30.6.2017

Suomi, nostalgis-eksoottinen elämysten lähde

Silläkin riskillä, että toistan itseäni, seuraa jälleen huomioita Suomesta. Mielestäni on kiinnostavaa tarkkailla, muuttuvatko huomiot vuosien mittaan eli miten Suomi muuttuu ja miten itse muutun. Ensimmäinen huomio tämänvuotisella lomallani oli, miten lapsuudesta tutut ja vielä muutama vuosi sitten elinvoimaiset liikkeet Tiimari, Sinooperi, Anttila ja Seppälä ovat kokeneet karun kohtalon.

Seppälä on vielä olemassa (vai teki paluun?) eri omistajan johdolla, mutta liikkeiden määrää on ilmeisesti karsittu. Tiimari ja Anttila kaatuivat kokonaan - tosin Tiimari kai myös tekee paluuta uuden omistajan johdolla, mutta paljon karsitummassa mittakaavassa kuin ennen. Ajat muuttuvat, tietenkin, mutta itselläni on paljon hyviä muistoja kaikista ko. kaupoista (vaikka Anttilassa shoppailu olikin hieman noloa ja junttia :D ) ja harmi, etteivät ne saaneet jatkettua pidemmälle.

Kauppauutisilla jatkaen, mitä on tapahtunut R-Kioskille? Niitä on joka kulmalla! Matkalla lähijunalta metrolle ja siitä Kampin halki näin viisi Ärrää. Haloo, viisi Ärrää viidensadan metrin matkalla? Hyvä ketjulle, että menee noin hyvin, mutta ihmettelen, mitä sieltä niin innolla ostetaan? Ehkä Ärrän ketjunäkyvyys vain hyppää silmään, koska Perthissä kioskit ovat yksityisiä pikkuliikkeitä, yleensä kiinalaisten pitämiä, ja niistä jokainen näyttää omanlaiseltaan omistajan preferensseistä riippuen.

Toinen huomio on telkkaria koskeva. En kotona katso telkkaria ollenkaan, muuta kuin sarjoja ja elokuvia netitse, joten tämä ei ole tasapainoista vertailua. Mutta miten voi olla, että samat sarjat yhä pyörivät telkussa vuodesta toiseen? Aamun tv:stä löytyi Kauniit ja Rohkeat, ja liiterileuka-Ridge on vaihdettu pulloposkiseen tappi-Ridgeen. Tämä ei ole Suomen vika tietenkään, mutta miten sarjojen luojat edes kuvittelevat, että näyttelijän voi vaihtaa lennosta ja homma jatkuu, kuten ennenkin? Enpä ole Kaunari-fani muutenkaan, mutta tuossa vaiheessa viimeistään lopettaisin katselun - miten tyhmänä minua pidätte, häh? :D

Suomen telkkarissa tulee myös valtava määrä erilaisia puutarhaohjelmia, joita en muista aussitelkussa olleen niinä vähäisinä hetkinä, kun katselin. Etenkin kesästä otetaan kaikki irti niin, että sekä ulkona että telkkarissa kukkii, ihaillaan luontoa, tutkitaan luontoa, hoivaillaan luontoa jne. Mikä on sinällään kyllä viihdyttävää ja rauhoittavaa, paljon parempaa sisältöä kuin vale-Ridge. Eräs asia, jota joskus oikeasti kaipaan Perthissä on pohjoismaalainen tv-sisältö: ei Nordic Noire - rikossarjat, vaan tanskalaiset maajussit, norjalaiset vuoristopuutarhurit ja muut leppoisat Strömsö-puuhailijat, jotka elävät minun esteettiseen silmääni sopivissa skandinaavisesti sisustetuissa taloissa ja maisemissa. En kuitenkaan vaihtaisi Australiaa ympäristönä Suomeen vain tanskalaisten maajussien kaipuun takia, heh.

Kolmas huomio liittyi ulkosuomalaisen identiteettiin(i), josta oli muutama päivä sitten puhetta tässäkin blogissa ja etenkin Ulkosuomalaisten Blogit-someryhmässä. Bloggaaja Sim aloitti keskustelun analysoimalla, että ulkosuomalaiset usein korostavat suomalaisuuttaan jopa liiallisuuksiin asti ja joillain tämä kääntyy (perusteettomaksi) paremmuudentunteeksi vain kansallisuuteen nojaten. Suomalaisia juhlia juhlitaan paatoksella, Suomessa rampataan harva se vuosi kokemassa aito oikea kesäloma, ja niin päin pois.

Itse hokasin, että ulkosuomalaisuus on minulle aivan eniten elämyksien etsintää varsinaisen identiteetin sijasta. Olen kuka olen, sattumalta suomalainen ja sittemmin valinnasta australialainen, mutta taustani vuoksi löydän tiettyjä ihmetyksen tai ilon aiheita (toki myös ärsytyksen tai surun, asiasta riippuen).

Suomesta on vuosien mittaan tullut ainutlaatuinen yhdistelmä nostalgiaa ja eksotiikkaa, koska toisaalta lomailu sujuu helposti ja rennosti tutuissa ympyroissä - ikinä ei tarvitse stressata kielimuurista, turistiripulista tai taskuvarkaista -, toisaalta moni suomalaisille aivan arkinen asia on harvemmin vierailevalle nostalgiansekainen ihmetyksen ja kokeilun aihe: uusia Yosa-makuja, jee! Uusia karkkimakuja, jee! Uusia leipämakuja, jee! Korvapuustien tuoksu kaikkialla kaupungilla aamulla, kun ne tulevat paistopisteistä tuoreina kauppojen ja kahviloiden hyllyille, jee! Korvia huumaava hiljaisuus Helsinki-Vantaan lentokentällä, lähijunassa, metrossa, bussissa, kaupungilla... missä ovat katusoittajat, taustamusiikki, puheensorina, lasten kiljahtelu?

Samoja fiiliksiä kokenee kuka vain uuteen maahan muuttanut palatessaan alkuperämaahansa, eli ei tämä vain suomalaisten erityispiirre ole. Miksi muuten lapsuusmaisemiin palaaminen olisi niin suosittu teko jossain vaiheessa elämää - moni meistä on varmasti käynyt aikuisena kurkistelemassa lapsuuden leikkipaikkoja ja ihmetellyt, miten pieneltä ja vieraalta kaikki näyttää, vaikka yllä leijuukin tuttuuden ja muistojen vire. Hieman samalta tuntuu Suomeen paluu, vaikka muutinkin pois vasta aikuisena enkä ole ollut poissa elämän mittakaavassa kauaa.

Joku kommentoikin aiemmin mainitussa some-keskustelussa, että ulkosuomalainen on asemassa, jossa suomalaisuudesta ja uudesta kulttuurista voi kuoria kermat päältä: ottaa vain ne elementit, joista aidosti pitää ja hylätä ne, jotka tympivät tai eivät tunnu omilta. Kyllähän näin voi elää tietenkin kuka vain, mutta yhden kulttuurin sisällä on vaikeampi kokonaan ignoorata vaikkapa joulu, jos ei ole jouluihminen, tai juhannus, jos kalenterin sanelemat juhlat yleisesti nyppivät.

Strömsö - Suomen parasta antia sekä telkkarissa että henkisenä ohjenuorana: keep calm ja puuhaile puutarhassa.

24.6.2017

Työedut ja haitat julkissektorilla, Perth

Eilisen ulkosuomalaistestin jälkeen seuraa hieman kuivakampaa asiaa, mutta voi olla jollekulle/monelle hyödyllistä, jos aikoo työllistyä Australiassa. Aioin ensin kirjoittaa työkäytännöistä Australiassa, mutta koska todellisuudessa kokemukseni on pelkästään julkissektorilta Perthistä, en voi yleistää koko maahan ja kaikille aloille.

Olen Perthissä asuessani ollut kolmessa virastossa töissä ja Suomessa yhdessä valtionlaitoksessa. Suomessa työskentelin pääsääntöisesti yksityisellä sektorilla. Välillä sijaistin opettajana ammattikouluissa, mikä sekin oli julkissektoria. Vertailupohjani ei ole valtavan laaja, mutta antaa osviittaa. Huomiot hajanaisessa järjestyksessä.

Julkissektorin työpaikkoja Australiassa on valtion, osavaltion ja kuntien leivissä. Itse työskentelen osavaltiolla. Länsi-Australian osavaltiolla on todella hyvät työedut. Tästä seuraa se ongelma, että vaikka työ olisi puuduttavaa, ei uskalla hypätä poiskaan, koska vastaavia etuja ei yksityisellä saa. Kas näin:

Pitkän palveluksen vapaa (long service leave). Aina kun seitsemän vuotta tulee täyteen virassa (käsittääkseni myös pätkätöissä, jos niitä on 7v putkeen), saa 3kk ekstralomaa täydellä palkalla, tai puoli vuotta puolella palkalla. Oma LSL:ni alkaa maaliskuussa 2019 ja voitte uskoa, että päivä on kalenterissa ja tarkoitus ottaa puoli vuotta. Valtion virastoissa on sama etu, mutta palvelusta oltava takana 10v. Myös kunnat, julkiset yliopistot ja TAFEt eli ammatti- ja ammattikorkeakoulut tarjoavat saman edun, mutta paikasta riippuen palvelusaika on 7v tai 10v.

Ostovapaa (purchase leave). Lomaetu, jota WA:n osavaltiolla saa ostaa jopa 14 ekstraviikkoa per vuosi. Toisin sanoen palkkaa vaihdetaan vapaaseen. Käytin tätä etua kaksi vuotta putkeen edellisessä työpaikassa, koska pomoni sattui olemaan joustava ja viraston CEO kannusti alaisia työhyvinvointiin eli ottamaan vapaita, jos siltä tuntuu. Vapaita voi käyttää ihan mihin lystää, eli esim. opiskeluun, matkusteluun, perheen kanssa olemiseen, ihan vain lomailuun. Nykyisessä työpaikassani asenne on, ikävä kyllä, jotakuinkin päinvastainen, koska työnkuva on erilainen (hektisempi).

