla ole niihin mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen, ilmastomuutos on kukkua. Kun asuu mantereella, jossa Ilmatieteen laitos joutui lisäämään uuden värin lämpöennusteisiin - yli +50 astetta, katastrofaalinen - tekisi moisilla puheilla lähinnä mieli pyyhkiä peffa.
Joku raja.

Hurrikaani Irma ja muut kutsumattomat kaverit. Kuva (c) Nasa.

8.9.2017

Lempiasioita tai -aistimuksia Australiassa

Viikonlopun kunniaksi hieman kevyempää asiaa. Perthissä on kevät saapumaisillaan ja liekö siitä suomalais-aussin sydän herkistynyt huomaamaan kaikkia mukavia asioita. Olen jo pidempään pohtinut tekeväni listan asioista, joista erityisesti pidän Perthissä, eli jotka ovat mielestäni tyypillisiä täällä tai jostain syystä painuneet mieleen.

Pyykinpesuaineen tuoksu

Tämä ei äkkiseltään kuulosta erityisen australialaiselta tai ei-suomalaiselta. Mielestäni puhdas pyykki on yksi parhaita tuoksuja maailmassa, vaikka vahvoista tuoksuista saattaakin laueta migreeni. Tuoksu ei tietenkään saa olla ylivoimainen, vaan mukavan vieno vivahde. En tiedä, käyttävätkö aussit tuoksuvampia pyykkijauheita kuin suomalaiset, pesevätkö vaatteita useammin, käyttävätkö hajustetta rumpukuivaimessa vai missä mennään. Joka tapauksessa Perthissä usein lehähtää pyykinpesuaineen tuoksu kadulla, ohikulkijoista, ihmisten kotona.

Olen analysoinut, että ei se pyykkijauhe ehkä sinällään ole ihanuuksista ihmeellisin, vaan mitä tuoksu edustaa. Puhtaat lakanat kyläpaikassa tai hotellissa tarkoittavat, että nyt ollaan lomalla, ja ehkä siitä pyykinpesujauheen tuoksu on iskostunut mieleeni onnen synonyymina. Aussitaloissa on myös usein avoin laundry eli kodinhoitohuone, jossa pyykkijauhetta säilytetään, ja sieltä tuoksu leviää isommasti taloihin kuin suljetun oven takaa kylppäristä. Mahdollisesti siksi aussitalot tuoksuvat vahvemmin kuin suomalaiset ja jotenkin siitä tulee kodikas olo.

Ulkoilman tuoksu vaatteissa

Toinen tuoksuaihe. Suomessahan yleensä koko talvi menee tuoksujen puutteessa, paitsi keino-sellaisten, joten ehkä siksi vuoden ympäri tuoksuminen on kiinnittänyt huomioni. Kuivaamme lähes aina pyykit parvekkeella ja niihin tarttuu pesuaineen tuoksun lisäksi ulkoilman eli mielestäni leirielämän jännittävä tuoksu. En ole kovin innokas telttailija nykyään, mutta lapsena suurinta huvia oli teltassa nukkuminen. Yksi parhaista lapsuusmuistoistani on, kun sain luvan nukkua teltassa kodin pihalla parhaan kaverini kanssa ja oli kyllä niin jännä kesäyö ettei paremmasta väliä. Samaten telttailu yhdistyy mielessäni lomailuun, koska ne muutamat kerrat, kun olen aikuisena telttaillut, olen ollut autoreissussa tai vaeltamassa.

Ulkona kuivattuihin pyykkeihin, tai käytön jälkeen ulos ripustettuihin pyyhkeisiin, tarttuu samanlainen ulkoilman tuoksu kuin telttaankin, eli ne tuoksuvat lomalta, aikaisilta kesäaamuilta, luonnolta ja vapaudelta.

Pikkukahvilat joka paikassa

Luen väikkäriäni varten asiaa mielipaikoista, joita tutkitusti lähes kaikilla on. Mielipaikka on paikka, johon mennään, jotta tullaan paremmalle mielelle tai tuulelle. Mielipaikkaa siis joko tiedostamatta tai tietoisesti käytetään mielialan hallintaan ja hyvinvoinnin palauttamiseen. Mielipaikka on usein luonnossa, mutta joidenkin (harvempien) mielipaikka on esimerkiksi oman kodin makuuhuone, tai jokin julkinen tila kuten kirjasto tai kahvila. 

Omat mielipaikkani löytyvät luonnosta ja veden ääreltä, kuten niin monilla muillakin, mutta mielipaikkalistalle pääsevät myös Perthin kirjaston kahvila ja muutama muu mukavasti sisustettu, kodikas kahvila – niitä ei ole Perthistä vaikea löytää. Lempikahvilani eivät ole mallia ”ota itse tarjotin ja istu ostarin meluun”, joita Suomessa on runsaasti, vaan quirky eli mikähän olisi suomeksi, omaperäisesti tai eklektisesti sisustettu ja kotileivonnaisen oloisia tuotteita myyvä putiikki. Vastajauhettujen kahvipapujen tuoksu kuuluu tietysti olennaisena osana kokemukseen. 

Kukkivat puut

Suomessa kukkivista puista saa nauttia vain hetken, kun omenapuut ja tuomet kukkivat toukokuussa ja pihlaja kesäkuussa. Perthissä on useita kukkivia puita ja kukkiminen ajoittuu pidemmälle ajanjaksolle. Juuri nyt, syyskuussa, kukkivat korallipuut, joiden tulipunaiset kukat ovat upean veistoksellisia. Niiden jälkeen lokakuussa alkaa jacarandakausi, jolloin monet Perthin asuinaluekadut peittyvät latvusten violettiin pilveen. Eukalyptukset aloittelevat nyt kukintaansa ja jatkavat joulun tienoille saakka, niissä on kivat tupsumaiset kukat. Perthin joulupuu eli Nuytsia kukkii näyttävin kellanoranssein kukin joulun tienoilla, samoin pulloharjapuut (bottle brush trees), kun taas suurin osa tuhannesta akaasialajista kukkii tuoksuvin keltaisin pallerokukin keskitalvella eli kesäkuussa.

Kukkivat ja hedelmiä tekevät puut ja pensaat kiteyttävät mielestäni aurinkoisen ilmaston eksotiikan, koska niistä on aiempaa kokemusta vain lomilta. Samaten täällä erittäin yleiset, seiniä pitkin kiipeilevä ihmeköynnös (bougainvillea) ja usein ulkoterasseilla ja katoksissa käytetty sinisade (wisteria) huokuvat eksotiikkaa ja kauneutta. Ihmeköynnös on kuulemma tuskallinen pitää kurissa, koska se leviää äkkiä ja runko on täynnä piikkejä, mutta sitä on ohikulkijana kiva katsella muiden seinillä.


Jos Suomesta listaan samalla lailla lempiasioitani tai ehkäpä lempiaistimuksia, olisivat ne savun tuoksu (puusauna, kesämökki, takkatuli, nuotio...), joulukuusen tuoksu ja joulun tuoksut ylipäätään (mausteet, piparit, havut, appelsiinit, glögi), sininen hetki talvella, jolloin koko luminen maailma on taianomaisen värinen ja jota sävyä täällä ei koskaan näe, sekä pilvetön kesäyö järvellä tai rannalla, taas sävy ja näky, jota täällä ei koskaan näe, koska yöllä tulee pimeää, piste. 

Ihmeköynnös (bougainvillea)

Korallipuu (coral tree)

WA Christmas Tree (nuytsia)

Sinisade (wisteria)

3.9.2017

Aina kaikki hyvin? Yksinäisyydestä

Viimeksi kerroin, että kirjoittamani romaani kilpailee kustannussopimuksen saamisesta. Sain vastaukseksi paljon kannustusta ja siitä kaikille kiitos. Eräs kommentti jäi mieleen kummittelemaan, nimittäin: "mikä sinulta ei onnistu tai mitä et osaa, kun näyttää, että kaikki sujuu?" Kommentti oli hyväntahtoinen ja otin sen huumorilla, mutta siitä jäi kaksi asiaa pohdituttamaan. Ensinnäkin onnistuminen elämässä, ja toisaalta se, onnistuuko minulta todellakin kaikki vai onko blogini painottunut, ehkä peräti vääristynyt, positiivisuuden puolelle?

Onnistumisesta sen verran, että ehkä tekemisistäni saa sellaisen kuvan, että aina on tuulta purjeissa, koska a) kerron mielelläni hyviä uutisia, koska ajattelen, että ne voivat rohkaista muita yrittämään omien unelmien saavuttamista ja hyvistä uutisista tulen itsekin hyvälle mielelle; ja b) kukas sen kissan hännän nostaa jos ei itse? Minua on aina ihmetyttänyt suomalaisuuteen (ilmeisesti) kuuluva piirre, että omia taitoja, menestystä, aatteita ja vaatteita tms. tulisi hieman epäillä ja mielellään vähätellä. Miksi? Ei kukaan tietenkään halua kuunnella omahyväistä saati mihinkäänperustumatonta toitotusta siitä, miten mahtava suksee kertoja itse on. Mutta miksei saisi ja kannattaisi ilahtua ja jakaa hyviä uutisia silloin, kun niitä on?

Ex-pomoni täällä Aussilassa kerran ohjeisti, kun kehityskeskustelussa pyysin häntä antamaan enemmän positiivista palautetta tavanomaisemman kritiikin sijasta: "Mitä pidemmälle elämässä ehdit sekä iän, aseman että saavutusten puolesta, sitä vähemmän muilla on aikaa ja kiinnostusta kehua sinua. Töissä senioriasemissa olevilla on omat murheensa ja myös odotukset niitä alaisia kohtaan kasvavat jatkuvasti, jotka etenevät urallaan. Opi tunnistamaan itse omat vahvuutesi ja olemaan ylpeä saavutuksistasi." Jäi mieleen.

