1.2.2014

Australian ruma puoli

"We don't want your bloody bait!" - Emme halua h**vetin syöttiäsi! Tultiin juuri takaisin Cottesloen rannalta, haintappo-ohjelman vastaisesta mielenosoituksesta. Paikalle oli facebookissa ilmoittautunut noin 7000 ihmistä ja rannalla näytti, että yhtä moni oli myös livenä paikalla.

WA:n rannikko on maailman suurimman hain, great white shark'n eli valkohain, elinaluetta. Aina silloin tällöin (20 tapausta 100 vuoden aikana, eli 2 per vuosikymmen) joku onneton kalastaja, surffaaja tai uimari on päätynyt hain saaliiksi. Itse uin mieluiten mahdollisimman matalilla rannoilla hainpelossa, sillä matala vesi tuntuu lämpimän lisäksi turvallisemmilta - siitäkin huolimatta, että haiden tiedetään pystyvän pyydystämään saaliinsa vain polvensyvyisessä vedessä. Ainakin matalassa vedessä hain näkee aikaisemmin, näin kuvittelen...

Siihen nähden, että WA:ssa asuu 2,5 miljoonaa ihmistä ja lisäksi rannoilla vierailee vuosittain kymmeniätuhansia turisteja, ovat haiden aiheuttamat surmat kuitenkin pieni riski. Pienempi, kuin kuolla salamaniskuun, ja taatusti pienempi, kuin kuolla auto-onnettomuudessa matkalla rannalle. Biologit sanovat, että hait hyökkäävät ihmisten kimppuun, koska altapäin katsoen surffaaja näyttää hylkeeltä. Hailla ei siis ole mitään veristä agendaa tyyliin "Tappajahai"-leffa (Jaws), jossa ne punovat juonia syödäkseen kaikki kaksijalkaiset.

Jonkinlaisessa moraalisessa paniikissa WA:n pääministeri Colin Barnett kuitenkin lanseerasi muutama viikko sitten "rantojensuojeluohjelman", joka toteutetaan niin, että suosittujen rantojen edustalle vedetään pitkä koukkulinja syötteineen, joilla valkohait - teoriassa - napataan. Tällä syöttilinjalla napataan jos jonkinlaisia muitakin mereneläviä vahinkosaaliina, kuten delfiinejä, merikilpikonnia sekä pienempiä (alle 3m) ihmiselle vaarattomia haita. Syöttilinjoja on ollut nyt ensimmäisten rantojen edustalla reilun viikon, ja niillä on saatu saaliiksi pelkästään rauskuja ja alamittaisia tiikeri- ja härkähaita (tiger shar, bull shark).

Itse en tajua sitten pätkääkään, miten rannat muuttuvat turvallisemmiksi tappamalla sekalainen valikoima mereneläviä tai edes niitä valkohaita. Hait vaeltavat jopa tuhansia kilometrejä, ja jotta vedessä olisi 100%:n turvassa valkohailta, on sieltä tapettava kaikki yksilöt. Hait eivät metsästä laumassa, eli ne eivät ala arastella jotain aluetta vain siksi, että siellä on tapettu lajitovereita. Etenkin, kun seuraavat hait saattavat olla ensimmäisen tappohetkellä satojen kilometrien päässä ja tietämättömiä koko verilöylystä.

Vielä lokakuussa 2013 WA:n pääministeri lupaili vedenalaisia suoja-aitoja rannoille haita vastaan, mutta tämä aloite ei ole edennyt. Perthin Cockburnissa, Coogee-rannalle, viriteltiin suoja-aita joulun alla, mutta jostain syystä tämä tekniikka ei yhtäkkiä pääministeriä kiinnostakaan eikä aidasta ole hiiskuttu sanaakaan. Sen sijaan herra pääministeri poseerasi lehdessä jättimäinen haikoukku kädessä virnuillen kuin urheilukalastaja, samana päivänä kun hyväksyi haintappo-ohjelman. Tyylikästä.

Kaiken huippu on, että Australian federal- eli valtiollinen ympäristöministeri myönsi WA:lle määräaikaisen poikkeusluvan pyydystää suojeltua lajia eli valkohaita, mahdollistaen Barnettin virnuilut. Valkohaita on tutkimusten mukaan luonnossa jäljellä 3500 yksilöä, joista noin 700 elää osan ajasta WA:n rannikoilla. Ympäristöministeri Greg Hunt saikin saman tien täällä osuvan lempinimen, Greg "Let's" Hunt eli Greg Mennään Pojat Metsälle.