Ostovapaa toimii niin, että aina vuosineljänneksen alkaessa voi anoa ostolomaa, ja jos se hyväksytään, sitä aletaan vähentää palkasta saman tien. Vähennys tuntuu pienimmältä, jos ostaa loman heti vuoden alussa, koska vähennys jaetaan koko vuodelle. Jos taas alkaa vähentää vasta puolivälissä vuotta, joka palkasta otetaan isompi könttä kerrallaan.

Äitiysvapaa (maternity leave). Tästä ei ole omakohtaista kokemusta eli voi olla huteja tiedoissa, mutta osavaltiolla etu on kaikille sama etu: 3kk palkallista vapaata, 3kk Centrelinkin eli Kelan kustantamaa vapaata minimipalkalla, ja puoli vuotta palkatonta vapaata. Isyysvapaata on käsittääkseni vain kaksi viikkoa palkallista ja siinäpä se on kaikkineen. Yksityisillä työnantajilla vapaa riippuu työsopimuksesta, eli voi olla paljon parempi, tai huonompi.

Henkilökohtainen vapaa (personal leave), sairasloma. Saikkua saa 10 päivää vuodessa, joista 8 siirtyy seuraavalle vuodelle, jos niitä ei käytä. Joka vuosi voi siis kerryttää 8 ekstrapäivää aina työsuhteen vuosipäivänä kertyvien uuden 10 päivän lisäksi, jos ei sairasta. Sairasloma on käsittääkseni kaikilla aloilla samanlainen, mutta epäilen mutu-tuntumalla, että kaikki yksityiset eivät sääntöjä noudata. Hlökohtaisessa vapaassa on se ero Suomeen, että sitä voi ottaa myös muuhun kuin sairastumiseen, esim. lääkärissä käyntiin työajalla. Myös jokin äkillinen pakottava meno (etenkin terveys- tai mielenterveysongelman ratkaiseminen) oikeuttaa hlökohtaiseen vapaaseen.

Googlasin Suomen sairasloman ja se riippuu alasta, mutta ainakin TEHYllä näytti olevan 60 päivää palkallista saikkua vuodessa, mikä kuulostaa aussisysteemiin tottuneesta aivan ruhtinaalliselle. Tavallisia nuhia tms. kohtuuhelppoja sairastavalle aussipäivät ovat riittäneet aivan hyvin, mutta jos on jokin krooninen sairaus, tilanne on varmasti vaikeampi. Saikun loppuessa joutuu käyttämään vuosilomaa tai ottamaan palkatonta vapaata. Jos esim. onnettomuuden takia joutuu olemaan pitkään poissa töistä, haetaan Worker´s Compensationia eli työntekijän korvausta, joka on pakollinen työnantajan tarjoama vakuutus.

Carers leave (hoitovapaa) ei tarkoita lapsenhoitovapaata suoraan. Tämä on sairasloman vaihtoehto, eli hoitovapaata voi ottaa sairasloman sijasta, mutta siinä kuluvat samat etuuspäivät. Hoitovapaata voi ottaa lapsen, lapsenlapsen, oman puolison, vanhemman tai isovanhemman hoitoon tämän sairastuessa, jos hoidettava henkilö on saman talouden jäsen. Toisin kuin sairasloma, joka kumuloituu eli määrä kasvaa vuosi vuodelta jos sitä ei käytä, hoitovapaata voi ottaa enintään 10 päivää vuodessa.

En tiedä, miten Suomessa toimii sairaan lapsen tai muun perheenjäsenen hoitoon tarvittavan vapaan anominen, mutta Aussilassa systeemi on erittäin helppo, jos vain noita hoitovapaapäiviä on jäljellä. Soitto pomolle riittää ja yleensä mitään todistuksia ei tarvita, jos vapaa kestää enintään 2 päivää putkeen. Muuten vaaditaan lääkärintodistus.

Työetujen lisänä on, että vakituisesta virasta on erittäin vaikea tulla erotetuksi - se käytännössä vaatii, että organisaatiokaavio muuttuu, ja oma pesti lakkautetaan kokonaan. Täytyy olla siis erittäin huonoissa kirjoissa, että CEO ryhtyy moiseen operaatioon. Tosin tällä hetkellä WA:n osavaltiosektori on täydessä mullistuksessa, koska uusi hallitus lähti säästötoimiin ja yhdistää ja lakkauttaa virastoja ja osastoja heinäkuun alkuun mennessä aivan uudeksi paketiksi. Omaan työhöni myllerrys ei vaikuta.

Huonoja puolia julkissektorilla ovat jäykkyys, byrokratia, hitaus ja sääntöuskovaisuus.

Mahdollisesti brittiperinteestä ammentaen, virasto voi olla erittäin hierarkkinen mallia luokkayhteiskunta, ja jokainen työtehtävä tai osa-alue on standardisoitu. Niihin on siis ihan kirjaimelliset ja ylöskirjoitetut ohjeet, joita tulisi noudattaa. Tässä on se hyvä puoli, että kaikki tekevät hommat samoin, eikä tule epäselvyyttä, miten jokin tapahtuu. Huono puoli on, että omaa luovuutta, innovatiivisuutta ja parannusehdotuksia ei käytännössä saa juuri olla.

Iso osa työnkuvaa virastoissa on copy+paste eli tekstit, joita kirjoitetaan, ovat suoraa toistoa aiemmista teksteistä, koska ne on jo kerran hyväksytty eli menevät nopeammin koneiston läpi. Hyvä sellaiselle, jota kiinnostaa päästä helpolla, huono sellaiselle joka haluaisi kehittyä ja kehittää, oppia uutta ja innovoida uutta.

Päätäntävalta ja vastuut on selkeästi listattu delegations-rekisteriin: esimerkiksi hankinnat tai tietyt päätökset voi tehdä vain tietty rooli, eli vastuualueet ovat selvät. Huono puoli on, että jos kyseinen rooli on muutenkin ylityöllistetty, siitä syntyy pullonkaula, jonne kaikki päätökset jäävät muhimaan ja venyttämään muiden aikatauluja ja pinnaa.

Mielestäni päätösten laillisuutta pohditaan täällä paljon ja yleensä virastossa on lakitiimi tai yksittäinen lakiasiantuntija, jolta kysytään neuvoa kinkkisissä tilanteissa. Jos omaa lakitiimiä ei ole, ohje pyydetään State Solicitorilta eli osavaltion juristilta. Virastosta riippuen voi olla iso osa etenkin esimiehen työnkuvaa tietää, milloin tarvitaan laintulkinta-apua ja milloin riittää oma lakikirjan luku. Pitää siis olla hyvin selvillä omaa toimialaa säätelevästä laista.

Kyseessä ei tarvitse olla edes mikään iso asiakkaaseen suoraan vaikuttava asia kuten toimeentulotuen myöntäminen, vaan sen tulkitseminen, mitä jokin yksityiskohta tarkoittaa: onko laissa mainittu viisi päivää viisi kalenteripäivää vai viisi arkipäivää? Sitten tutkitaan opusta nimeltään "Tulkintalaki", joka antaa ohjeet siihen, miten muita lakeja tulkintaan.

Työpaikoilla voi myös olla tiukahko dress code eli pukeutumissäännöstö. Entisessä työpaikassani linja oli arkisempi, nykyvirastossa on pukupakko, naisilla siisti pukuun verrattava asu kuten kotelomekko tai jakkupuku. Voi myös olla, että pomoja ei saa lähestyä suoraan, vaan pelkästään sihteerin kautta. Tämä on virastokohtaista. Edellisessä sai puhutella executiveja ja  CEOta suoraan (ylin johtoporras) etunimeltä, nykyisessä vain sihteerin välityksellä ja titteliä käyttäen. Itse en ole hierarkian ja (mielestäni) aatelismenoa kaikuvan tyylin ylin ystävä, mutta kaikkeen taipuu kun pakko on.

On kyllä alkanut poltella mielessä ajatus, että kunhan olen pitkän palveluksen vapaani ansainnut, liitelen vapaammille vesille eli yksityispuolelle tai vaikka johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön. Saa nähdä, mitä rahatilanne silloin sallii tai pakottaa.

Se etu toki on Australiassa työskentelystä, että tällaisen kuvan voi käydä piirtelemässä vaikka joka viikonloppu. Hiekkarantaa piisaa.

23.6.2017

Testaa kuinka ulkosuomalainen olet

Tässä blogissa oli juttua ulkosuomalaisen identiteetistä ja siitä, kuinka bloggaaja ei itse koe kyseistä identiteettiä omistavansa. Listatut "tunnusmerkit" ovat kuitenkin hyvin osuvia - pätevät myös itseeni - ja aloinkin pohtimaan ulkosuomalaisuutta tai suomalaisuutta ylipäätään.

En itse usko, että pelkkä kansallisuus on kenenkään ainoa tai koko identiteetti, koska suomalaisia, ulko- tai sisä-sellaisia, kuten muunmaalaisiakin, on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiä. Mutta, kyllä tietyn maan ja kulttuurin mukana usein tulee jaettuja tapoja ja ajattelumalleja.

Tässäpä leikki- ja huumorimielinen testi: kuinka (ulko)suomalainen olet? Suunnattu ulkosuomalaisille, mutta sopii myös sisäsiisteillesellaisille!

1. Joulu tulee. Mitä teet?

a) Joulukinkkua se olla pitää. Samoin laatikoita. Rosollia. Piparkakkutalo. Lipeäkalaa. Fazerin sinistä. Vihreitä kuulia. Aivan sama, joutuuko niistä maksamaan satasen postituskuluja ja joutuuko raatamaan laatikot valmiiksi +40 asteen aussihelteessä. Piparitalo romahtaa helteen vuoksi - itkeä tirautat, mutta väännät sen takaisin kasaan.
b) Teet yhden tai pari suosikkiruokaasi perinnevalikoimasta, muuten kokeilet uusia reseptejä tai ehkäpä käyt perhepiirissä ravintolassa syömässä. Jokainen tilaa mitä lystää.
c) Joulu? Mikä joulu? Ei ehdi miettiä saati valmistella kaiken Kaakkois-Aasiassa reissaamisen lomassa. Vaihtoehtoisesti grillisi jo pursuilee katkarapuja, joten ei pöytään tai vatsaan mahdu enää kinkkua.