Blogijuttuni ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia (ainakin omasta mielestäni), koska toisaalta sellainen satun olemaan luonteeltani, toisaalta haluan mieluummin tallentaa hyvän mielen juttuja kuin murheita. Toki kritiikkiäkin blogista löytyy sekä Australiaa että Suomea kohtaan, koska ei mikään tai kukaan ole täydellinen. Omia henkkoht murheitani en kovin usein jaa, osin siksi, ettei suuria murheita ole (puunkoputus) ollut aikoihin, toisaalta siksi, että murheet tuntuvat paljon henkilökohtaisemmilta kuin ilonaiheet ja ovat siksi vaikeammin jaettavia. Usein rohkaistun kirjoittamaan vaikeista aiheista vasta sitten, kun ongelma on jotenkin ratkennut, niin tälläkin kertaa.

Yksi asia on tänä vuonna painanut, mutten ole aiemmin keksinyt, miten siitä kirjoittaisi rakentavasti. Yksinäisyys, kavereiden katoaminen, välien väljähtäminen, vähenevä yhteydenpito perheeseen ja sukuun yhä pidempään jatkuvan erilläänolon vuoksi. Olen elämässäni muuttanut sen verran monta kertaa, että otan perusasetuksena sen, että kaikki ihmiset eivät pysy elämässä mukana koko matkaa, vaan jotkut tulevat mukaan vain osaksi polkua ja hyvä niin. Kuitenkin tämän vuoden mittaan on tuntunut, että olen palannut ensimmäisen aussivuoden yksinolofiiliksiin, eikä se ole ollut kivaa.

Vaihdoin vuoden alussa työpaikkaa, ja tajusin vasta muutama kuukausi jälkikäteen, miten paljon sosiaalinen elämäni oli nojannut hyvään työporukkaan. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan joka päivälle juttuseuraa eikä joka viikolle lounaskamuja. Uuden työpaikkani työilmapiiri on aivan erilainen kuin edellisen, eikä siellä juuri jutustella, saati käydä lounaalla yhdessä. Töitä, töitä, töitä, se on siinä.

Samaan aikaan Perthiin-muutostani saakka kasassa ollut suominaisten kaveriporukka on pikkuhiljaa hajaantununut, koska osa on muuttanut takaisin Suomeen, osa elää omaa elämäänsä perheen, työn, harrastusten, opiskelun ym. tiimellyksessä, eikä meistä kellään ole enää samaa vertaistuen tarvetta kuin alkuvuosina. Kukin on siis vähitellen ajautunut uusiin suuntiin ja uusien kavereiden huomiin. Paitsi hetkellisesti minä. Vuoden puolivälissä oli hetken sellainen olo, että olen ihan irrallaan, yksin, kenenkään kaipaamattomissa (paitsi tietty E:n).

Onnekseni olen nyt alkanut tutustumaan uusiin työkavereihin hieman paremmin, jotta edes jokunen sananvaihto päivän mittaan tapahtuu muustakin kuin työstä. Samaten olen löytänyt mahtavan porukan perthinsuomalaisia kirja- ja kirjoitusintoilijoita, joiden kanssa aika rientää ja juttu luistaa kirjoitusharrastuksesta puhuessa. Hetken irrallisuus ja yksinäisyys kuitenkin jälleen kerran opettivat, että maanmuutto voi olla raskas prosessi. Ymmärsin paremmin, miksi niin monet päättävät lopulta, että synnyinmaa mansikka ja paluumuuttolasti laivataan Suomeen.

Mietin, onko vaikeampaa olla yksin uudessa maassa kuin synnyinmaassaan, koska uudessa paikassa ei ole vanhoja verkostoja kuten koulukavereita, perhettä jne. joiden seuraan voisi hakeutua? Vai onko uudessa maassa itse asiassa paremmat oltavat, koska Australiassa on niin paljon uusia tulijoita, että ainakin maahanmuutosta ja sopeutumisesta saa yhteistä jutunjuurta ja kaverustumisen syyn, jos ei muusta? Varmaan vaihtelee henkilöittäin ja tilanteittain.

Itselleni on ollut helpompaa löytää uusia kavereita Australiasta aikuisena kuin Suomesta aikuisena, koska aussit ovat keskimäärin sosiaalisempia ja "miksaavat" ympyröitään, eli mielellään kutsuvat esimerkiksi opiskelu-, työ-, ja lapsuudenkaverit samoihin tilaisuuksiin sen sijaan, että kaikki pidetään erillisinä kuppikuntina. Muistan ensimmäisenä aussivuonna järkyttyneeni, kun kaveri kutsui minut Halloween-juhliin ja paikalla olivat myös hänen vanhempansa - - - kolmikymppisen kotibileissä, vanhemmat? Kaveri ei koskaan saanut tietää, että meikäläisen silmiin moinen oli kummallista; nykyään normaalia, kuten myös vastasyntyneiden näkeminen pubilounaalla tai musiikkikonsertissa, niinkuin Down Underissa on tapana. Kaikki mukaan vauvasta vaariin!

Suomi-koulun toiminnasta löytyy aina seuraa. Toivon saavani aikaan varainkeruu-joulumarkkinat koululla lokakuussa: perthiläiset, tervetuloa!

31.8.2017

Läpimurtoni Ameriikan kirjamarkkinoilla?

Nyt ollaan jännän äärellä! Kirjoittamani jännitysnovelli (mysteeri/trilleri) THE OLD GOD kilpailee parhaillaan mahdollisuudesta saada julkaisusopimus USA:ssa. Romaani kertoo kansainvälisestä arkeologitiimistä, joka löytää suomalaisesta erämaajärvestä jotain odottamatonta - sekä mitä siitä seuraa. Yksi tiimin jäsen katoaa, kaksi valehtelee - mistä ja miksi? -, eikä kukaan osaa tulkita metsään ilmaantuvia merkkejä siitä, mitä tuleman pitää. Kirja yhdistelee kauhun ja paranormaalin elementtejä sci-fiin ja uskontojen historiaan.

Tarina pohtii lojaaliutta ja petosta, sekä tieteen ja yliluonnollisen rajaa. Keskeisimmät henkilöt ovat suomalainen arkeologi Anna, australialainen ammattisukeltaja Ben ja suomalainen arkeologian opiskelija Elina. Mukana runsaasti viitteitä suomalaiseen muinaisuskoon. Olen koulutukseltani taide- ja kulttuurihistorioitsija ja olipas lystiä kirjoittaa aiheesta, joka itseäni kiehtoo.

Kilpailun järjestää amerikkalainen Inkshares ja kirja on tällä hetkellä TOP 50:ssä. Jos se pääsee TOP 10:iin, on erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa yksi neljästä tarjolla olevasta kustannussopimuksesta. Kirjan alun voi lukea täältä

Inkshares myy ennakkotilauksia kirjaan, eli jos kiinnostaa ja haluat tukea suomalaisen kirjailijan pääsyä Ameriikan markkinoille, niin tuki otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Hinta on 20USD. Mikäli kirja ei pääsekään kustannetuksi asti, rahat palautetaan 90 päivän sisällä ostosta.

Suomi maailmankartalle! :D

Kirjan ensimmäinen luku kuvan alla. Lahjakkaan veljeni tekemä kansikuva jo valmiina levitykseen.



THE OLD GOD - CHAPTER 1

18 September, Lake Haltia, North-Eastern Finland, near the Russian border

     I can’t find her.
     The realisation hit Ben like a boxer’s punch. He bit the mouthpiece in frustration, scanned around in the dark, plunged deeper. There was no point in surfacing, signaling to the others. They could do nothing to help.  He was the only one left with diving gear, skills and experience.
     Before venturing further in the darkness that was only narrowly sliced by his diving torch, he glanced at his wrist, the diving computer. Not good. He had been underwater for over two hours. His re-breather tank was not running out of air, yet, but his torch was running out of battery. He had no spare torch – this was the spare torch. The battery of the first was already flat. And he was running out of stamina. Nothing burnt calories and drained muscles like diving in ice-cold water.
     The lakes of Finland had an average depth of six meters. This one, called Lake Haltia, ‘the lake of nature spirit’, was an anomaly. Created by a meteorite impact some quarter of a million years ago, the bottom of the lake lay ten times deeper, at sixty meters. The visibility was ridiculously poor even in the shallower shore waters. Ben was painfully aware he had only little hope of finding anything here, around the deepest spot, where he was now performing his diligent search pattern before he had to ascend. The lake was muddy and the autumn sun already setting. At this depth, he could barely see the tips of his fingers even with the powerful underwater torch. In other circumstances, he could have surfaced and tried to track the air bubbles of the lost diver. But with re-breathers, there were no bubbles. The air was recycled in the tank – hence the name, re-breather - and hardly anything bubbled out from the mouthpiece. He had no way of tracking Elina, if she couldn't or wouldn't signal to him with her torch or by clinking on her tank.
     Ben let more air out of his buoyancy vest to draw closer to the bottom, one last time. He had to get up. This was unhealthy, dangerous even. His mask had started fogging on the left side, again, blurring the already poor visibility. He sighed into his mouthpiece, again, out of frustration. He shouldn’t. He had to make every breath count, deliver every ounce of the priceless oxygen to his cells, make it last as long as possible.
     He was already feeling light-headed and he knew it was a high time to start the careful, slow ascend to the surface, for his own safety. But he had to take one last look at the bottom before returning to the shore with his devastating news. He had to.
     He reached the bottom of the pit, covered in brown, quietly wavering waterweed. Ben scanned the surroundings with his torch, left and right, right and left, back and forth. He kicked his fins softly, rhythmically, to keep the pace steady and efficient, and hovered his hands close to the bottom, raking the water and weed, to aid his limited vision. Nothing but more entangling water plants. Twigs. Mud.
     Suddenly, he touched something lean and hard protruding upwards. An arm? Let it be her!
     No.
     It was a straight, sturdy branch pointing up from the bottom mud. An unexpectedly straight one, roughly the strength of a wrist. Whitish. Ben glanced around and even with his blurred vision, he could see a dozen similar branches sticking out from the marshy ground. Some were curved, some were straight. In a flash, he understood they were no branches.
     In the vanishing light of his dying torch, he watched the brown viscose water swirl around remnants of once-living beings – a garden of bones.
  

