5.5.2016

Ensitunnelmat Egyptistä

Ranska vaihtui Egyptiin lennosta tänään. Saavuimme Kairoon keskipäivällä ja tämä on ensikosketukseni sekä muslimimaahan että Afrikan maanosaan. Balia ja Singaporea ei juuri voi muslimimaiksi laskea, vaikka islaminuskoisia niissäkin elää.

Ymppäsimme Kairon ja Niilin matkasuunnitelmaan, jotta tälläkin reissulla tulisi koettua jotain uutta ja ihmeellistä "pelkän" sukuloinnin lisäksi. Kun tänne asti lentää Australiasta, sama tehdä pieni koukkaus vaikka Afrikan puolelle...

Egyptin-suunnitelmasta emme ole kauheasti ennakkoon huudelleet edes lähipiirille, johtuen maan tämänhetkisestä huonosta maineesta turvattomana kohteena Arabikevään eli muutaman vuoden takaisen mellakoinnin ja kansannousun seurauksena. Tarkistimme kuitenkin ennakkoon matkustusvaroitukset ja nähtävästi Kairon ja Niilin turistikohteet ovat yhtä turvallisia kuin mikä tahansa muukin paikka nykymaailmassa - eli omalla varovaisuudella pötkii pitkälle. Siinain niemimaalle ei suositella matkustamista ilmiselvistä syistä (Syyrian sota), mutta täällä sisämaassa ei ole tiedossa kummempia uhkia.

Ensimmäinen haasteemme Egyptissä oli päästä passintarkastuksesta läpi. Ei siksi, että passeissa olisi ollut jotain häikkää, vaan siksi, että Egyptiin tarvitsee maahantuloviisumin, joka ei siis ole sama kuin normi-turistiviisumi. Alle kuukauden mittaiselle käynnille ei tarvitse viisumia, mutta maahantulomaksu tai "leimavero" pitää maksaa.

Missään ei tätä ohjeistettu ennen passijonoja, vaan meidät käännytettiin passikopilta takaisin hankkimaan puuttuva tarra. Viisumeja myyvät pankkien rahanvaihtokojut Arrival-hallin ovella, mutta asia pitää vain tietää, sitä ei missään kerrota eikä missään ole kylttejä tai ohjeita, että tästä tarra passiin. Lopulta saimme tarrat hintaan 25USD/hlö ja passintarkastus ja tullin läpäisy sujuivat sen jälkeen täysin kivuitta.

Seuraava haaste oli päästä Kairon keskustaan hostellille. Koska Kairossa toimii metro, oletin, että kaipa lentokentältä kulkee keskustaan juna tai edes bussi. Jos kulkee, sitä ei kukaan halua kertoa eikä tähänkään ole kylttejä missään. Arvatenkin siksi, että takseja kiinnostaa enemmän napata turisti kyytiin kuin ohjeistaa joukkoliikenteestä. Taksikuskit hyökkäävät kannoille jo ennen kentän ovesta ulos pääsyä kuten Balillakin, joten tähän osasimme varautua.

Ensimmäinen pyysi 200 EGP eli Egyptin puntaa ja seuraava 160EGP eli otimme jälkimmäisen. Päädyimme kuitenkin maksamaan 200EGP pakollisen tipin kanssa. Hinta oli siedettävä ottaen huomioon, että kyyti vei tunnin ja yksi dollari on 10EGP eli maksoimme 20 AUD tai 15 euroa.

Tippi on asia, joka on toisaalta ymmärrettävä, toisaalta ärsyttävä, sillä täällä se tapahtuu "help yourself" menetelmällä. Jos ei ole antaa tasarahaa ja siihen sopivaa tippiä erikseen, kuski/tarjoilija/kantaja tms. ottaa vaihtorahoista itse sen verran tippiä kuin katsoo sopivaksi. Ravintolassa palvelumaksu on jo lisätty laskuun, joten ekstratipin maksaminen väkisin ei oikein lämmitä mieltä. Vaihtorahaa voi toki pyytää lisää takaisin, mutta tietenkin sitä saa vain erittäin nihkeästi ja paheksuvien katseiden kera.

Itse mokasin palvelumaksumeiningin heti kättelyssä (kuten monesti reissatessa aiemminkin), sillä kävin lentokentän vessassa vaihtamassa vaatteet ja eikös siellä ollut täti töissä. Täti rynnisti suihkuttamaan vessanpytyn pesuaineella ennenkuin päästi minut koppiin, ja lisäksi tarjoili saippuaa, avasi vesihanan ja ojensi paperipyyhkeen kun pesin käsiä. Tästähän noheva tajuaa, että maksua vastaan tietenkin. Minulla ei ollut muuta pikkurahaa kuin Australian dollareita tässä vaiheessa, jotka eivät kelvanneet, joten jouduin kävelemään ulos anteeksipyydellen ja maksamatta, koska en halunnut antaa satasen seteliä (10 AUD tai 7 euroa) vessakopin käytöstä, palvelulla ja puunauksilla tai ilman.