2. Juhannus tulee. Mitä teet?

a) Ostat mökkeilyyn tarvittavan satsin grillimakkaraa ja olutta/siideriä/väkeviä, olipa mökkiä tai ei. Juhannuskoivut ovenpieliin syntyvät vaikka palmuista. Uimaan ja saunaan on päästävä. Jos saunaa ei ole lähimaillakaan, lämmittelet uuninluukun edessä ja mielikuvittelet kiukaan sihinää.
b) Huomaat facebookista, että paikallinen suomalaisten piiri/seura/kirkko/koulu järjestää juhannusjuhlat. Käyt paikalla syömässä, jos muistat. Mahdollisesti et muista, jos on asiaa Bunningsiin ostamaan lisää remonttitarpeita. Grillimakkaran saatat vetäistä rautakaupan parkkipaikalla juhannuksen kunniaksi.
c) Et ole koskaan ymmärtänyt, mitä mieltä on juhlia vain siksi, että kaikki muutkin juhlivat. Pidät omat juhlat silloin kun haluat, et silloin, kun kalenteri sanelee. Tulee kuitenkin vettä ja räntää, oli Suomessa tai eteläisen pallonpuoliskon talvessa.

3. Jääkiekon maailmanmestaruuskisat alkavat. Mitä teet?

a) Keräät porukkaa kasaan hyvissä ajoin ja etsit pubin/olohuoneen, jossa kisat näkyvät. Päälläsi on suomipaita ja kasvosi asiaankuuluvasti maalattu sinivalkoisin värein. Tiedät kaikki pelaajat nimeltä, latelet asiantuntevasti taktiikoita ja huudat "paitsio!" oikeissa paikoissa. Itket, kun Suomi häviää Ruotsille finaalissa viimeisellä minuutilla.
b) Seuraat tuloksia silloin kun ne pompahtelevat esiin somessa, tai kun joku tuttu suomalainen niistä mainitsee. Mainitset työkavereille, miten Suomi voitti mestaruuden ysiviis. Se toinen mestaruus v. 2011 lipsahtaa aina mielestäsi, koska ensimmäinen oli merkittävin. "Torilla tavataan" on tuttu sanonta, mutta sinulle se tarkoittaa lauantaiaamun kahvihetkeä paikallisen farmaritorin kahvikojulla.
c) Et ehdi katsoa kisoja, koska rugby- tai krikettipelisi on samaan aikaan. Olet aikaa sitten unohtanut pelaajat Jari Kurria ja Teemu Selännettä lukuunottamatta. Heidätkin unohtaisit muuten, mutta aina silloin tällöin joku paikallinen nostaa nimet esiin, jos tulee sattumalta ilmi, että sinulla on juuret Suomessa.

4. Euroviisut alkavat. Mitä teet?

a) Toimit kuten tehtävässä 3. Katsojaporukka on kasassa hyvissä ajoin, ja vaikkei olisi, heräät vaikka yökolmelta katsomaan suoraa nettilähetystä yksin suomenlippua heiluttaen ja kannatushuutoja huudellen. Olet vakuuttunut, että Suomi on tämän vuoden ennakkosuosikki ja tänä vuonna viimein Suomen lahjakkuus, luovuus ja suuruus tunnustetaan maailmanlaajuisesti.
b) Huomaat uutisista, että Euroviisut ovat käynnissä, Ruotsi on ennakkosuosikki, mutta tiedät, että Venäjä todennäköisesti voittaa Itä-Euroopan maiden äänillä. Kuuntelet Youtubesta pätkän Suomen esitystä, mutta klikkaat videon kiinni puolen minuutin kohdalla. Jaiks, tällä mennään tänä vuonna...?
c) Kiinnostuksesi Euroviisuja kohtaan heräsi vasta silloin, kun Australia jollain kepulitempulla onnistui vakuuttamaan kuuluvansa viisuihin ja nyt lähettää osallistujan joka vuosi. Miten, miksi, mitä järkeä? Onko viisujen nimi Euro plus Australia-viisut? Vai Euro-Pacific? Euro-kaukoeuro? Wannabe-euro?

5. Kesäloma koittaa. Mitä teet?

a) Olet varannut matkat Suomeen heti edellisvuoden Suomen-loman jälkeen. On hyvä olla valmistautunut. Ehtii laatia aikataulun kaikille visiiteille Suomessa, joita jokainen siellä kinuaa: isotäti, isosetä,  pikkuserkku, vuosia sitten muuten unohtunut  naapuri, ala-asteen paras ystävä, ala-asteen viidenneksi paras ystävä, ala-asteen parhaan ystävän kaima. Kaikki tietenkin asuvat täysin eri puolilla Suomea. Käyt kuitenkin jokaisen luona, onhan se velvollisuutesi muualle muuttaneena etkä halua pahoittaa kenenkään mieltä.
b) Tänä vuonna päätät matkustaa Italiaan, Fidjille tai Ecuadoriin. Vastahan kävit Suomessa viime vuonna. Ensi vuotta et vielä pohdi, sen suunta ratkeaa aikanaan. Jos jokin tärkeä meno ilmaantuu, vaikkapa läheisen ystävän häät, varaat liput Suomeen. Muuten jatkat karttapallon pyöritystä ja uusien kohteiden tai vanhojen suosikkien tutkintaa.
c) Kesäloma on elämän parasta aikaa, etkä todellakaan aio tuhlata sitä 20 tuntia kestävään matkaan yhteen suuntaan, joten Suomi on viimeisenä listallasi. Jos siellä joku niin kovasti kaipaa, tulkoon hän itse luoksesi. Visiitti Suomeen kerran viidessä vuodessa on aivan riittävästi, jopa liikaa. Joskus mietit, kiinnostaakohan sinua synnyinmaan tanner enemmän eläkkeellä, mutta aika pian naurahdat moiselle hullutukselle. Silloin ei ainakaan kiinnosta se räntä ja loska!

6. Kahvihammasta kolottaa. Mitä teet?

a) Laitat Juhla Mokkaa suodatinpannuun ja odottelet, kunnes kahvi on tippunut. Juot kahvia aamulla, kahvitauolla klo 10, lounaan jälkeen, kahvitauolla klo 14 ja töiden jälkeen. Kahvin kaverina on tietenkin korvapuusti, pullapitkon viipale tai edes muffini, jos suomalaisempaa kahvileipää ei ole tarjolla.
b) Keität kahvit kotona tai ostat mukaan lähimmästä kahvilasta, riippuen siitä, miten on aikaa ja kätevintä. Kun tilaat kahvia, sinulle on tärkeää, että se ei tule kahvipannusta seisseenä, vaan tehdään tuoreena tilauksesta, mieluiten vastajauhetuista pavuista.
c) Et juo kahvia etkä teetä ollenkaan ja siksi joudut aina suomen-sukulaisten kanssa napit vastakkain, koska vesilasi tai mehulasi ei ole kahvin tai teen korvaaja. Jos joisit edes teetä, pääsisit jotenkuten pälkähästä, mutta kumpikaan suomalaisten sopivaksi määrittämä kyläilyjuoma ei sinulle kolahda. Et jaksa välittää marinasta, vaan ostat omat kombuchat juomaksi.

Mikäli tässä on mielestäsi maailman parasta kahvia, saat bonuspisteitä suomalaisuustaulukkoon.

Tulokset

Eniten a-vastauksia: onneksi olkoon, sinä ylläpidät ansiokkaasti aivan omaa Pikku-Finlandiaa! Ihminen voi lähteä Suomesta, mutta Suomi ei lähde ihmisestä. Sinua puhuttelevat synkät joululaulut kuten Varpunen Jouluaamuna, etkä voi ymmärtää, miksi kimallehameissa tanssivien tonttutyttöjen laulama Kulkuset on kenenkään mielestä jouluinen. Jouluna pihapalmussasi on jouluvalot ja takapihan kaktuksissa roikkuu lumihiutalekoristeita. Laskiaisena pulkkailet alas vaikka hiekkadyyniä, pääasia, että perinteet säilyvät. Luet mieluiten suomenkielisiä lehtiä ja kirjoja etkä ole koskaan ymmärtänyt, miksi suomalaisia sätitään small talkin puutteesta. Hiljaa hyvä tulee, vaikeneminen on kultaa ja on mukavinta olla omissa ajatuksissa itsekseen, vaikka olisikin muiden seurassa.

Eniten b-vastauksia: onneksi olkoon, sinä vaikutat tasapainoiselta tyypiltä, joka ammentaa useammasta kulttuurista ja ottaa ne elementit, jotka mistäkin parhaiten sopivat. Suomalaisuus ei ole sinulle arvo, joka on ylitse muiden. Elät omaa elämääsi etkä pysähdy pohtimaan, mitä jokin lapsuuden perinne tai kansan tapa sanoo - teet kuten parhaaksi näet kussakin tilanteessa. Mielestäsi Suomessa on hyviä puolia, mutta niin on monessa muussakin maassa. Et myöskään pelkää negatiivisten asioiden esiinnostoa Suomen tai muiden maiden osalta: parantaa voi aina ja parantaminen lähtee siitä, että tunnustaa epäkohdat ja tunnistaa paremmat käytännöt muualla.

Eniten c-vastauksia: onneksi olkoon, olet oman tiesi kulkija, eikä sinua kiinnosta pätkääkään, mitä jokin tietty ryhmittymä, heimo, kansa tahi muu porukka tekee. Kukin tyylillään ja ihminen on, millaiseksi itsensä kokee ja muokkaa - aivan riippumatta siitä, mistä maasta lähti liikkeelle. Et koe syyllisyyttä siitä, että elät omaa elämääsi ja teet omia päätöksiä ja ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole äidin, naapurin tai työkavereiden mieleen. Suomalaisuus ei ole sinulle lottovoitto, jota tulee vaalia maailman tappiin. Saatat kapinoida tahallaan tai tahattomasti perinteitä ja odotuksia vastaan vain näyttääksesi, että pystyt siihen - ja jos siitä seuraa parempi elämänlaatu, hyvä niin!

21.6.2017

Oudot kaipuunkohteet Suomesta

Sain lainaan kiinnostavan kirjan Lost in Suomi, kirjoittanut Tim Walker, suositun blogin Taught by Finland pitäjä. Hän bloggaa huomioistaan ja oivalluksistaan amerikkalaisopettajana suomalaiskoulussa. Kirja on nopealukuinen, koska se koostuu kappaleen mittaisista irrallisista tarinoista. Osa oivalluksista on osuvia ja yllättäviä, osa luokkaa ”kaikki ulkkarit sanoo samaa”, eli mikään maailmaa mullistava lukuelämys ei ole kyseessä, mutta viihdyttävä yhtä kaikki.