****

Sent: 9 September at 12:38

As you have been made aware, it is of utmost importance that you take care of the situation as swiftly as possible and leave no time for the opponent to take advantage and execute their plan. You will be contacted soon for more details. Be prepared.

**** 




26.8.2017

Muistisääntöjä Australiaan

Vaikka olen asunut Perthissä jo ennätysmäiset kuusi vuotta - ennätysmäiset siksi, etten tullessani tiennyt ollenkaan, kauanko viipyisin - käytän edelleen joitain muistisääntöjä, jotka jouduin kehittelemään alkumetreillä.

1) Kuski tien keskiviivan puolella. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne ja siihen sopeutuminen otti aikansa, mutta nyt reissut Eurooppaan/Suomeen ja takaisin hoituvat sikäli rutiinilla, ettei joka kerta tarvitse pelätä, ajaako väärällä puolella kummallakin mantereella. Minulle toimii ajatus, että kun ajan autoa, on minun istuttava keskiviivan puolella. Jos piennar on lähempänä, menee huonosti ja pian vaarallisesti, jos ei tilannetta heti korjaa.

Muistisääntö ei toimi täydellisesti, koska useampikaistaisilla teillä on mentävä sillä  kaistalla, joka vie oikeaan suuntaan. Perthin moottoriteillä ei ole aina ulosajoramppeja jonne käännytään, vaan esim. kaksi vasemmanpuolimmaista kaistaa vain erkanevat muusta tiestä ja jatkavat uuteen suuntaan. Toki näihin on viitat, mutta aina ei ehdi vauhdissa älytä.

Ajan vieläkin kuukausittain harhaan tietyssä risteyksessä Graham Farmer Freewayllä, jossa motari haarautuu kolmeksi tieksi, yksi kaista yhteen suuntaan, kaksi yhteen suuntaan ja kaksi vielä eri suuntaan, vieläpä heti tunnelin jälkeen, eli navigaattori on yleensä sammunut signaalin menetettyään. Tuurilla seilattava vaan. Yleensä pieleen.

2) Vitosvaihde on itseäni lähinnä autossa, koska tykkään toimia vauhdilla eli isoimmalla vaihteella. Tämä piti ihan keksimällä keksiä, koska vaihdelaatikko aussiversiona myytävässä Toyotassa on sama kuin Eurooppaankin myytävissä. Toisin sanoen ykkösvaihde on vasemmalla ylhäällä ja vitosvaihde reunimmaisena oikealla ylhäällä.

Oikeakätiseen vaihteistoon tottuneelle ykkösvaihde vedetään itseä kohti ja ylös, kun taas vasurimallissa vipua työnnetään poispäin itsestä ja ylös. Eräänkin kerran olen yrittänyt puskea väärää vaihdetta päälle, kun lihasmuisti väittää, että kannattaisi toimia eurooppalaismallin peilikuvana, kun kerran eri kädellä pelataan. Ei näin, Toyota huutaa.

3) Vasemmalla myös kävellen. Vasemmanpuoleinen liikenne pätee myös jalankulkijoihin ja esim. liukuportaisiin. Siellä pitäisi siis ryhmittyä vasemmalle, jotta oikealta pääsee ohi. Jostain syystä kuitenkin portaissa on aina yksi tatti, joka jumittaa oikealla ohituskaistalla nappikuulokkeet niin syvälä korvissa, ettei kohteliaita excuse me- ohituspyyntöjä varmasti kuule. Lisäksi Perthin keskusta-alueen rullaportaat ovat tuntemattomista syistä niin usein rikki, että sama olisi olla normaaleja portaita sekä hissi kaikkialla kauttaaltaan.

4) Maitokahvi on flat white, lättänä valkoinen. Kahvinjuojat oppivat Australiassa nopeasti, että kahvin eri tarjoilumuotoja on tusinoittain, ja usein kahviloissa voi myös erikseen valita pavut ja paahtoasteen. Kahvia ei käytännössä koskaan kaadeta itse kahvipannusta eikä se tule suodatinpannusta ylipäätään, vaan barista tekee kupilliset yksi kerrallaan. Kahvilaan yleensä edellytetään kahvikoneen käyttökoulutus työllistymisen pohjaksi.

Täällä ei jostain syystä ole olemassa eurooppalais(ranskalais)muotoa cafe au lait eli maitokahvi, vaan maitoa saa eri määrän kahviin ja eri muodoissa - kuumennettuna, vaahdotettuna, kylmänä - tilaamalla eri tuotteen: macchiato, long mac(chiato), cappuccino, flat white, long black with milk at the side eli musta kahvi ja maitonekka viereen erikseen... Tietenkin jääkahvit, erikoismaustekahvit jne erikseen. Musta kahvi puolestaan ei ole Americano jollaisena se Euroopassa tunnetaan, vaan long black.

Jotkut kahvilat tarjoavat palvelua, että jos tuot oman kestomukin, saat kahvin halvemmalla. Kestomukeja Perthissä näkee jonkun verran, mutta ei läheskään niin paljon kuin voisi. Itse yritän vähentää jätteen määrää juomalla aina kahvit kahvilassa take awayn sijasta eli vastaan myyjälle dine in, syön täällä (vaikka juomasta kyse), tai pyytämällä pahvimukin ilman turhaa muovikantta. Aina tämä ei onnistu, koska kansi topataan mukiin niin automaattisesti, että muki tulee kannella, halusit tai et.

5) Kaikki muut roskat samaan kierrätysastiaan, paitsi muovipussit ja ruuanjätteet. Jäteasioista puheenollen. Perthissä kierrätysprosentti on aivan onneton, 30%, ja arvelen sen johtuvan siitä, että ihmisiä ei edes kunnolla yritetä opettaa kierrättämään. Helpottaakseen kierrätystä kunnat keräävät kaiken kierrätykseen sopivan yhtenä pompsina, mutta tämä näyttää johtavan hämmennykseen tai välinpitämättömyyteen siitä, mikä sinne kierrätykseen sopii ja mikä ei. Idea on, että kierrätettävä eritellään lajittelukeskuksessa. Ideana hyvä, toteutuksena ei.

Kierrätykseen siis menee kaikki se, mikä Suomessakin kierrätetään (paperi, pahvi, lasi, metalli), mutta myös vahva muovi eli rasiat ja pakkaukset. Sen sijaan muovipussit eivät kuulu kierrätykseen eikä ruokajäte, joka menee kaatopaikalle kompostien sijasta (haloo). Itsellenikin on epäselvää, voiko esim. rasvantahrimat pizzalaatikot kierrättää, mutta laitan ne kierrätykseen silti. Iso osa kierrätykseen tarkoitetusta materiaalista päätyy kuitenkin kaatopaikalle juuri siksi, että kierrätysastiat on sotkettu sinne kuulumattomalla tavaralla, eli koko taloyhtiön vaiva voi mennä hukkaan yhden tumpelon takia.

Perthissä otetaan käyttöön panttipullo- ja tölkkisysteemi v. 2019, vihdoin ja viimein. Asia on viivästynyt ankaran lobbauksen takia, koska Coca Cola Company on pelotellut asiakkaita huomasti nousevista tuotehinnoista, jos jotain niin monimutkaista, vaikeaa ja kallista kuin pullonkierrätys aloitetaan. Suomalainen, vuodesta jääkausi myös cokispullot palauttanut viherpiiperö hämmästelee pelottelukampanjaa huvituksen ja raivon sekaisin tuntein.

6) Koska henkilötunnusta ei ole, joutuu muistamaan muita tunnuksia. Australiassa ei ole kellään samanlaista yhtenäistettyä tunnistenumeroa kuin suomalainen sotu. Siispä tunnistuskeinoja on muita, yleensä dokumenttikombo eli pitäisi voida näyttää esimerkiksi ajokortti, passi ja pankkikortti, kaikki samalla nimellä. Ajokortin numero on kohtuullisen yleinen tunnistusmetodi esim. puhelinpalveluissa, samoin tietenkin syntymäaika. Jos paikallista ajokorttia ei ole, yleensä Australiaan muuttava joutuu hommaamaan jonkin muun täkäläisen ID:n, esimerkiksi proof of age-kortin, ikätodistuksen.

Näiden lisäksi monille tahoille, vaikkapa pankin ja valtion palveluihin, pitää antaa vastauksia erilaisiin turvakysymyksiin kuten: mikä on lempijoukkueesi? Äitisi tyttönimi? Ensimmäisen ala-asteesi nimi? Ensimmäisen lemmikkisi nimi? Itseäni tällainen ystäväkirjatyyppinen kysely lähinnä hymyilyttää, koska useimmat voisivat vastata ko. kysymyksiin esimerkiksi puolisonsa puolesta ilman sanottavaa vaivaa. Eli onkohan hirveän tietoturvallista...?