Yhden päivän kokemuksella vinkki yksi Egyptiin suuntaaville: pidä jatkuvasti pieniä seteleitä saatavilla ja siten, että ne eivät ole tukkuna eli et joudu näyttämään, että rahaa on enemmän kuin haluat antaa. Kolikot eivät kelpaa tipiksi, niihin saa hymähtävän vastauksen: "noitahan käytetään vain puhelinautomaatteihin".

Vinkki kaksi heti perään: koska turismi on pahasti kärsinyt eikä meitä länkkäreitä tai muitakaan ei-egyptiläisiä ole maassa montaa, jokainen haluaa jonkun palan lompakostasi, ymmärrettävästi. Meille on tänään myyty ihan kaikkea kukista rantakadun pääsylippuun ja omenista rihkamaan ja papyruksiin, ja jokainen lähestyy niin ylenystävällisesti, että torjuminen on vaikeaa. Paradoksaalisesti tyrkyttäviä kauppiaita on sitä helpompi torjua, mitä aggressiivisempia ja tylympiä nämä ovat, kuten vaikkapa Kiinassa. Tylyys ruokkii tylyyttä. Sen sijaan täällä jokainen on maaperusteellisen ystävällinen, puhuu kohtuullista englantia ja toivottaa tervetulleeksi Egyptiin, ja sen jälkeen pitäisikin ostaa sitä tätä ja tuota. Vaatii rutkasti itsekuria ja pokkaa jättää ostamatta.

Egyptiläisten kikkakuutonen onkin juuri ystävällinen hustle eli huijaus, lukemieni matkatarinoiden sekä omakohtaisen kokemuksen mukaan. Kas näin:

Olimme kävelemässä kohti Niilin ylittävää siltaa Tahirin aukion liepeillä, kun vastaan tuli ryhmä paikallisia, joista yksi alkoi selittää, että sillalla on mielenosoitus ja meidän kannattaisi mennä toista reittiä rantaan. Selvästikin paikalliset tietävät, että turisteja on ohjeistettu välttämään kaikenlaisia mellakanpoikasia, sillä niissä voi käydä huonosti monella eri tavalla. Vaihdoimme suuntaa automaattisesti ja miekkonen - erittäin kohtelias, lämmin ja mukava - alkoi viittoilla, että tuolta kautta pääsee turvallisesti yli. Samalla hän jututti meitä rakentaen ystävyyttä: mistä tulette, ai Ranskasta ja Suomesta, minullakin on tuttuja siellä, kas mikä sattuma!

Kuulemma mies oli juuri avannut taidegallerian ja kappas toista sattumaa, kun olimmekin saman tien hänen galleriansa kulmalla. Sisään, sisään, annan käyntikortin, upouusi galleria, pitäähän sitä katsastaa. Upeita papyruksia, katsokaa, todella ammattimaisia, perheyrityksen tuottamia! Siskollani on huomenna häät, antakaas kun annan teille hänen kunniakseen yhden papyruksen, ottakaa ottakaa käteen, hyvä lahja, arvokas! Ei voi kieltäytyä! Kirjoitan tuohon kulmaan nimenne arabiaksi, kertokaas nimenne...

Tässä vaiheessa oli kummallakin meistä lamppu syttynyt ja ymmärrys päivänselvä siitä, että "lahja" ei tule olemaan ilmainen ja jos otamme yhden vastaan, tulee pian toinen ja lopulta meillä on kymppien, jos ei satasten lasku tiedossa. Peruutimme kohteliaasti väistellen ulos galleriasta "ei, emme voi ottaa vastaan, liian arvokas lahja, vaikea kuljettaa ehjänä läpälää" ja pakenimme takaisin sillalle. Jossa ei ollut mitään mielenosoitusta nähtykään...

Huomenna suuntaamme Gizan pyramideille, saa nähdä millaista väistelyä ja välttelytaktiikkaa se vaatii!
Nefertitin kruunajaiset. Kuva (c) fromcairo.com 


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kokemuksia! Egyptiin halajan itsekin niita pyramideja katsomaan, mutta tuo kaikki "hustlaaminen" ja muu mukana tuleva harmillinen haslays saa minut vahan vastahakoiseksi. Marokosta on kokemusta sen verran, etta siellakin aina joku ystavallinen paikallinen tulee "auttamaan" vaikkapa tieta ylittaessa, esittaa pysayttavansa liikenteen oikein meidan takiamme ja sitten kun on tien yli paasty, pyydetaan maksua tasta mahtavasta avusta. Olepa siina sitten ystavallinen ja avoimin mielin, kun tuntuu etta joutuu olemaan joko todella toykea tai jakamaan koko ajan rahaa ihan tarpeettomasti...

    VastaaPoista
  2. Totta joka sana, Nomadi! Mutta, jos olet jo Marokosta selvinnyt, Egypti mennee samoilla tsempeillä? ;) ilmeisesti meno on samanlaista arabimaissa yleisesti ja siihen on vain totuttava ja kulttuurishokki siedettävä. Pyramideille kannattaa lähteä opastetulle kierrokselle, sillä hustlerit jättävät opastusryhmät väliin - eivät kai kehtaa niin hujestaa paikallisen kansa liikkuvia kuin omin päin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!