Mitä itselle jäi kirjasta mieleen ulkomaalaisen hupaisina huomioina:

Suomessa on ihmeellisia tellinkejä kuten tuuletusparveke, mattojentamppausteline ja mattolaiturit. Vuodevaatteet ja matot tuuletetaan säännöllisesti. Amerikkalaismies ällisteli näitä kaikkia, ollen sitä mieltä, että täkkejä, päiväpeittoa ym. ei tarvitse sen kummemmin pudistella tai mattoja pestä itse. Enintään kaikki viedään pesulaan. Tai näin mies siis ajatteli ennen suomalaisvaimon tapaamista.

Australiaan muuttaneen näkökulmasta mattoteline ja matonpesulaituri ovat eksoottisia, kumpiakaan ei täällä näe, kuten ei myöskään mattopiiskaa. Johtunee eniten siitä, että niin monilla on kokolattiamatot, jotka pestään yleensä vain silloin, kun muutetaan, muuten imurointi hoitaa homman (jos hoitaa). 

Voisin myös kuvitella, että yritys pestä mitään Perthin halki virtaavassa joessa aiheuttaisi hälyä, koska toisten mielestä jokivesi on liian likaista pesuun ja toisten mielestä joki likaantuu pesusta. Merivedellä peseminen tuskin innostaisi täkäläisiä yhtään enempää – ei myöskään itseäni. Meillä ei tosin ole irrallisia mattoja juuri siksi, että kokolattiamatto on aussimalliin joka huoneessa (halusimme sen tai emme).

Itse pesen parisängyn täkin pesukoneessa aina kesäsäilöön laitettaessa  ja joskus tuuletan sitä parvekkeella. Mutta nyt kun mietin, en ole nähnyt kenenkään muun tekevän samaa, ja mitään tamppausparvekkeita ei täällä ole. Unkarissa asuessani jouduin ongelmiin vuodevaatteiden ravistelun takia, koska ajattelemattomana pudistelin pölyt alakerran naapurin kukkien päälle. Sisäpihalla olisi ollut teline, minne tampattavat pitää viedä. Vuokraemäntä asiakseen soitti kertoakseen, että törkeästä käytöksestäni on valitettu katkerasti.

Toinen hauska huomio oli suomalaisten niukka tervehtimiskulttuuri. Kirja ei edes käsittele ”tuleeko naapuria tervehtiä” problematiikkaa, joka vaikuttaa olevan monelle suomalaiselle hankalaa ainakin kerrostalossa. Myöskään ”hei vai ei bussikuskille” ei ole kirjassa mukana. Sen sijaan työpaikalla tervehtiminen on ansainnut kokonaisen kappaleen.

Suomalaiset eivät kuulemma morjesta kollegaa kuin kerran päivässä, eli jos hänelle on sanottu huomenta, ei tälle sanota enää toista kertaa moi ohi kävellessä tai muuten tavatessa. Jenkin oli vaikea tottua ajatukseen, että ohi voi vain kävellä, aina ei edes katsota silmiin, hymyillä ja nyökätä. 

En itse enää muista, miten työetiketti Suomessa hoituu, eli moikataanko siellä vai eikö päivän mittaan? Kai nyt hymyillään edes, tai sanotaan joku sutkaus? Vai onko se vain savolaisten tapa – asuin viimeisimmäksi Kuopiossa ennen Suomesta muuttoani. Täällä Australiassa vedellään amerikanmallilla eli joka kerta käytävillä vastaantullessa vähintään nyökkäys tai hymy, jos ei verbaalista kommunikointia.

Suomi on nyt ollut enemmän mielessä kuin tavallisesti, koska Suomeen suuntautuva jokavuotinen kesäloma (vai talviloma, lähdenhän sinne aussitalvesta) alkaa ensi viikolla. 

Mattolaiturin sijaan olen ikävöinyt seuraavia suomiasioita:

Luonnonmateriaaleista askartelu

Tätä ei ehkä joka iikka tee, mutta aika moni kuitenkin. Itselläni oli tapana kerätä etenkin syksyisin kaikenlaisia kauniita luonnonantimia, kuten pihlajanoksia, ja tehdä niistä oviseppele tai laittaa siltään maljakkoon. Risuja ja oksia voi Suomessa jokamiehenoikeudella kantaa sylintäydeltä kotiin väkertelytarpeiksi, samoin käpyjä ja joskus myös havuja joulukranssia varten. Olen aina ollut luova ja luontoihminen, ja välillä ihan fyysisesti sormet kouristelevat halusta väkerrellä jotain. Täällä kasvit ovat aivan erilaisia, eikä jokamiehenoikeutta ole. 

Aina avulias, kaikeen valmis E kuunteli pulmaani yhden illan ja tuli seuraavana päivänä kotiin töistä mukanaan kassillinen eukalyptuksenoksia – arboristin eli puuntrimmaajan työetuja. Eukalyptuksissa on kauniita kukkakantoja tai ”pähkinöitä”, honky nuts, joita ajattelin käyttää kranssien tekoon kuin käpyjä. Tajusin tosin kassin vastaanottaessani, että honky nutsit painavat rutkasti enemmän kuin kävyt, enkä ole varma, jaksaako jokin paperikranssi niitä kannatella. Nähtäväksi jää.

Metsämarjojen poiminta ja sienestys

Suomalaiskodin tavallinen varuste on hyllyllinen pakasterasioita marjojen pakastukseen. Itsekin pesen ja säilytän esim. isoja jugurttipönttöjä, vaikkei niitä täällä tarvitse marjoille – joita ei voi mistään käydä poimimassa. Ei vain pääse tavasta eroon, voi tarvita johonkin. Pakastemarjat ostetaan kaupasta ja kauppaan ne tulevat Chilestä tai Kiinasta. 

En olisi Suomessa asuessani koskaan ostanut Kiinan-mansikoita tai Chilen-mustikoita, mutta niin asenne muuttuu kun pakko on. Ihan ok ovat olleet, maku tietenkin miedompi kuin Suomen antimissa. Sieniä myydään kaupassa, pääasiassa herkkusieniä ja muita mietoja sieniä, joiden suomenkielistä nimeä en tiedä, ja jotka kasvavat sienifarmeilla. Kuivattu kanttarellikastikejauhe on muuten Perthin Suomi-Kirkon kaupan halutuimpia tuotteita, joka loppuu aina juhlissa kesken. 

Marjastus, tuo kaikkien erätaitojen äiti ja peruselämän isoäiti Suomessa. Kuva (c) Maaseudun Tulevaisuus.
Ah ollapa luonnonmateriaaleja, joista askarrella kransseja! En ollut ennen Suomesta muuttoa tajunnut, miten spesifejä toiveita ja kaipuita voi mieleen syntyä. Kuva (c) Kotiliesi.

19.6.2017

Onko iloisuus aina pinnallista?

Ärsyttävätkö liian positiiviset blogit? Vai jurppivatko negailijat? Koetko vaikeista asioista puhuvat vakavastiotettaviksi ja luotettavammiksi kuin kepeistä, hauskoista aiheista kirjoittavat? Mielestäni suomalaisilla on erityinen rakkaus vakavuutta ja melankoliaa kohtaan, asenteella "kunnoitusta näytetään vakavuudella" sekä "itku pitkästä ilosta", ja vaikeista tunteista ja pettymyksistä puhumista pidetään aidompana kuin onnenaiheista kirjoittamista.

Mistä saa blogata ollakseen kiinnostava, uskottava ja hyvä tarinaniskijä? Tietenkin kukin siitä, minkä itse kokee asialliseksi ja mielekkääksi, mutta olen viime aikoina törmännyt hyvin erilaisiin käsityksiin siitä, mikä on hyödyllistä, kiinnostavaa tai sopivaa näin ulkomailla pysyvästi tai väliaikaisesti asuvan, tai matkabloggarin näkökulmasta. Tässäpä listaa eri näkemyksistä.

1. Vain positiivisia juttuja

Maailma on täynnä huonoja uutisia joka tapauksessa, joten miksi täyttää sosiaalista mediaa ja muiden päivää vielä lisää kaikenlaisilla pettymyksillä, pahimmillaan marinoilla? Yleensä ikävissäkin tapahtumissa on kultareuna, tai ainakaan niissä ei itse tarvitse kieriskellä, jos pyrkii keskittymään positiiviseen omassa elämässään. Olen itse kallellaan tälle ajattelukannalle, mutta toki tajuan, miten helposti siitä tulee epärealistinen, sokeroitu ja ”katsokaa kun mulla menee hyvin!” leuhkafiilis. Ymmärrän, että jos tätä tuuttaa liikaa, niin siitä lähinnä lannistuu – ”ei mun elämä tule koskaan olemaan noin hyvää, oli se totta tai ei” ja lukija on ehkä ikiajoiksi menetetty.

Ajattelin aiemmin, että itse kullakin kohtuus sanelee, miten paljon tällaista positiivariutta voi blogiinsa laittaa ja kaikilla olisi jotakuinkin sama filtteri, mutta ei, ehei. Toisille parikin positiivista ”hyvin menee” juttua putkeen ylittää sokerikynnyksen, ja saan satunnaisesti palautetta, että ”onpa kiva kuulla miten siellä_oikeasti_menee”, jos kirjoitan jostain epäonnistumisesta tai pahasta mielestä.

Tiedän, ettei kenenkään elämä ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista, mutta en itse allekirjoita ajattelua, että jos keskittyy positiiviseen, silloin väistämättä esittää, lavastaa tai maskeeraa elämäänsä. Bloggaamisessa on kuitenkin näkökulmasta kyse ja luen itse mieluummin omana päiväkirjanani blogiani, joka on kallellaan optimismiin, ei murehtimiseen ja märehtimiseen. Useimmat epäonnistumiset ja epäonnet unohtuvat kuitenkin aika pian. Mielestäni yksi puhuttelevimpia suomalaisen kirjallisuuden näytteitä on Vänrikki Stoolin tarinoista kohtaus, jossa sota raivoaa ja tappio uhkaa, mutta suomalainen sotilas ajattelee:

”hän kiros silloin, puri hammastaan,
mut kyyneleet hän sydämeensä sulki,
huulilta vaan nuo sanat salamoi:
viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi.”