Kaikkein turhauttavimmaksi ID-bingoilu menee silloin, kun sinulla ei ole juuri tarvittua todistusmuotoa. Esimerkiksi Landgate eli maanmittauslaitos/kiinteistövirasto hyväksyy vain kombon passi, ajokortti, syntymätodistus JA omalla nimellä tullut kiinteistöön liittyvä paperi, vaikkapa sähkölasku. Meillä sähkölasku tulee minun nimelläni eikä Perthin monopoli-sähköyhtiö Synergy suostu lähettämään sellaisia laskuja, jotka on osoitettu kahdelle ihmiselle, vaikka kyseessä olisi pariskunta. E:llä ei siis voi olla ko. laskua näytille, ja jos taas vaihdamme E:n nimen laskuun, minulla ei sitä ole. Huoh.

Kuvituksesi räpsyjä Perthin lopputalvesta. Näin aurinkoista ei ole ollut sitten toukokuun lopun montaakaan kertaa.

Banksiankukka kirjaston kahvilassa.

Yllä ja alla Hay Street, yksi Perthin keskustan pääkaduista ja suosittu lounaskahvila-alue.



10.8.2017

Itsestäänselvää Suomessa

Suomessa käydessä tuli taas huomattua, miten monta asiaa ottaa itsestäänselvyytenä. Tässäpä listausta suomalaisista tavoista tai tavallisuuksista, jotka tällä kertaa tekivät E:hen vaikutuksen.

1. Voileipäkulttuuri. E:n mielestä on sekä ihmeellistä että kätevää, miten voileipäpöytä on suomalainen perustarjoomus vieraille. Kaikissa sukulointi- ja kyläpaikoissa on aina tarjolla aamu-, ilta- tai välipalaksi, joskus myös päiväkahvin kanssa, minibuffetti, joka koostuu seuraavista: vaaleaa ja tummaa leipää, joskus myös karjalanpiirakoita tai rieskaa, levitettä (joko perusmargariinia tai esim. useita tuorejuustoja), juustoa, viipaloitua tomaattia ja kurkkua, salaattia, leikkelettä ja mitähän vielä.

En ollut aiemmin ajatellut, miten arkisesta asiasta voi saada runsaan ja juhlavan juuri tuolla buffet-hengellä, koska aamupalapöytä on tuttu kuin omat taskut. Voileipäbuffet on niin eksoottinen juttu esimerkiksi Australiassa, että ruotsalainen kahvila Miss Maud rahastaa siitä 29,95-59,95 dollaria per pää, riippuen syökö aamupalaa, lounasta vai päivällistä. Tietenkin kahvilan buffetti myös vastaa enemmän hotellin buffaa kuin kotiaamiaista, mutta ymmärtänette pointin.

2. Kahvileipäkulttuuri. E ihmetteli jo edellisellä Suomen-visiitillä, että miksi olin vähätellyt suomalaista ruokakulttuuria hänelle. En nimittäin ennakkoon keksinyt montaa erityistä asiaa kehuttavaksi, perusmämmin ja karjalanpiirakoiden lisäksi. Tuore ruoka, luonnonantimet jne tietenkin tuli mainittua, mutta kyllä myös ranskalaiset arvostavat ja harrastavat samoja asioita, joten se ei ole suomalaisten yksinoikeus.

Tälläkin kerralla häntä jaksoi ihmetyttää, miten joka päivä juodaan niin monta kertaa kahvit: aamukahvit, päiväkahvit, iltakahvit, ja miten joka kahvin kera on jotain leipomusta kotitekoisesta pullasta mokkapaloihin tai niihin karjalanpiirakoihin. Tietenkin E saa hieman paisutellun kuvan, koska vieraille tarjotaan runsaampia antimia kuin normioloissa, mutta kyllä suomalaiset sekä kittaavat kahvia että syövät pullaa aika lailla ihan ilman vieraitakin, esim. työpaikalla.

3. Finnish style – sängyt. Toisin sanoen parisänky, joka koostuu kahdesta erillisestä yhteenliitetystä runkopatjasta ja tulee kahden erillisen täkin kanssa. En tiedä miksi E ei ole koskaan muualla nähnyt vastaavaa, mutta hän oli syvästi vaikuttunut siitä, miten kätevä voi olla kaksi erillistä patjaa ja kaksi erillistä peittoa. Ei heräämistä siihen, kun toinen kääntää kylkeä, eikä koskaan voi syyttää muita kuin itseään siitä, jos peitto katoaa yöllä.

Sänky ja petivaatteet ovat yleisestikin asia, jotka poikkeavat hieman maakohtaisesti. Australian tyynyt ovat yleensä pitkulaisempia ja pidempiä kuin suomalaiset, johtaen siihen, että Suomesta ostetut tai lahjaksi saadut tyynyliinat eivät tyynyjen päälle mahdu. Samaten meillä on lahjaksi saatuja pussilakanoita, joita käytämme vain puolet vuodesta (kesäisin siltään). Parivuoteen täkki on aussimallia eli kahden hengen, kun taas suomipussilakanat ovat kahdelle erilliselle täkille.

4. Englantia puhuvat ihmiset. E:n mielestä on koskettavaa, miten kaikki pyrkivät puhumaan hänelle englantia siitä riippumatta, mikä on kielitaidon taso tai miten paljon ylimääräistä aivovaivaa se vaatii puhujalta. Toisin kuin Ranskassa, ihmiset eivät Suomessa yleensä puhu ulkkarin yli ja ohi, vaan yrittävät ottaa tämän mukaan keskusteluun ja usein jopa keskustelun keskipisteeksi eli tämän mielipiteitä, vaikutelmia jne innolla udellen.

E oli välillä niin liikuttunut saamastaan "erityishuomiosta", että alkoi kiitellä ihmisiä englanninpuhumisen "ponnistuksesta". Tämä tuli toisinaan ulos hieman oudosti eli välillä huomasin, miten suomalaiset vaivaantuivat - eikö englantini ole riittävän hyvää kun siitä pitää erikseen mainita tai kiitellä ponnisteluna? Jouduin paikkailemaan selittämällä, ettei kiitos ole kritiikkiä vaan täydestä sydämestä annettu aito tunnustus, kun E ei joutunut jäämään keskusteluista ulkopuolelle tai vain minun tulkkauksieni varaan.

5. Kesämökkikulttuuri. Järvikulttuuri. Saunakulttuuri. Metsäkulttuuri. Nämä kaikki nivoutuvat yhteen ja kaikkia koettiin tietenkin täysin rinnoin Suomen (sateisessa) suvessa. On maailman mittakaavassa jopa poikkeuksellista, miten monella suomalaisella on joko oma mökki, tai sellaiselle pääsy esim. sukuloimaan tai ihan vuokraten.

Ranskan lain mukaan rannoille ei saa rakentaa, koska rannat ovat julkista omaisuutta. Näinhän Suomessakin yleensä on taajama-alueilla, eli rantatontit eivät suoraan ulotu veteen vaan veden ja tontin välissä on esim. kävelytie ja jokamiehenoikeus. Toista on metsiköissä, joissa mökkilaiturille voi kävellä suoraan aamupalapöydästä.

Täällä Perthissä ihmiset yleisesti omistavat tai vuokraavat loma-asuntoja neljän tunnin ajomatkan päästä Margaret Riveriltä, ja vehreä viininviljelyalue onkin rentouttavaa, kaunista lomaseutua. Samanlaista metsäläishenkeä Margaret Riverillä lomailussa ei kuitenkaan ole, vaan idea on joko viettää aikaa rannalla uiden ja surffaten (esim. Dunsboroughissa) tai viinitiloja kierrellen ja niiden ruoka- ja juomatarjontaa testaillen.

Suomessa metsässä liikkuminen, metsän antimien hyödyntäminen ja sauna ovat luonnollisesti olennainen osa mökkeilyä. Järvessä uinti oli sekin ihastelun aihe, vaikka järvivesi jäi alle +20 asteen. Mökillä tietysti poimimme myös mustikoita piirakkaan, jotta päästiin palaamaan kohtiin 1 ja 2 ja aloittamaan kierros alusta.

Kuvissa lisää asioita, joita E ei ollut ennen nähnyt:

Lupiinit. Tämä on vieraslaji juu, mutta silti kaunis. Kuvaan pääsi myös veljeltä lainattu auto. Oli hyvä ratsu!

Villinä kasvavat mustikat, joista voi leipoa herkullista piirakkaa.

Lammikko aivan täpötäysi nuijapäitä.

Siirtolapuutarha.

5.8.2017

Tapetilla täällä juuri nyt

Suomessa kohistaan sotesta, persujen hajoamisesta ja presidentinvaaliehdokkaista, täällä puolen palloa on tietenkin omat kesto- tai hälinäaiheensa. Millaisia näkyviä uutisia Länsi-Australiassa näkee mediassa juuri nyt (tai pidemmällä aikavälilllä kestoaiheiden tapauksessa...).

Australian kansalaisuus. Australian hallitus päätti vuoden alussa, että tiukennetaanpa kansalaisuuden saannin ehtoja. Päätös tiukennuksesta tuli voimaan 20. huhtikuuta. Mutta, laki tiukennuksesta ei ole vielä mennyt läpi eli kukaan - eivät poliitikot, eivät viranomaiset - ei tiedä, mitä tiukennus pitää sisällään eli miten kansalaiseksi nyt sitten pääsee.