Australian valtion pääministeri Tony Abbott ei ole yhtään parempi ympäristörikoksissaan, sillä herra hyväksyi juuri kaivosjätteen dumppaamisen Suuren Valliriutan päälle, saaden Unescon takajaloilleen ja mahdollisesti käynnistäen Australian ikonisen koralliriutan tuhon ikiajoiksi. Abbott päätti myös vääntää Tasmanian saaren ikimetsien suojelustatuksen kumoon 74 000 hehtaarin mittaisella alueella, jotta siellä voidaan alkaa tehdä Kunnon Bisnestä eli hakata puut ja tehdä niistä parkettia. Abbott päätti myös perua edellisen hallituksen suunnitelmat uusista merensuojelualueista, kun onhan noita haita ja vaikka mitä siellä ihan yli oman tarpeen, herran mutu-tuntuman perusteella.

Abbottin oikeistohallitus on ollut vallassa alle puoli vuotta, ja hyvin ovat tehneet selväksi, että luonto ja ympäristö eivät merkitse heille mitään, kun merten pilaamisesta, tukkipuista ja koralliriutoista voi kääriä hynää. Anna mun kaikki kestää. Vielä 2,5 vuotta vaalikautta jäljellä.

Itse olen sitä mieltä, että vaikka haita pelkäänkin, jokainen WA:n asukas tietää riskit veteen mennessään. Emme voi pyyhkiä kokonaista eläinlajia sukupuuttoon vain siksi, että joitakuita pelottaa uiminen. On myös aikamoisen loukkaavaa lukea täkäläisiä uutisia ja poliitikkojen kommentteja, joiden mukaan me tappamisen vastustajat olemme pelkästään "lapsellisen tunteikkaita" tai peräti "pahoja ihmisiä", koska emme arvosta ihmiselämää eläintä korkeammalle.

Paksun mielipidemuurin läpi ei mene se fakta, että Cottesloen protestoijat vaativat enemmän merentutkimusta ja tieteellistä näyttöä siitä, paljonko haita on ja missä ne liikkuvat; sekä haiden täggäys- eli seurantaohjelmaa ja haiaitoja rannoille, eli ei-kuolettavia suojakeinoja. On se nyt perhana, että yhtäkkiä iso osa potentiaalisista äänestäjistä ei olekaan enää muuta kuin pelkkä vaiva ja haitta, jotka pitäisi kaikki lukita vankilaan tai heittää hainruuaksi - näitäkin kommentteja kuulee, että "söisivät hait sinut niin oppisit". Mitä tämä kommentti kertoo vastapuolen taholta ihmiselämän arvostuksesta?

En myöskään tajua, miten syöttikoukkujen roikottaminen kilometrin päässä suositusta rannasta tekee alueesta turvallisemman. Pikemminkin se houkuttelee lisää haita alueelle ja opettaa ne syömään helppoja saaliita, syöttien lisäksi koukkuihin kuolleita muita mereneläviä, joita ei tarvitse jahdata - taitoa on helppo soveltaa vedessä hitaisiin ihmisuimareihin.

Mielenosoittajilla Cottesloessa olikin osuvia kylttejä, kuten "meri on ekosysteemi, ei uima-allas". Ja tältä siellä näytti:
Colin Barnett - vaarallisempi kuin yksikään hai.
Meri on ekosysteemi, ei uima-allas.
Colin Viikatemies, ja Jaws-leffan parodia Flaws, Mokat.






Sano ei haiden harventamiselle!

Mereen meno omalla vastuulla. 
Ottaa niin paljon päähän että tein tämän kyltin. 

Lopeta teurastus - älä jää koukkuun (poliitikkojen puheisiin). 
Hai 1: EEiiii! Hai 2: Älä tapa mua, kamu.

Mielenosoittaja tarjoaa vesimeloniviipaleita poliiseille, helpotusta helteeseen. Että näin aggressiivista sakkia me luonnonystävät ollaan. 

2 kommenttia:

  1. Vaikka yleensä en politiikasta juuri välitä (keskivertohallituksen aikaansaannokset niin hyvässä kuin pahassakin ovat yleensä vaatimattomia), tämä nykyinen hallitus täällä on kyllä pahemman luokan katastrofi. Harmi että paras ratkaisu - että Kuningatar hajoittaisi hallituksen ja vaatisi uudet vaalit - on käytännössä mahdollinen vain teoriassa (vaikka sekin on kerran tapahtunut).

    VastaaPoista
  2. Hirvittää ajatella, millaisen Pohjois-Korean Tony Abbott saa Australiasta aikaan hallitusotteellaan. Ei saa kritisoida hallitusta, ei saa puhua Australian vastaisesti, ei saa välittää elinympäristöstä, rahaa täytyy tehdä kuin viimeistä päivää, vaikka siinä uhrattaisiin eläimet ja mummot ja mitä vielä. Sussiunaa. Seuraavien vaalien aikaan olen Australian kansalainen ja taatusti aion ääneni käyttää anti-Abbott-äänestykseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!