Elämä voittaa ja jatkuu kuitenkin.

2. Inhorealismia se olla pitää

Ehkä aivan äärilaita-inhorealismia ei kirjoita kukaan, ellei sitten täysin kieli poskessa ja huumorimielessä. Mutta jotkut bloggarit kuulostavat ottavan asenteen, että jos menee huonosti, niin se kannattaa jakaa, koska siitä saavat muut realistista ja ehkäpä rohkaisevaa tietoa ja vertaistukea omaan elämään. Totta, ehdottomasti. Olen joskus seuraillut blogia, jonka pitäjä kärsi pahasta masennuksesta ja jutut ja piirrokset (taide/sarjisblogi) ymmärrettävästi sen mukaisia. On todella rohkeaa uskaltaa kirjoittaa avoimesti, mitä mielessä liikkuu ja miten pohjalla voi käydä henkisesti ja fyysisesti, ja varmasti bloggareilta saatava esimerkki ja vertaistuki auttaa ihan käytännön ratkaisuissa, esim. siinä, että rohkaistuu itse hakemaan apua masennukseen.

Mutta, en ole aivan varma onko aina kirjoittajalle hyväksi jakaa vaikeita asioita jatkuvasti tai täysin rehellisesti. Sellaiseen tutkimukseen joskus törmäsin, että ongelmista puhuminen ei auta, jos niihin ei löydy jonkinsortin ratkaisua tai katharsista (ulospääsyä, helpotusta). Mitä enemmän ongelmat pyörivät päässä ja omissa teksteissä, sitä enemmän ne aivan fyysisesti rakentavat sellaisia neuroniyhteyksiä aivoihin, että ongelmien ajattelu vahvistuu. En väitä olevani lääkäri tai psykologi ja kukin tyylillään, mutta itselleni sopii paremmin positiivisuuteen keskittyminen jo siksikin, että hankalat ajat eivät saa samaa otetta, kun ne eivät tahattomasti pompsahtele muistuttelemaan itsestään blogiteksteissäni vuosienkin päästä.

3. Sensuroitua arkea

Joskus kuulen mielipiteenä etenkin ulkomailta tai matkoilta bloggaavilta, että he joutuvat tietoisesti rajoittamaan positiivisen sisällön julkaisemista, etteivät aiheuta kateutta ja kaunaa. Esimerkiksi täällä Perthissä on maantieteellisistä ja ilmastollisista syistä usein todella hyvä sää, joten ihan perusarjen valokuvaaminen tuottaa liudan aurinkoisia kuvia. Samoin matkustelu pääsääntöisesti kohdistuu kiinnostaviin tai kauniisiin paikkoihin (kuka meistä varaa loman jonnekin kaatopaikan viereen tai Prisman parkkipaikalle?), joten matkoilta irtoaa kauniita ja idyllisiä kuvia ”puoliväkisin”. Näitä ei kuitenkaan haluta laittaa blogiin ainakaan ”liikaa”, ettei tule syytöksiä kohdassa 1 mainitusta sokeroinnista.

Muttamutta. Fakta on, että meitä ihmisiä on yli seitsemän miljardia, joten väkisinkin jonkun elämä siinä joukossa on perushyvää ja iloista. Omasta mielestäni on epäterveellistä ja haitallista, jos posiitiviset jutut otetaan ensimmäisenä epäuskofiltterillä vastaan, ajatellen ”tuokin piilottelee tai esittää jotain.” Kateus on aina ollut asia, joka minua suomalaisessa yleiskulttuurissa harmittaa. Miksei esim. naapurin menestystä voi ottaa inspiraationa ja rohkaisuna itselle – jos tuokin onnistuu niin kyllä minäkin? Tällaista linjaa yritän itse vetää blogissani, idealla: jos haluat Australiaan tai ulkomaille, on tänne ennenkin lähdetty ja onnistuttu, joten pehva ylös sohvasta ja unelmaa kohti hakeutumaan.

4. Tasapainoisesti kaikkea

Tämä todennäköisesti on yleisin bloggausmoodi eli se, mitä ihmiset ajattelevat/uskovat kirjoittavansa. Niin minäkin. Silti olen tunnistanut muiden kommenttien perusteella, että oma purteni seilaa tuolla ykköskohdan vesillä enimmäkseen eikä oikeastaan juuri koskaan käy kakkoskohdan puolellakaan.

Ei siksi, etteikö elämään mahdu todella mustiakin alhoja, mutta olen vissiin neuronini virittänyt niin (tai luonto hoitanut puolestani), etteivät ikävät asia pyöri kauaa mielessä ja pääsen äkkiä yli pettymyksistä – todella hyvä taito, koska novellinkirjoitusintoni saati väikkärini olisivat jo kuolleet kituvan kuoleman vuosia sitten, jos olisin jäänyt saatua palautetta nyyhkimään liian pitkäksi aikaa. Toisaalta, kuten sanottua, blogivireeni on valinta, eli yritän löytää epämukaviin, hankaliin tai vaikeisiin aiheisiin positiivisen pohjavireen, koska mielestäni pelkkä tilitys ei asioita auta.

Tässä kuitenkin törmää ajattelutapojen eroon, eli mikä kullekin on neutraalia, positiivista tai negatiivista? Olen huomannut olevani melkoisen pepsodent-hymy-henkinen, eli aika kauan ja laajasti saa hehkuttaa ennenkuin minua ärsyttää liika intoilu. Muistan vuosien varrelta vain pari lukemaani blogikirjoitusta, jotka olivat tsemppihengessään ja mahtavuudessaan epärealistia. Toisille puolestaan jo ne mainitut pari iloista tekstiä putkeen ovat epäuskottavia, koska ei kukaan ole jatkuvasti ja aina vain hyvällä tuulella: pahan mielen, tuulen tai onnen piilottelu antaa elämästä siloitellun ja fiktiivisen kuvan. Niinhän se on. Ehkäpä siksi blogit harrastuksena ja lukuviihteenä ovat niin suosittuja, koska kaikilla on omat näkemyksensä ja tyylinsä, ja blogimerestä löytyy ihan jokaiselle jotain.

Bloggarit blogipallomeressä. Toisille sattuu ja tapahtuu iloisia, toisille surullisia asioita - tai todennäköisemmin kaikille kaikkea, mutta kumpi kiinnostaa enemmän lukea ja kirjoittaa? Itse olen tuo keltainen pallo juu.

18.6.2017

Joukkoon kuulumisen voima eli suomi-identiteetistä

Me Perthin Suomi-koulun aktiivit vietimme eilen "koulutuspäivää", eli saimme puhujavieraaksi Lontoon Suomi-koulussa pari vuosikymmentä sitten vaikuttaneen henkilön, E.L.n. Hän puhui meille aiheesta, mitä on huomannut oman lapsen kehityksessä siitä saakka, kun tämä kävi Suomi-koulua ja on nyt aikuistunut; sekä millaiset asiat aikoinaan Suomi-koulussa olivat lasten mielestä kiinnostavia ja millä intoa kielenoppimiseen pystyy pitämään yllä erikielisessä arjessa.

Lisäksi tänään Perthin suomalaiset viettivät juhannusjuhlia ennätysmääräisenä, paikalla kävi arviolta jopa 70 ihmistä, kun aiemmin juhliin on osallistunut enimmillään 40-50. Oli todella kiinnostavaa ja opettavaista kuulla kommentteja sekä ulkosuomalaisilta, suomalaisten vanhempien lapsilta että suomalaisten puolisoilta siitä, mitä suomalaisuus heille merkitsee. Kokoan yhteen huomioita eiliseltä ja tältä päivältä siitä, millainen merkitys on identiteetillä elämälle ja hyvinvoinnille.

Olen itse mukana Suomi-koulun toiminnassa yleisestä mielenkiinnosta opetukseen, sekä yhteisöllisyyden ilosta, mutta oma elämäni olisi aivan hyvää ilman koko toimintaa. En siis ole aiemmin edes ymmärtänyt arvostaa aktiivisuuttamme niin paljon kuin sitä voisi ja kannattaisi; enkä myöskään ole tajunnut, miten iso merkitys Suomi-yhteisöillä voi olla eritoten niille, joilla on suomalaisia juuria, mutta jotka eivät ole asuneet Suomessa koskaan tai pitkiin, pitkiin aikoihin.

Jokainen ulkomailla asuva vanhempi todennäköisesti tietää, miten vaikeaa on takoa lapselle suomea, kun koko muu elämä tapahtuu paikallisella kielellä. Lapset yleensä oppivat ymmärtämään suomea ainakin jonkun verran (riippuen paljonko sitä puhutaan kotona ja onko kumpikin vai vain toinen vanhempi suomalainen), mutteivät välttämättä halua vastata suomeksi. On myös mahdollista ellei peräti todennäköistä, että kielenoppiminen on stressinaihe, velvollisuus ja hankaluus, jota lapsi välttää, jos vain voi. Olen itse tästä syystä jopa pohdiskellut, että jos perheellistymme, kannattaako edes yrittää takoa suomea lapselle, koska hän joutuisi oppimaan suomea, ranskaa ja englantia yhtä aikaa. Muttamutta. Mieleni on kyllä muuttunut viime päivinä.

E.L. painotti eilen identiteetin merkitystä kielenoppimiselle. Hänen kokemuksensa mukaan suomalaiseksi itsensä tunteminen ja kiinnostus Suomea kohtaan ovat ne tekijät, joilla kiinnostus kielenoppimiseen syntyy ja kestää.

Jos lapsella ei ole tunnesidettä Suomeen tai suomalaisuuteen, kieli on vain yksi kotiläksy ja vaiva muiden joukossa. E.L. luetteli hyvinä mielenkiinnon ylläpitovinkkeinä mm. säännölliset ja tiheät juttuhetket Suomen-sukulaisten kanssa puhelimella, Skypellä tai sosiaalisessa mediassa, suomalaiset lastenvideot ja -musiikin, sekä sen ajatuksen juurruttaminen, että suomi on vanhemman ja lapsen salakieli, jännittävä klubi. Suomessa (usein) käyminen tietenkin auttaa asiaa, jos se vain on mahdollista.