Aiempi ehto oli, että maassa on pitänyt asua vähintään neljä vuotta yhteensä, joista kaksi vuotta PR-, permanent residency- eli pysyvällä oleskeluluvalla. Nyt ehdoksi ilmeisesti tulee, että maassa on pitänyt asua vähintään neljä vuotta PR-viisumilla, jonka usein saa vasta muutaman vuoden muulla viisumilla oleskelun jälkeen. Esimerkiksi E:n veli on asunut maassa jo 7 vuotta, joista osan WH:lla eli nuorille tarkoitetulla working holiday-viisumilla, osan opiskelijaviisumilla ja nyt kolme vuotta PR:llä. Hänen pitää siis vielä odottaa vuosi ennenkuin kansalaisuustestin ovi aukeaa.

Tilanne on limbo, koska kukaan ei tiedä eikä voi neuvoa, millä ehdoilla kansalaisuuden saa. Kuuma peruna on kielitaito. Tähänkin asti PR-viisumin saannin ehtona on ollut välttävä kielitaito (pärjää arjessa), mutta kielitaidon testaus on vaihdellut henkilöstä riippuen. Viisumiin on voinut saada lisäpisteitä hyvästä kielitaidosta, mutta ilman kielitestiäkin on viisumin voinut saada, jos on kotoisin maasta, jonka pääkieli on englanti, tai jos pisteet muuten riittävät viisumirajaan esim. pitkän työkokemuksen kautta.

Nyt hallitus aikoo vaatia, että kansalaisuuden ehdoksi laitetaan ns. yliopistotason englanti, IELTS-testin tulos 6. Tämä on aiheuttanut paljon haloota, koska a) läheskään kaikki maahanmuuttajat eivät tule opiskelemaan, esim. kiinalaiset isovanhemmat jotka muuttavat lastenlapsia hoitamaan; b) läheskään kaikilla ausseillakaan ei ole yliopistotutkintoa eikä tarvetta tai halua sellaista hankkia - eivätkä he myöskään puhu yliopistotason englantia; ja c) tänne on aikojen saatossa muuttanut paljon väkeä, jotka ovat oppineet englannin vasta paikan päällä ja pärjänneet silti elämässä aivan hyvin.

IELTS-testissä on ongelma, että sen tulosta ei lasketa keskiarvona, vaan kaikista osa-alueista (kuuntelu, puhe, luetun ymmärtäminen ja tekstintuotto) pitäisi saada vähintään tulos 6 (asteikolla 1-10) kelvatakseen. Itse sain aikoinaan tuloksen 7 opiskeltuani englantia kolmosluokasta asti ja asuttuani Kanadassa ennen Australiaan muuttoa, eli 6 on aika tiukka raja monelle. Testissä nimittäin jännittää, hermostuttaa, osa kysymyksistä on hieman kompamaisia, ja jos esim. tavaus ja välimerkkien käyttö ei ole hallussa täydellisesti, menettää helposti pisteitä. On siis mahdollista ja jopa todennäköistä, että iso osa hakijoista ei tule testiä läpäisemään, vaikka pärjäävät aivan hyvin normielämässä Australiassa.

Tämä voi luoda Australiaan kahden kerroksen yhteiskunnan, jossa osa saa äänestää ja osa ei, mutta muuten elävät samojen oikeuksien ja velvollisuuksien mukaan. Suomen kansalaisuuteen vaaditaan vähintään yleisen kielitutkinnon taitotaso 3, joka kuvauksen perusteella näyttää vastaavan IELTS-testin tasoa 4 tai 5 (ymmärtää suurimman osan puhekielestä, pärjää arjessa, tekee joitain kielivirheitä, pystyy toimimaan ammatissa). Jos Suomessa alettaisiin vaatia äidinkielen yo-kokeen läpäisyä esim. tuloksella 8 kansalaisuuden saamiseksi, sitä tuskin pitäisi realistisena vaatimuksena kukaan muu kuin Laura Huhtasaari.

GST eli ALV. Aussilan ALV on 10% tuotteiden hinnasta ja sen tasosta ei ole keskustelua, mutta ALV-tulojen jakamisesta kyllä. Jokainen osavaltio tilittää alueellaan kertyneet ALVit liittovaltion holveihin, josta summa jaetaan takaisin osavaltioiden käyttöön tietyllä laskukaavalla, ottaen huomioon osavaltion väestömäärän, menot ja muut tulot. WA, Länsi-Australia, on pitkään ollut maksumiespuolella, koska täällä oli n. vuodesta 2003 nousukausi ja 2010-luvun alun paikkeilla hurja piikki kaivosalan tuotannossa ja tienesteissä. 2014-15 alkoi kuitenkin lamanpoikanen näkyä ja WA ei ole enää pariin vuoteen tuottanut läheskään samaa määrää rahaa kuin ennen.

Liittovaltiolle tilitetyistä ALVeista WA saa takaisin vain 34% ja tämähän on osavaltion poliitikkojen murheenkryyni ja valitusvirsi #1, mielestäni aiheesta. Hyvinä aikoina voi tietenkin tukea muita alueita, mutta nyt laman laahatessa prosentin tulisi olla reilumpi. Australian pääministeri ei kuitenkaan ole kiinnostunut rukkaamaan osuuksia - miksipä olisi, hänelle helpompaa, että asiat rullaavat kuten ennenkin.

Tavalliselle tallaajalle lama näkyy esim. siinä, että keskustan toimistoista ja liiketiloista on jopa joka viides tyhjillään. Nyt pahimmoilleen vielä Perthin keskustan kaksi suurinta ostoskeskusta menevät remonttiin yhtä aikaa - Forrest Chase ja Raine Square - eli keskusta näyttää aavekaupungilta ainakin vuoden 2018 loppuun. Työpaikkani ympäristö ydinkeskustassa on selkeästi hiljentynyt eikä mistään näy, että Perth on kuitenkin lähes kahden miljoonan asukkaan metropoli. Enemmän tunnelma on luokkaa Kuopio, 100 000 asukasta ja rapiat.

Jos olet aikeissa muuttaa tai tulla vierailemaan Perthiin, kannattaa harkita, voiko matkaa siirtää vuodella, jos töitä ja tekemistä etsit. Toivottavasti vuoden 2018 mittaan piristyy!

Pakolaiset. Vaikka kaoottisin pakolaisaalto näyttää olevan ohi, kestoaihe uutisissa on Australian detention centret eli säilökeskukset. Nämä eivät ole Australian valtion sisällä pääsääntöisesti vaan ulkoistettu naapurimaiden pikkusaarille, Papua-Uuden Guinean Manus-saarelle ja Nauru-valtion saarelle.

Australia kiertää kansainvälisiä sääntöjä julistamalla, että kaikki meriteitse maahan pyrkivät lähetetään ko. keskuksiin, jonne heidät jotakuinkin hylätään odottamaan prosessointia, mikä ei näytä koskaan tapahtuvan. Meriteitse saapuvia ei tulla koskaan päästämään Australian kamaralle, poliitikot uhoavat ja rasistit hurraavat. Australiaan ei voi ilman viisumia tulla mitenkään muuten kuin meriteitse, koska lentokoneet eivät ota kyytiin, jos ei ole näyttää voimassaolevaa viisumia. Turvapaikan hakeminen on YK:n määräämä kaikkien perusoikeus (artikla 14) eli käytännössä Australia on sulkenut itsensä turvapaikanhakumahdollisuuksien ulkopuolelle (paitsi pakolaisleirien kautta, mutta kaikki tietävät että niillä on miljoona kertaa enemmän väkeä kuin ehditään käsitellä).

Ymmärrän, että valtioiden pitää voida määrätä, montako ihmistä otetaan ja miten, mutta pakolaisten käsittelystä on tullut julmaa ja jopa kidutusluontoista (jotta muut turvapaikanhakijat pyrkisivät jonnekin muualle) sekä säälimätöntä poliittista peliä. Uusi-Seelanti on luvannut ottaa 600 pakolaista Australian keskuksista, mutta Australia ei anna heitä, koska pääministeri ehti väittää mediassa, että on sopinut Trumpin kanssa diilin: Australia ottaa USA:an pyrkiviä ihmisiä Etelä-Amerikasta, jos USA ottaa Australiaan pyrkiviä ihmisiä Aasiasta (mm. Afganistan, Sri Lanka, Pakistan, Iran). Eilen paljastui, että Trump oli vain nauranut mokomalle diilille, jota Aussilan pääministeri hehkutti onnistumisena aiemmin. Just joo. Nyt pakolaiset istuvat jumissa saarivankiloissa, koska Aussi-PM ei uskalla syödä uhmakkaita sanojaan ja päästää heitä maahan tai Uuteen-Seelantiin.

Saako äitiyssuunnitelmista kysyä työhaastattelussa? Australiassa on yhä tavatonta, että naispoliitikko etenee näkyvään asemaan, esim. puolueen johtoon. Viimeisin kohu ei sattunut Australiassa, mutta siitä uutisoitiin täälläkin: Uuden-Seelannin Työväenpuolueen johtoon valittiin nainen ja häneltä kysyttiin heti TV-haastattelussa, että mitenkäs äitiyssuunnitelmat, aiotko jäädä äitiyslomalle lähivuosina? Somekommentoinnista päätellen kysymys on yleinen myös työhaastatteluissa. Suomalainen ei voi ymmärtää koko kysymystä, koska se on Suomessa laiton ja yleensä mediallakin on sen verran tasa-arvo-älliä, ettei ala grillata naispoliitikkoja lapsista, päästäen miespoliitikot läpi seulan ilman kommentin kommenttia.

Eniten uutisoinnissa ihmetytti se, miten moni kommentoija, sekä nainen että mies, piti kysymystä aivan asiallisena ja oikeutettuna. "Tottakai pitää voida kysyä, koska työnantajan pitää voida tietää!" Täällä äitiysvapaa on vain 3kk, johon voi saada valtion avustusta toiset 3kk, jonka jälkeen kaikki vapaa otetaan omasta pussista. Näkemäni  mukaan useimmat äidit palaavat työelämään 12kk vapaan jälkeen osa-aikaisiksi. Osa jää kotiäideiksi, mutta ainakin Perthissä koulutetummat äidit yleensä palaavat uraansa jatkamaan ja tienaamaan perheelle.

Siihen nähden, miten liikkuvaista sakkia aussit ovat työelämässä, äitiysvapaan naulitseminen isoimmaksi ongelmaksi on lähinnä naurettavaa. Moni vaihtaa työpaikkaa lennosta lyhyellä varoitusajalla, ja etenkin nuoremmat lähtevät esim. matkustelemaan 6-12kk:ksi. Seniorimmatkin saattavat ottaa 3kk lomaa risteilyyn tai vaikkapa oman vanhemman hoitoon. Jos se äitiysvapaa niin paljon rassaa niin luulisi, että työnhakijoiden tulisi paljastaa kaikki mahdolliset lomasuunnitelmat ja esim. terveyskrempat, jotta työnantaja tietää, mitä odottaa. Ihan kuin työelämässä ja ihmiselämässä voisi  ylipäätään varautua ihan kaikkeen tai taata sen, että palkattu työntekijä pysyy pestissä aina ilman katkoja, sairaslomia tai mitään tuottavuustipahduksia.

Googlaamalla Australia News löytyy tälläinen osuvan kantaaottava kuva. (c) SBS.

27.7.2017

Ulkomailla asuminen elitististä?

Onko ulkomailla asuminen elitististä? Olenko minä(kin) elitisti, joka on unohtanut ns. kansan syvät rivit päästyään laveamman leivän makuun? Nämä kysymykset nousivat odottamatta mieleen, kun luin bloggaaja Chez Helenan lomakolumnin ja siihen tulleet kommentit sekä ystävien facebook-seinillä että Hesarin jutun jatkona. Helena kirjoitti elämästään Ranskassa ja sai vastineeksi ryöpyn syytöksiä elitismistä - "mikä sinä olet neuvomaan kun et edes tajua, ettei kaikilla ole koskaan samaan varaa/mahdollisuutta".

Helenan juttu käsitteli lomailua Alpeilla ranskalaisella perheklubilla, eli lomapaikassa, jossa on tarjolla lapsenvahtipalvelut. Jutun ydin oli kehotus panostaa parisuhteeseen lomalla (ja elämässä muutenkin) värväämällä lapsenvahti, jotta jää runsaasti kahdenkeskistä aikaa. Jostain syystä kehotus sai aikaan täysin vastakkaisen reaktion kuin oli tarkoitettu. Ilmeisesti Ranskan ja Alppien mainitseminen sinällään sai monet näkemään punaista, "ei mulla ole varaa minnekään Alpeille lentää saati maksaa lapsenlikasta, hyvä jos on mökille varaa ajaa".

Moni kommentoija sivuutti, että Kanarian ja muiden edullisten ja tavallisten aurinkolomakohteiden tarjontaan on pitkään kuulunut lapsenvahdilliset hotellit ja ruotsinlaivoilla ja Ikeassakin on lapsiparkki. Närkästys ei siis voinut johtua parisuhdevinkistä sinällään, vaan siitä, kuka esitti asian ja miten. Se näytti menneen monilta ohi, että Helena asuu Ranskassa ja hänen perheelleen Alpeilla lomailu on sama kuin suomalaisperheen lomailu Lapissa - ei sekään ilmaista, mutta hyvin tavallista. Ilmeisesti närää herätti se, ettei Helena pyydellyt anteeksi luksukselta kuulostavaa lomaansa, vaan esitti sen elämään(sä) kuuluvana perusseikkana.

Tajusin kommentteja lukiessani, että minunkin elämäni kuulostaa helposti elitistiseltä. Naapurimaitani ovat Ruotsin ja Venäjän sijasta Indonesia ja Uusi-Seelanti. "Lähellä" (Australian mittapuulla) on koko Kaakkois-Aasia, jos sinne haluaa lähteä kiertelemään. Voin milloin tahansa kävellä puistoon kuuntelemaan eksoottisia papukaijoja ja nauravia kookaburria, tai minimaalisella vaivalla löytää kenguruja ihmeteltäväksi ja jopa silitettäväksi. Australian palkka- ja hintatasosta johtuen minulla on varaa syödä ulkona usein ja käydä lomilla jopa useampaan kertaan vuodessa (jos siis pomo päästää). Vasta toissapäivänä istuin Singaporen lentokentän Starbucksissa kuin paraskin jetsetteri juomassa ylihintaista porkkanamenua Perthin-lentoa odotellessani. Muttamutta. Miksi runsaammat mahdollisuudet elämässä ajatellaan elitismiksi? Ja miten Helenan, minun tai jonkun muun onnistuminen elämässä on kaikilta muilta pois?

Wikipedian mukaan elitismi on eliittien synnyn rohkaisemista tai niiden valta-aseman pönkitystä. Tämä nyt ei kenenkään demokratiaa ja meritokratiaa (kykyihin perustuva työnjako ja palkkiojärjestelmä) kannattavan korviin kuulosta hyvältä kehityssuunnalta. Mutta onko se elitismiä, että saavuttaa tavoitteitaan ja kehottaa/toivoo muidenkin siihen pystyvän? Minua on aina ihmetyttänyt suomalaisessa peruskulttuurissa asenne, että menestys on sallittua vain huippu-urheilijoille, muuten se tulisi piilottaa, jottei aiheuta kateutta tai katkeruutta muissa.

Kolumnin kirjoittanut Helena on toimittaja, joka on asunut ja työskennellyt Ranskassa jo vuosia. Loogisesti ajatellen olisi oikeutettua, että hänen menestyksestään olisi iloinen: jos ei koulutetulla ammattilaisella ole varaa lomailla, mitä se kertoisi yhteiskunnasta? Vain sen, että tilanne on edennyt niin huonoon jamaan, että vain Trumpin kaltaisilla perijä-äveriäillä on mahdollisuudet elämän normaaleihin perusasioihin, joiksi säännölliset lomat lasken. Itse muutin Australiaan seikkailunhalun, mutta myös paremman työelämän ja palkkatason perässä. Kyllästyin jatkuviin YT-neuvotteluihin, nollasoppareihin ja määräaikaisuuksiin, kun muualla maailmassa on kuitenkin parempiakin diilejä tarjolla kielitaitoisille ja sisukkaille yrittäjille. Jälleen, jos ei koulutettu ammattilainen voi tai saa onnistua elämässä - myös rahallisesti -, mitä toivoa on sitten kellään?

Suomessa käydessäni huomio kiinnittyi siihen, miten paljon "hammastapurren" sisältöä mediassa on. Artikkeleissa jaellaan vinkkejä siihen, miten pärjätä minimaalisella ruokabudjetilla, tai miten vakuuttaa Kela siitä, että kämppikset eivät ole pariskunta ja siten vastuussa toistensa talousmenoista. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että tämä on arkipäivää liian monille. Keskimääräinen tulotaso Suomessa näyttää jumittuneen paikalleen ja eilisenkin iso uutinen oli yli kilometrin mittainen leipäjono Myllypurossa - tuskin ainoa laatuaan. Harmillisesti moni ei huomaa, että lähes seitsemän vuotta harjoitetulla vyönkiristys-oikeistopolitiikalla olisi osuutta asiaan, vaan se nähdään milloin maahanmuuttajien, milloin opiskelijoiden tai työttömien vikana.

Ymmmärrän toki ärtymyksen, jota vaikkapa Nalle Wahlrosin kaltaisen kommentoijan sanat voivat aiheuttaa. Liian kauas etääntyneet rikkaat eivät tunnu enää muistavan, että vähävarainenkin on ihminen ja erittäin usein varattomuus tai epäonnistumiset elämässä eivät ole pelkästään, suoraan tai juuri lainkaan omaa syytä, tilanteesta riippuen. Mutta kummeksun silti asennetta, että yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikkapa parisuhteen tärkeydestä saisivat osallistua vain ne, joilla on ollut kovimmat kokemukset. Mielestäni Helenan ydinpointti oli erinomainen ja sitä voi helposti soveltaa omaan elämään oman tulotason sallimissa rajoissa.

Ulkomaille muutetaan yleisesti jonkin paremman tai erilaisen perässä. Harva haluaa elämänsä huononevan muuton seurauksena. Edes ne, jotka muuttavat köyhemmän elitason maahan, eivät odota kohtaavansa pelkästään negatiivisuuksia, vaan riisuttu elintaso otetaan haasteena tai "konmarituksena" kulutuskulttuurista. Muihin korkean elintason maihin muuttavat puolestaan yleensä odottavat saavansa yhtä hyvää tai parempaa palkkaa kuin kotimaassa, mielekkäitä kokemuksia jne. En silti usko, että ulkomailla asuminen on elitististä, koska siinä ei ole tavoitteena jonkin ulkosuomalaiseliitin luominen.