Lontoon Suomi-koulusta parhaita muistoja lapsille olivat tuottaneet yhteiset juhlat ja sellaiset tekemiset, jotka ovat Suomessa tyypillisiä ja tavallisia, mutta paikallisoloissa tuntemattomia tai tehdään eri lailla. Niistä syntyy erityisyyden tunne, uniikkiutta omaan identiteettiin. Esimerkiksi suomalaiseen joulunviettoon kuuluvat tontut, kun taas englantilaiseen ilmeisesti eivät.

Myös Perthin Suomi-koulussa suosituimpia tekemisiä ovat pelit ja leikit, sekä juhlat, kuten pääsiäinen tipuineen ja rairuohoineen, vappu huiskineen ja simoineen sekä joulu tonttuineen ja tip tap-lauluineen. Vietämme myös kaikille suomalaisille avoimissa juhlissa juhannusta ja laskiaista. Eräs kaikkein pidetyimmistä koulutapahtumista on ollut metsäretki, joka huipentui makkaranpaistoon tikunnokassa nuotiolla. Aussit grillaavat aina ja kaikkialla, mutta grillissä, eivät nuotiolla. Niinkin pieni erilaisuus sai tapahtuman jäämään lasten (ja aikuisten) mieliin.

E.L.n oma lapsi, nyt aikuisena Lontoossa asuva, on kuulemma erittäin ylpeä suomalaisjuuristaan ja tällaista tunnetta tietenkin olisi mahtava välittää Perthin Suomi-koulua käyville. En itse ajattele enkä tarkoita, että kenenkään tarvitsee yrittää tuntea olevansa huonompi tai parempi kuin muut (eli että suomalaisuus on jotenkin parempi kuin australialaisuus tai toisinpäin), vaan tavoite on, että jokainen voi olla kotonaan omissa nahoissaan ja olla ylpeä siitä mikä, kuka on.

Juhannusjuhlissa päädyin juttusille erään suomalaistaustaisen, Perthissä syntyneen miehen kanssa, joka avoimesti kertoi, että Perthin Suomi-kirkko ja Suomi-koulu ovat parhaita asioita mitä hänelle on tapahtunut, koska hän viimeinkin saa tuntea kuuluvansa johonkin. Australia 80-luvulla, miehen lapsuudessa, ei ollut samanlainen eri kulttuureja arvostamaan pyrkivä paikka kuin nykyään, vaan erilaisuutta katsottiin kieroon. Siispä hän ei ole koskaan tuntenut oikein kuuluvansa joukkoon, ei Perthissä eikä Suomessa käydessään.

Nyt, kun täällä on riittävästi ulkosuomalaisia ja suomalaistaustaisia kahden kulttuurin asukkeja yhteisöksi asti, hänkin on löytänyt oman henkisen kotinsa. Oli yllättävää ja liikuttavaa kuulla, miten iso merkitys pienen porukkamme vapaaehtoistoiminnalla voi olla.

Kotona juttelin E:n kanssa asiasta, koska hänkin on kasvanut Ranskassa Englannista kotoisin olevan äidin ja ranskalaisisän lapsena. Kuulemma syrjintää esiintyi myös Ranskassa, ja muut lapset joko ilkkuivat "epäranskalaisuutta", tai väittivät, ettei E ole oikeasti englantilainen (edes puoliksi), koska hän ei tiennyt ihan jokaikistä kysyttyä englanninkielistä sanaa.

E:kin olisi kuulemma kaivannut englanninkielistä seuraa kaksikielisyytensä tueksi ja kaksikulttuurisen identiteetin suojaksi. Mutta minkäs teet 80-luvun pikkukylässä Ranskan maaseudulla, ei sinne noin vain ilmaannu englanninkielisiä leikkikavereita. Toista varmaan nykyään, kuten vähän kaikkialla, koska sosiaalinen media ja netti yhdistävät expatteja ja maahanmuuttajia varmaan jo joka maassa.

Näistä tarinoista ja esimerkeistä aloin pohtimaan jälleen kerran, miten haavoittava voima on rasismi ja syrjintä. Juuri siitä joukon ulkopuolelle sulkemisesta syntyy ääriliikehdintä ja väkivalta, koska mieleen jää vain katkeruus ja kosto "toisia" kohtaan, niitä joita ei tunne omakseen ja jotka eivät ottaneet omakseen. Tähän tutkitusti perustuu ISISin ja muiden hullujen ääriryhmien vetovoima - lupauksesta ottaa joukon jäseneksi, tehdä tärkeäksi, arvokkaaksi, omaksi. Halu kuulua joukkoon, olla hyödyllinen ja tarpeellinen, arvostettu ja hyväksytty jäsen, on kuitenkin jo Maslow'n tarvehierarkiankin mukaan yksi meidän jokaisen perustavanlaatuisimpia tarpeita.

Joukkovoima tekee myös juhlista mukavampia ja herkullisempia. Leipureita ja syöjiä riittää :)


17.6.2017

Outoa Suomessa ja suomalaisuudessa

Kun suomalainen muuttaa ulkomaille, eteen tulee monta mutkaa, yllätystä ja ällistelyn kohdetta puolin ja toisin. Tässäpä muutamia erittäin tavallisia, jotka olen kohdannut suomalaisuuteen yleensä tai omaan suomalaisuuteeni liittyen.

Nimeni: Anu

Anu on tavallinen suomalainen nimi ja lyhyenä oletettavan helppo myös ulkkareille. No ei. Joudun sen tietenkin tavaamaan joka paikassa, kuten kaikki muutkin, koska täkäläisistäkin yleisistä nimistä on monta eri kirjoitusasua ja hieman eri ääntämystä, esim. Christy, Kristi, tai Sean, Shaun. Anu myös kääntyy väkisin kirjoitusmuotoon Ann, Ana tai Anna, koska tuo lopun U nyt ei vain englanniksi ajattelevaan mieleen istu.

En tiennyt aiemmin, mutta Anu on ilmeisesti yleinen intialainen miehen nimi, tai ainakin se sellaiseksi mielletään. Pelaan puulaakijalkapalloa ja pyöritän joukkuetta kapteenina, ja joudun satunnaisesti etsimään paikkaavia pelaajia sairastuneiden tilalle. Gumtreestä eli paikalliselta nettitorilta/ilmoituspalstalta heitä löytää (jos vain tulevat paikalle lupauksista huolimatta). Tähän mennessä paras tuuri on ollut aasialaisten kanssa, koska jos he jotain lupaavat, he sen myös pitävät. Britit ja aussit kehuvat itseään viesteissä maasta taivaaseen ("olin nelosdivarin paras pelaaja"), mutteivät koskaan edes tule peliin.

Takaisin nimeeni: jokainen kentälle tuleva uusi pelaaja haahuilee laidalla etsien intialaista miestä, jonka kanssa luulevat viestitelleensä. Tämä on tapahtunut jo 7 kertaa eli ei ole vain yhden erehdys.

Suomi kiinnostaa vain satunnaisesti

Jostain syystä moni suomalainen ajattelee - itseni mukaanlukien - että Suomi on sen verran eksoottinen maa, että siitä haluaisi varmasti kuulla lisää. Suomi tunnetaan maailmalla mm. äitiyspakkauksesta, koulujärjestelmästä, tasa-arvosta, formulakuskeista ja Jari Litmasesta. Täällä Aussilassa jääkiekon maailmanmestaruus tai Lordin euroviisuvoitto eivät ole hittiuutisia, koska jääkiekkoa ei seuraa kukaan ja euroviisuihin on väki päässyt makuun mukaan vasta viime vuosina, kun Australia on hyväksytty jonkinlaisena Iso-Britannian käenpoikasena tai epätoivoisena fanboyna mukaan veisuihin.

Yleisesti ottaen kanadalaisia kiinnosti Suomi huomattavasti enemmän kuin tapaamiani ausseja, ja Kanadassa sai jatkuvasti kertoilla Suomesta, jääkiekosta, talvisodasta ja milloin mistäkin. Tämä ehkä siksi, että NHL on Kanadassakin kova juttu ja moni suomalainen pelaa siellä, sitä kautta onnistuen sytyttämään kiinnostuksen Suomeen. Täällä Perthissä ainoa Suomesta intoillut ihminen on ollut japanilainen tyttö, joka halusi tavata Perthin Suomalaiset-facebook-ryhmän kautta. Hän haluaisi kovasti palata takaisin Suomeen vietettyään siellä kaksi vaihto-opiskelukautta. Aussit kysyvät enintään pari kohteliasta kysymystä revontulista, pakkasesta ja lumesta, siinäpä se. Riippuu tietenkin ihmisestä, tämä yleistys omista sosiaalisista piireistäni.

Suomalaisen mielipide uudesta maasta kiinnostaa vain satunnaisesti

Mielestäni on erityisen suomalainen piirre haluta kuulla, mitä mieltä vieras tai uusi tulija on Suomesta. Tykkäätkö? Mistä pidät? Mistä et? Mitä mieltä olet suomalaisista? Oletko saunonut? Pyörinyt saunan jälkeen lumihangessa? Kokeillut salmiakkia ja mämmiä? Salmiakkikossua? Hehehe et varmaan pystynyt sitä juomaan!

Aussit satunnaisesti naureskelevat videoille, joissa ulkkarit maistavat täkäläistä vegemiteä, suolaisen ruishiivan makuista levitettä leivän päällä. Suomalaiselle maku ei ruisleivän jäljiltä ole järkytys, muttei välttämättä sulosointukaan. Siihenpä kiinnostus oikeastaan lopahtaakin. Minulta on tietenkin kohteliaan small talkin osana kysytty, mitä mieltä olen Perthistä ja miksi muutin tänne, mutta siihen odotetaan parin lauseen vastausta, ei syväluotaavaa analyysia Perthin ja Australian hyvistä ja huonoista puolista.