Entäpä Helenan kohtaama toinen kritiikin kärki: saako keskiluokkainen neuvoa muita? ...Miksei saisi? Eiköhän meistä enemmistö kuitenkin toivo olevansa sellaisessa elämäntilanteessa, ettei joka penniä tarvitsisi laskea, ja jos jollekulle se on jo onnistunut, sen voisi ottaa inspiraationa ja rohkaisuna katkeroitumisen sijaan. Jos se parempi elintaso tai onnistumisen mahdollisuudet löytyvät ulkomailta, eikun rohkeasti yrittämään.

Ulkomailla asuminen on yhtä shampanjanjuontia rannalla? No, joskus joo! Ei parempaan ilmastoon muuteta räntäsateen ja murheiden perässä. Kuva (c) Blue Dolphin Marine Tours.

30.6.2017

Suomi, nostalgis-eksoottinen elämysten lähde

Silläkin riskillä, että toistan itseäni, seuraa jälleen huomioita Suomesta. Mielestäni on kiinnostavaa tarkkailla, muuttuvatko huomiot vuosien mittaan eli miten Suomi muuttuu ja miten itse muutun. Ensimmäinen huomio tämänvuotisella lomallani oli, miten lapsuudesta tutut ja vielä muutama vuosi sitten elinvoimaiset liikkeet Tiimari, Sinooperi, Anttila ja Seppälä ovat kokeneet karun kohtalon.

Seppälä on vielä olemassa (vai teki paluun?) eri omistajan johdolla, mutta liikkeiden määrää on ilmeisesti karsittu. Tiimari ja Anttila kaatuivat kokonaan - tosin Tiimari kai myös tekee paluuta uuden omistajan johdolla, mutta paljon karsitummassa mittakaavassa kuin ennen. Ajat muuttuvat, tietenkin, mutta itselläni on paljon hyviä muistoja kaikista ko. kaupoista (vaikka Anttilassa shoppailu olikin hieman noloa ja junttia :D ) ja harmi, etteivät ne saaneet jatkettua pidemmälle.

Kauppauutisilla jatkaen, mitä on tapahtunut R-Kioskille? Niitä on joka kulmalla! Matkalla lähijunalta metrolle ja siitä Kampin halki näin viisi Ärrää. Haloo, viisi Ärrää viidensadan metrin matkalla? Hyvä ketjulle, että menee noin hyvin, mutta ihmettelen, mitä sieltä niin innolla ostetaan? Ehkä Ärrän ketjunäkyvyys vain hyppää silmään, koska Perthissä kioskit ovat yksityisiä pikkuliikkeitä, yleensä kiinalaisten pitämiä, ja niistä jokainen näyttää omanlaiseltaan omistajan preferensseistä riippuen.

Toinen huomio on telkkaria koskeva. En kotona katso telkkaria ollenkaan, muuta kuin sarjoja ja elokuvia netitse, joten tämä ei ole tasapainoista vertailua. Mutta miten voi olla, että samat sarjat yhä pyörivät telkussa vuodesta toiseen? Aamun tv:stä löytyi Kauniit ja Rohkeat, ja liiterileuka-Ridge on vaihdettu pulloposkiseen tappi-Ridgeen. Tämä ei ole Suomen vika tietenkään, mutta miten sarjojen luojat edes kuvittelevat, että näyttelijän voi vaihtaa lennosta ja homma jatkuu, kuten ennenkin? Enpä ole Kaunari-fani muutenkaan, mutta tuossa vaiheessa viimeistään lopettaisin katselun - miten tyhmänä minua pidätte, häh? :D

Suomen telkkarissa tulee myös valtava määrä erilaisia puutarhaohjelmia, joita en muista aussitelkussa olleen niinä vähäisinä hetkinä, kun katselin. Etenkin kesästä otetaan kaikki irti niin, että sekä ulkona että telkkarissa kukkii, ihaillaan luontoa, tutkitaan luontoa, hoivaillaan luontoa jne. Mikä on sinällään kyllä viihdyttävää ja rauhoittavaa, paljon parempaa sisältöä kuin vale-Ridge. Eräs asia, jota joskus oikeasti kaipaan Perthissä on pohjoismaalainen tv-sisältö: ei Nordic Noire - rikossarjat, vaan tanskalaiset maajussit, norjalaiset vuoristopuutarhurit ja muut leppoisat Strömsö-puuhailijat, jotka elävät minun esteettiseen silmääni sopivissa skandinaavisesti sisustetuissa taloissa ja maisemissa. En kuitenkaan vaihtaisi Australiaa ympäristönä Suomeen vain tanskalaisten maajussien kaipuun takia, heh.

Kolmas huomio liittyi ulkosuomalaisen identiteettiin(i), josta oli muutama päivä sitten puhetta tässäkin blogissa ja etenkin Ulkosuomalaisten Blogit-someryhmässä. Bloggaaja Sim aloitti keskustelun analysoimalla, että ulkosuomalaiset usein korostavat suomalaisuuttaan jopa liiallisuuksiin asti ja joillain tämä kääntyy (perusteettomaksi) paremmuudentunteeksi vain kansallisuuteen nojaten. Suomalaisia juhlia juhlitaan paatoksella, Suomessa rampataan harva se vuosi kokemassa aito oikea kesäloma, ja niin päin pois.

Itse hokasin, että ulkosuomalaisuus on minulle aivan eniten elämyksien etsintää varsinaisen identiteetin sijasta. Olen kuka olen, sattumalta suomalainen ja sittemmin valinnasta australialainen, mutta taustani vuoksi löydän tiettyjä ihmetyksen tai ilon aiheita (toki myös ärsytyksen tai surun, asiasta riippuen).

Suomesta on vuosien mittaan tullut ainutlaatuinen yhdistelmä nostalgiaa ja eksotiikkaa, koska toisaalta lomailu sujuu helposti ja rennosti tutuissa ympyroissä - ikinä ei tarvitse stressata kielimuurista, turistiripulista tai taskuvarkaista -, toisaalta moni suomalaisille aivan arkinen asia on harvemmin vierailevalle nostalgiansekainen ihmetyksen ja kokeilun aihe: uusia Yosa-makuja, jee! Uusia karkkimakuja, jee! Uusia leipämakuja, jee! Korvapuustien tuoksu kaikkialla kaupungilla aamulla, kun ne tulevat paistopisteistä tuoreina kauppojen ja kahviloiden hyllyille, jee! Korvia huumaava hiljaisuus Helsinki-Vantaan lentokentällä, lähijunassa, metrossa, bussissa, kaupungilla... missä ovat katusoittajat, taustamusiikki, puheensorina, lasten kiljahtelu?

Samoja fiiliksiä kokenee kuka vain uuteen maahan muuttanut palatessaan alkuperämaahansa, eli ei tämä vain suomalaisten erityispiirre ole. Miksi muuten lapsuusmaisemiin palaaminen olisi niin suosittu teko jossain vaiheessa elämää - moni meistä on varmasti käynyt aikuisena kurkistelemassa lapsuuden leikkipaikkoja ja ihmetellyt, miten pieneltä ja vieraalta kaikki näyttää, vaikka yllä leijuukin tuttuuden ja muistojen vire. Hieman samalta tuntuu Suomeen paluu, vaikka muutinkin pois vasta aikuisena enkä ole ollut poissa elämän mittakaavassa kauaa.

Joku kommentoikin aiemmin mainitussa some-keskustelussa, että ulkosuomalainen on asemassa, jossa suomalaisuudesta ja uudesta kulttuurista voi kuoria kermat päältä: ottaa vain ne elementit, joista aidosti pitää ja hylätä ne, jotka tympivät tai eivät tunnu omilta. Kyllähän näin voi elää tietenkin kuka vain, mutta yhden kulttuurin sisällä on vaikeampi kokonaan ignoorata vaikkapa joulu, jos ei ole jouluihminen, tai juhannus, jos kalenterin sanelemat juhlat yleisesti nyppivät.

Strömsö - Suomen parasta antia sekä telkkarissa että henkisenä ohjenuorana: keep calm ja puuhaile puutarhassa.

24.6.2017

Työedut ja haitat julkissektorilla, Perth

Eilisen ulkosuomalaistestin jälkeen seuraa hieman kuivakampaa asiaa, mutta voi olla jollekulle/monelle hyödyllistä, jos aikoo työllistyä Australiassa. Aioin ensin kirjoittaa työkäytännöistä Australiassa, mutta koska todellisuudessa kokemukseni on pelkästään julkissektorilta Perthistä, en voi yleistää koko maahan ja kaikille aloille.

Olen Perthissä asuessani ollut kolmessa virastossa töissä ja Suomessa yhdessä valtionlaitoksessa. Suomessa työskentelin pääsääntöisesti yksityisellä sektorilla. Välillä sijaistin opettajana ammattikouluissa, mikä sekin oli julkissektoria. Vertailupohjani ei ole valtavan laaja, mutta antaa osviittaa. Huomiot hajanaisessa järjestyksessä.

Julkissektorin työpaikkoja Australiassa on valtion, osavaltion ja kuntien leivissä. Itse työskentelen osavaltiolla. Länsi-Australian osavaltiolla on todella hyvät työedut. Tästä seuraa se ongelma, että vaikka työ olisi puuduttavaa, ei uskalla hypätä poiskaan, koska vastaavia etuja ei yksityisellä saa. Kas näin:

Pitkän palveluksen vapaa (long service leave). Aina kun seitsemän vuotta tulee täyteen virassa (käsittääkseni myös pätkätöissä, jos niitä on 7v putkeen), saa 3kk ekstralomaa täydellä palkalla, tai puoli vuotta puolella palkalla. Oma LSL:ni alkaa maaliskuussa 2019 ja voitte uskoa, että päivä on kalenterissa ja tarkoitus ottaa puoli vuotta. Valtion virastoissa on sama etu, mutta palvelusta oltava takana 10v. Myös kunnat, julkiset yliopistot ja TAFEt eli ammatti- ja ammattikorkeakoulut tarjoavat saman edun, mutta paikasta riippuen palvelusaika on 7v tai 10v.

Ostovapaa (purchase leave). Lomaetu, jota WA:n osavaltiolla saa ostaa jopa 14 ekstraviikkoa per vuosi. Toisin sanoen palkkaa vaihdetaan vapaaseen. Käytin tätä etua kaksi vuotta putkeen edellisessä työpaikassa, koska pomoni sattui olemaan joustava ja viraston CEO kannusti alaisia työhyvinvointiin eli ottamaan vapaita, jos siltä tuntuu. Vapaita voi käyttää ihan mihin lystää, eli esim. opiskeluun, matkusteluun, perheen kanssa olemiseen, ihan vain lomailuun. Nykyisessä työpaikassani asenne on, ikävä kyllä, jotakuinkin päinvastainen, koska työnkuva on erilainen (hektisempi).

Ostovapaa toimii niin, että aina vuosineljänneksen alkaessa voi anoa ostolomaa, ja jos se hyväksytään, sitä aletaan vähentää palkasta saman tien. Vähennys tuntuu pienimmältä, jos ostaa loman heti vuoden alussa, koska vähennys jaetaan koko vuodelle. Jos taas alkaa vähentää vasta puolivälissä vuotta, joka palkasta otetaan isompi könttä kerrallaan.

Äitiysvapaa (maternity leave). Tästä ei ole omakohtaista kokemusta eli voi olla huteja tiedoissa, mutta osavaltiolla etu on kaikille sama etu: 3kk palkallista vapaata, 3kk Centrelinkin eli Kelan kustantamaa vapaata minimipalkalla, ja puoli vuotta palkatonta vapaata. Isyysvapaata on käsittääkseni vain kaksi viikkoa palkallista ja siinäpä se on kaikkineen. Yksityisillä työnantajilla vapaa riippuu työsopimuksesta, eli voi olla paljon parempi, tai huonompi.

Henkilökohtainen vapaa (personal leave), sairasloma. Saikkua saa 10 päivää vuodessa, joista 8 siirtyy seuraavalle vuodelle, jos niitä ei käytä. Joka vuosi voi siis kerryttää 8 ekstrapäivää aina työsuhteen vuosipäivänä kertyvien uuden 10 päivän lisäksi, jos ei sairasta. Sairasloma on käsittääkseni kaikilla aloilla samanlainen, mutta epäilen mutu-tuntumalla, että kaikki yksityiset eivät sääntöjä noudata. Hlökohtaisessa vapaassa on se ero Suomeen, että sitä voi ottaa myös muuhun kuin sairastumiseen, esim. lääkärissä käyntiin työajalla. Myös jokin äkillinen pakottava meno (etenkin terveys- tai mielenterveysongelman ratkaiseminen) oikeuttaa hlökohtaiseen vapaaseen.

Googlasin Suomen sairasloman ja se riippuu alasta, mutta ainakin TEHYllä näytti olevan 60 päivää palkallista saikkua vuodessa, mikä kuulostaa aussisysteemiin tottuneesta aivan ruhtinaalliselle. Tavallisia nuhia tms. kohtuuhelppoja sairastavalle aussipäivät ovat riittäneet aivan hyvin, mutta jos on jokin krooninen sairaus, tilanne on varmasti vaikeampi. Saikun loppuessa joutuu käyttämään vuosilomaa tai ottamaan palkatonta vapaata. Jos esim. onnettomuuden takia joutuu olemaan pitkään poissa töistä, haetaan Worker´s Compensationia eli työntekijän korvausta, joka on pakollinen työnantajan tarjoama vakuutus.

Carers leave (hoitovapaa) ei tarkoita lapsenhoitovapaata suoraan. Tämä on sairasloman vaihtoehto, eli hoitovapaata voi ottaa sairasloman sijasta, mutta siinä kuluvat samat etuuspäivät. Hoitovapaata voi ottaa lapsen, lapsenlapsen, oman puolison, vanhemman tai isovanhemman hoitoon tämän sairastuessa, jos hoidettava henkilö on saman talouden jäsen. Toisin kuin sairasloma, joka kumuloituu eli määrä kasvaa vuosi vuodelta jos sitä ei käytä, hoitovapaata voi ottaa enintään 10 päivää vuodessa.

En tiedä, miten Suomessa toimii sairaan lapsen tai muun perheenjäsenen hoitoon tarvittavan vapaan anominen, mutta Aussilassa systeemi on erittäin helppo, jos vain noita hoitovapaapäiviä on jäljellä. Soitto pomolle riittää ja yleensä mitään todistuksia ei tarvita, jos vapaa kestää enintään 2 päivää putkeen. Muuten vaaditaan lääkärintodistus.

Työetujen lisänä on, että vakituisesta virasta on erittäin vaikea tulla erotetuksi - se käytännössä vaatii, että organisaatiokaavio muuttuu, ja oma pesti lakkautetaan kokonaan. Täytyy olla siis erittäin huonoissa kirjoissa, että CEO ryhtyy moiseen operaatioon. Tosin tällä hetkellä WA:n osavaltiosektori on täydessä mullistuksessa, koska uusi hallitus lähti säästötoimiin ja yhdistää ja lakkauttaa virastoja ja osastoja heinäkuun alkuun mennessä aivan uudeksi paketiksi. Omaan työhöni myllerrys ei vaikuta.

Huonoja puolia julkissektorilla ovat jäykkyys, byrokratia, hitaus ja sääntöuskovaisuus.

Mahdollisesti brittiperinteestä ammentaen, virasto voi olla erittäin hierarkkinen mallia luokkayhteiskunta, ja jokainen työtehtävä tai osa-alue on standardisoitu. Niihin on siis ihan kirjaimelliset ja ylöskirjoitetut ohjeet, joita tulisi noudattaa. Tässä on se hyvä puoli, että kaikki tekevät hommat samoin, eikä tule epäselvyyttä, miten jokin tapahtuu. Huono puoli on, että omaa luovuutta, innovatiivisuutta ja parannusehdotuksia ei käytännössä saa juuri olla.

Iso osa työnkuvaa virastoissa on copy+paste eli tekstit, joita kirjoitetaan, ovat suoraa toistoa aiemmista teksteistä, koska ne on jo kerran hyväksytty eli menevät nopeammin koneiston läpi. Hyvä sellaiselle, jota kiinnostaa päästä helpolla, huono sellaiselle joka haluaisi kehittyä ja kehittää, oppia uutta ja innovoida uutta.

Päätäntävalta ja vastuut on selkeästi listattu delegations-rekisteriin: esimerkiksi hankinnat tai tietyt päätökset voi tehdä vain tietty rooli, eli vastuualueet ovat selvät. Huono puoli on, että jos kyseinen rooli on muutenkin ylityöllistetty, siitä syntyy pullonkaula, jonne kaikki päätökset jäävät muhimaan ja venyttämään muiden aikatauluja ja pinnaa.

Mielestäni päätösten laillisuutta pohditaan täällä paljon ja yleensä virastossa on lakitiimi tai yksittäinen lakiasiantuntija, jolta kysytään neuvoa kinkkisissä tilanteissa. Jos omaa lakitiimiä ei ole, ohje pyydetään State Solicitorilta eli osavaltion juristilta. Virastosta riippuen voi olla iso osa etenkin esimiehen työnkuvaa tietää, milloin tarvitaan laintulkinta-apua ja milloin riittää oma lakikirjan luku. Pitää siis olla hyvin selvillä omaa toimialaa säätelevästä laista.

Kyseessä ei tarvitse olla edes mikään iso asiakkaaseen suoraan vaikuttava asia kuten toimeentulotuen myöntäminen, vaan sen tulkitseminen, mitä jokin yksityiskohta tarkoittaa: onko laissa mainittu viisi päivää viisi kalenteripäivää vai viisi arkipäivää? Sitten tutkitaan opusta nimeltään "Tulkintalaki", joka antaa ohjeet siihen, miten muita lakeja tulkintaan.

Työpaikoilla voi myös olla tiukahko dress code eli pukeutumissäännöstö. Entisessä työpaikassani linja oli arkisempi, nykyvirastossa on pukupakko, naisilla siisti pukuun verrattava asu kuten kotelomekko tai jakkupuku. Voi myös olla, että pomoja ei saa lähestyä suoraan, vaan pelkästään sihteerin kautta. Tämä on virastokohtaista. Edellisessä sai puhutella executiveja ja  CEOta suoraan (ylin johtoporras) etunimeltä, nykyisessä vain sihteerin välityksellä ja titteliä käyttäen. Itse en ole hierarkian ja (mielestäni) aatelismenoa kaikuvan tyylin ylin ystävä, mutta kaikkeen taipuu kun pakko on.

On kyllä alkanut poltella mielessä ajatus, että kunhan olen pitkän palveluksen vapaani ansainnut, liitelen vapaammille vesille eli yksityispuolelle tai vaikka johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön. Saa nähdä, mitä rahatilanne silloin sallii tai pakottaa.

Se etu toki on Australiassa työskentelystä, että tällaisen kuvan voi käydä piirtelemässä vaikka joka viikonloppu. Hiekkarantaa piisaa.