Tämä johtuu ehkä siitä, että jotakuinkin kaikilla on ulkkarikavereita tai sukulaisia, tai oma suku on tullut vasta pari sukupolvea sitten paikalle, joten ajattelu on lähtökohtaisesti eklektisempää. Jos minulla on jokin mielipide Australiasta, josta aussi ei ole samaa mieltä, sille joko kohautetaan olkia tai kerrotaan oma mielipide hymyillen, ei inttäen, ja vaihdetaan aihetta. Mielipiteitä nyt  mahtuu maailmaan, mitä niitä sen syvemmin vatvomaan.  Mielestäni täällä on yleistä, ettei mennä kovin syvälliseksi tai henkilökohtaiseksi porukassa koskaan - eikä oikeastaan edes kahden kesken. Tai sitten minulla on pelkästään yhdenlaisia täkäläisiä kavereita ja tuttuja.

Suomessa ja suomalaisissa hämmästyttävät tavalliset asiat

Yleisimpiä aiheita, joista itse olen kuullut hämmästelyä Suomeen, suomalaisiin tai minun suomalaisuuteeni liittyen ovat:

Suorapuheisuus. Mielestäni on täysin ok kysyä suoraan ja sanoa suoraan työpaikalla, kaveripiirissä, missä vain. Huom, suoraan sanomisella en tarkoita töykeyttä tai ilkeyksiä, vaan simppeliä "voitko hoitaa tuon jutun" tai "mennään tuonne lounaalle" tyylistä viestintää. Perthiläisellä työpaikalla olisi kohteliasta kysyä "miltä sinusta tuntuisi, jos pyytäisin sinua tekemään tämän? Mahtuisiko kalenteriisi ja haluaisitko yrittää?" ja "olisiko sinulla jokin lounaspaikkatoive" tai "sopisiko sinulle, että valitaan näistä kahdesta paikasta?".

Suomalaisen korvaan kaikki haluaISITKO, voiSITKO, pystyiSITKÖ ovat turhaa kiertelyä ja hienostelua, mutta pakko on ollut opetella hieman enemmän kaartelemaan mahtuakseni muottiin - muuten tulee kommentteja kuten "sinulla ei ole lainkaan diplomatian tajua" (ex-pomoni sanat).

Saunavasta. Ex-pomoni, Australiassa kaksi vuosikymmentä asunut brittimies, oli aiemmassa työelämässään usein matkustellut Ruotsissa ja pari kertaa Suomessa telekommunikointialalla. Hän jaksoi toistella samaa kuulemaansa juttua saunomisesta ja saunavastasta, joka hänen mielestään oli käsittämätön. Että otetaan kimppu oksia ja piiskataan niille itseä ja toisia, hei haloo? Hänen mielestään jutussa oli järkyttävän hauskaa a) konsepti, eli se oksilla läimiminen, b) että läimiä voi myös muita, ei vain itseä ja c) tämä tapahtuu työympyröissä, kokouksessa tai seminaarissa saunoessa.

Suomenkieliset pitkät sanat. Minulla oli ennen tapana antaa työpaikkani osoite kaikkiin postipakettilähetyksiin, koska posti tuodaan sinne sisälle asti eikä minun tarvitse stressata postiin ehtimisestä ennen puoli viittä hakeakseni paketin. Nyt en enää voi, koska uudessa työpaikassa on eri säännöt. Muttamutta. Entisellä työpaikalla työkaverini joskus todistivat sitä riemun hetkeä, kun sain paketin Suomesta, normaalisti turusenpyssyksi pakatun käärön salmiakkia. Eräs paketista paljastunut pussi herätti hysteerisen naurunremakan tuotenimensä takia ja se oli ksylitolipurukumi.

Ilmeisesti sana sekä kirjoitettuna että lausuttuna on käsittämätön, koska se on pitkä, siinä on kummallisia toistuvia tavuja (pu-ru-ku-mi), se kuulostaa aivan siansaksalta ja silti se on jonkun - minun - äidinkieli.

Jonottaminen ja odottaminen. Yleensähän länsimaissa jonotetaan ja odotetaan vuoroa, eli konsepti sinällään ei ole uusi eikä outo. Mutta mittakaava, johon suomalaiset ovat sen vieneet, häkellyttää. Miksi suomalaiset jalankulkijat odottavat punaisissa valoissa vihreää, jos ketään ei tule ja paleltuu pakkaseen? Tai miksi suomalaiset jonottavat baaritiskille ostaakseen vain yhden tuopin per nenä, sen sijaan että yksi henkilö seurueesta menee tiskille ja tilaa kierroksen kaikille?

Olen yrittänyt selittää, että suomalaiset ovat yleisesti lainkuuliaisia, eikä punaisia valoja rikota vain siksi, että kukaan ei näe. Itse noudatan valoja antaakseni hyvän esimerkin lapsille. Tosin nykyään australialaistuttuani kävelen surutta päin (täällä), jos ketään ei kerran tule - kuten kaikki muutkin. Suomessa olen yhä lainkuuliainen.

Baariesimerkkiin olen selittänyt, että alkoholi on Suomessa kallista, ja kaikki haluavat maksaa omat juomansa, jotteivät jaa velkaa muille. Tämä selitys ei aukene, koska ausseille on omituista, että kierros (shouting a drink) olisi minkäänlainen ongelma. Minä tarjoan tänään tai tämän kierroksen, sinä tarjoat ensi kerralla tai seuraavan. Ajatus, että joku ei pitäisi tästä kiinni vaan joisi vain toisten laskuun, on täkäläisille päätön. Miksi kukaan riskeeraisi kaveruuden ja hyvät tavat niin? En ole halunnut alkaa liian syvällisesti luotaamaan probleemaa nimeltään suomalaiset ja ilmainen alkoholi.

Suomi ulkomaalaisen silmin.

Suomi minun mielikuvissani.

11.6.2017

"Palaatko koskaan Suomeen?" + 10 muuta kysymystä

Sain jo tammikuussa Liebster Awardin eli blogitunnustuksen Linda asuu Vietnamissa-blogista, mutta haasteeseen vastaaminen unohtui aivan tykkänään. Parempi myöhään kuin ei millonkaan...? Tunnustuksen/haasteen mukana tuli 10 kysymystä, löytyvät vastauksineen alta. Huhhuh, osa oli aika vaikeita!

Postauksen lopussa on lista bloggareista, joille haluan lähettää saman tunnustuksen ja kiitoksen kiinnostavien blogien johdosta. Samoin kiitos ja kumarrus Lindalle Vietnamiin blogini huomioimisesta!

Kysymykset tunnustuksen saajille:

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Australiassa yleisesti on parasta monipuolisuus: siirtomaahistoriasta huolimatta tämän päivän Australia on aidosti ja toimivasti monikulttuurinen, avoin, hyväksyvä ja hyväntuulinen maa, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa luonnon ja kaupunkien saralla. Perthissä puolestaan parasta on ilmasto eli jotakuinkin täydelliset säätilat ja vuodenajat verrattuna moneen muuhun paikkaan, letkeä meininki, luonto ja maisemat, sekä asumisen ja elämisen helppous ja mukavat sosiaaliset piirit.

2. Entä ikävintä?

Australia on kaukana Euroopasta ja vaikkei minulla yleisesti ole koti-ikävä, olisi mahtavaa, jos voisi joskus piipahtaa vaikka pitkän viikonlopun verran reissussa synnyinmaassa tai jossain kivassa Euroopan kaupungissa, kuten suomalaiset voivat tehdä. Ikävöin historiaa, etenkin arkkitehtuurihistoriaa, keskieurooppalaisia näkymiä ja taidemuseoita. Vaikka aboriginaalien historia alkaakin jopa sadantuhannen vuoden takaa, se on hyvin erilaista kokea (arkeologiaa ja antropologiaa arkkitehtuurin sijaan) kuin vaikkapa Pariisin, Rooman, Madridin, Wienin, Budapestin tai Vilnan kadut.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Japaniin. Japani on ollut toivelistallani jo monta vuotta, mutta koska muitakin maita on toivelistalla aina, se on tähän saakka jäänyt jalkoihin mm. vuodenajan takia - haluaisin Japaniin joko sakura- eli kirsikankukka-aikaan, tai syksyllä ruska-aikaan. Tämä siksi, että nähtävyydet, jotka minua kiinnostavat, näyttävät kaikkein parhailta kukka- tai ruska-aikaan (temppelialueet). Tänä vuonna on suunnitelmissa ja yrityksessä käydä Japanissa jouluna, jos saamme lomaa, koska kevät tai syksy nyt eivät vain näytä onnistuvan vuodesta toiseen.

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Budapestiin. Asuin Budapestissä v. 2001-2002 enkä ole käynyt siellä sen jälkeen. En lähtökohtaisesti halua matkustaa samoihin paikkoihin uudestaan, koska maailmassa on niin paljon nähtävää, etten halua jämähtää samoihin kaavoihin. Aina on jokin uusi maa, kaupunki tai paikka, jonka haluaisin nähdä mieluummin kuin samat maisemat. Mutta, Budapest kiinnostaa nostalgiamielessä, samaan malliin kuin lapsuuden maisemat kiinnostavat aikuisena: miltä siellä mahtaa näyttää nyt, tunnistanko yhä paikkoja, koenko kaikki muistot elävämpinä paikan päällä jne.

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Vaikka miten haluaisi olla uniikki ja omaleimainen, niin sama vastaus kuin kaikilta NHL-pelaajilta ja ylipäätään kaikilta ulkosuomalaisilta tai koskaan hieman pidempään Suomesta poissaolleilta: salmiakkia ja ruisleipää. Liekö suomalaisten (kulttuurisessa) dna:ssa jotain, joka_pakottaa_kaipaamaan juuri noita kahta makua? Niitä ei ole helppo korvata millään muulla, eli ruisleivän puutteeseen ei auta jokin rukiilla maustettu paahtoleipä, jota Aussilasta saa, eikä salmiakintuskaan auta kämäiset hedelmäkarkit tai viinikumit. Onneksi on Ikea ja sieltä Turkinpippurit.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen? 

Enpä oikeastaan. Toisaalta, ei koskaan pidä sanoa ei koskaan, ja jonkin lyhyemmän pätkän asuminen Suomessa houkuttaa jonkin verran - monet ulkosuomalaiset haaveilevat Suomessa asumisesta, kun lapset ovat pieniä, ja jos tällainen tilanne itsellä joskus on, niin voisin harkita. Mutta en usko, että muuttaisin/muuttaisimme pysyvästi. Koti on jo muodostunut tänne ja olisin liian levoton Suomessa, tuntuisi, että elämä kulkee "taaksepäin", paluuna vanhaan, uuden ja jännittävän sijasta.

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

En ole päässyt aussien juhlapyhiin sisälle samassa mielessä kuin suomalaisiin, joita vietin aina innolla, ilolla ja hartaudella. Joulu on lempijuhlani, mutta Australiassa se on lähempänä juhannusjuhlia kuin suomalaista joulua. Syödään, juodaan, grillataan, uidaan ja juhlitaan perheen ja/tai kavereiden kesken. Kaikki juhlat ovat täällä "väärään vuodenaikaan", jotta ne tuntuisivat perinteikkäiltä. Olen kuitenkin oppinut tykkäämään aussijoulusta ja aussi-uudestavuodesta sosiaalisina ja iloisina tapahtumina. Pidän myös Christmas in Julysta eli joulusta heinäkuussa, jota monet eurooppalaistaustaiset juhlivat. Se on kuin pikkujoulut, mutta puoli vuotta "väärään aikaan", aussitalvella.

8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Ei oikeastaan mikään. Henkisesti kaikki oli mutkatonta, koska halusin kovasti muuttaa, enkä ole ikävöivää sorttia. Olen järjestelmällinen, eli käytännön organisointi oli lähinnä hauskaa, ei vaikeaa. Tietenkin perhettä ja kavereita on ollut ikävä ja olisi mahtavaa nähdä useammin, mutta en ole potenut pahaa koti-ikävää tai katkeruutta siitä, että muutin pois. Edes viisumibyrokratia ei ollut ylitsepääsemätöntä, koska otin asenteen, että sisulla läpi harmaan kiven ja haluan paikan auringossa Australiassa, joten periksi ei anneta.

Henkisesti vaikeinta oli n. 10kk muuton jälkeen tapahtunut ero pitkästä parisuhteesta, jolloin jäin "tyhjän päälle" (omasta aloitteestani) ilman suomalaista kumppania uuteen maahan. Siitäkin kuitenkin selvisin.

9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Kyllä, helposti. Olemme puolivakavasti pohtineet Uuteen-Seelantiin tai Kanadaan muuttoa, myös jonnekin Eurooppaan paluu on mahdollinen jossain vaiheessa (jos ei pysyvästi, niin väliaikaisesti). Ei siksi, että Australiassa on vikaa, vaan siksi, että olisi vaan kivaa, jännittävää ja mielenkiintoista kokea jonkin muunkin maan elämää ja arkea. Muuntuvatko nämä jutustelut koskaan todellisuudeksi, jää nähtäväksi.

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Tässäpä vaikea kysymys - mitä vuonna 2016 oikein tapahtui, siitä on jo puoli vuotta!

Ai niin. Joulunvietto isolla porukalla Yanchepissa (n. 60km Perthistä) oli mukavaa, samoin loma Suomessa kesäkuussa. Kävimme Ranskassa toukokuussa ja Pariisissa oli mahtavaa, tietenkin, jos yhtään tykkää tunnelmallisista ja historiallisista suurkaupungeista. Parhaat muistot Pariisista ovat yleistä kävelyä kaupungilla ja puistoissa, maisemia katsellen ja kuvaten.

Kävimme myös Egyptissä lykkääntyneellä häämatkalla ja E:n isovanhemmilta saatu lahjaristeily Niilillä oli kuin suoraan jostain 1800-1900-lukujen taitteen romaanista, jossa eurooppalaiset matkustavat safarihatuissa ja pellavajakuissa pyramideille eksoottisen orientin auringon alla.

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Suomeen, kuten joka vuosi; Norjaan lomailumielessä jotain uutta nähdäkseni - olen viimeksi käynyt Norjassa teininä; ja em. Japaniin, jos asiat rullaavat ja saamme lomaa yhtä aikaa.


Säännöt Liebster Awardin vastaanottamiseen:
  • Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
  • Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
  • Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
  • Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
  • Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
  • Nimitä 5-11 uutta blogia
  • Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
  • Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille
  • Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen
Haluaisin lähettää samat 11 kysymystä seuraaville uusille blogituttavuuksille:

Konalla - nelihenkinen perhe myy kaiken ja muuttaa Havaijille

Periaatteen Nainenkolmekymppinen kolmen pojan kaupunkilaismutsi etsii kadonneita avaimia, oikeita kulmia asanoihin, elämän tarkoitusta ja halpoja lentoja Käytännön miehen luo Espanjaan.

Normaali Irtiotto - "hyppäsin oravanpyörästä ja laskeuduin aika kauas."

Loppuun ihan hyvän mielen vuoksi muutama talvikuva Perthistä.





10.6.2017

Normiesineet Australiassa, oudot Suomessa

Talvi on tullut taas Perthiin ja lumen ja pakkasen sijasta se tarkoittaa suomalaista syyskuun säätä - välillä kirkasta ja aurinkoista, välillä sateista; sekä lehtensä menettäviä puita. Osa puista on ikivihreitä joten aivan paljasta ei tule, mutta pohjoisen pallonpuoliskon lajit kuten plataanit (vaahteran oloiset) kellastuvat ja tiputtavat lehdet. Myös toppatakkeja, villakangastakkeja, talvisaappaita ja pipoja alkaa nähdä kaduilla, koska onhan aamuisin ja iltaisin peräti niinkin kylmää kuin +10 astetta.

Talvi tietää myös sitä, että käyttöön otetaan talvivarusteita, jotka ovat hieman erilaisia kuin Suomessa. Samassa hötäkässä listasin myös muita jokapäiväisiä asioita, joita ei Suomessa (enää) juurikaan tapaa.

1. Ovituke eli draft stopper, vedonpoistaja

Näitä käsittääkseni käytetään muuallakin kuin Australiassa, eikä näitä ole joka kodissa Perthissä, mutta näitä kuitenkin myydään esim. Postissa ja osalla porukasta on etuoven tukkeena tälläinen. Sen sijaan, että talossa olisi kynnys, jottei lattian ja oven väliin jää rakoa, rako tukitaan erikseen jonkinsortin kangasmakkaralla: sen voi tehdä itse, taitella kynnysmatosta, tai ostaa kaupasta valmiina. Tällaiset eläinhahmoiset ovat tavallisia, muotoina ennakkoluulottomasti esim. käärme tai mäyräkoira.
Tällaisella tupa lämpimämmäksi. Kuva verkkokauppa Ali Baba.

2. Kaasu- tai sähkölämmitin


Tästä olen kertonut moneen kertaan aiemminkin. Taloissa Perthissä ei yleisesti ole vesikiertoisia seinäpattereita, eikä myöskään sähköpattereita. Uudemmissa asumuksissa yleensä on ilmastointilaite joka myös lämmittää, kuten meillä. Eli olohuoneen seinän ylärajassa möllöttää ilmalämpöpumpun näköinen kapistus, joka puhaltaa viileää tai lämmintä ilmaa (huom. joillain onnekkailla on myös makkareissa sama, ei meillä, koska se maksaa ekstraa asentaa).

Meillä on kannettava sähkölämmitin, joka puhaltaa lämmintä ilmaa kuin hiustenkuivaaja. Sitä kanniskelen talvisin mukanani huoneesta toiseen, eli herätessä laite käyntiin makkarissa, suihkuun mennessä laite puhaltamaan kylppäriin, ja aamukahvia juodessa vehje baaritason alle keittiöön. Myös kuumavesipulloja kuulemma täällä käytetään lämmittämään peti, mutta itse en ole käyttänyt.

3. Pussihuopa

Torkkupeittoja on toki Suomessakin yleisesti, ja ihan tavallinen huopa on varmasti yleisempi kuin tällaiset pussihuovat. Mutta näitäkin myydään esim. Postissa, joten kaipa niitä joku ostaa ja käyttää. Varmaan enemmän on kyse "novelty" eli hupijutusta, mutta aika laaja valikoima kuitenkin olisi tarjolla etenkin lapsille kalanpyrstöhuopia kavereiden kanssa hengailuun (pelaamiseen, lukemiseen tms. paikallaan tapahtuvaan aktiviteettiin), kun talo ei oikein lämpiä noilla em. puhaltimilla eikä ovistoppari tuki kaikkea vetoa.
Itse neulottu pyrstöpeitto. Huopaisia vastaavia saa verkkokaupoista tai Australian Postista.

4. Haudutuskattila, crock pot tai slow cooker

En itse edes tajunnut, että tämä vehje on erityisen australialainen, ennenkuin kaveri vinkkasi asiasta. Meilläkin on haudutuskattila, mutta se on käytössä lähinnä glögintekoa varten talvisissa pippaloissa, tai silloin, kun E:n äiti on kylässä ja kokkailee curryä, lammaspataa ja muita herkkuja siinä. Pataan pilkotaan ainekset aamulla ja haudutetaan koko päivä iltaruokaa varten. Eli jos vain viitsii nähdä aamulla vaivaa, töistä tullessa on ruoka valmiina.

Mielestäni haudutuskattila on muotijuttu ja välillä vähän kaikilla oli siinä kokattu lounas töissä mukana, mutta nyt innostus on laantunut ainakin jonkin verran. Suomalaisesta Ostos-tv-klassikosta aromipesästä haudutuskattila poikkeaa siinä, että tämä on sähkölämmitteinen ja jätetään päälle koko päiväksi tai yöksi ruokaa hauduttamaan.

Meillä haudutuskattilassa tehdään lähinnä glögiä. Kuva Harvey Norman - tavaratalo.

Muut Aussilan outoudet

5. Piikkilukko

Tämä on kohtuuyleinen vessan lukon malli, täysin päätön. Ainakin meillä piikkilukko saattaa jumittua alas niin, että kun vessasta lähtee ja painaa oven kiinni, ovi jää lukkoon. Silloin täytyy ottaa käyttöön aputyökalu eli jalkapallon pumpun piikkipää, joka on riittävän kapea ja jämäkkä, että sillä saa painettua piikkilukon auki ulkopuolella olevasta reiästä. Jos piikkipää menee joskus hukkaan niin silloin ei varmaan auta muu kuin pissiä housuun ovea takoen.

Toinen yleinen malli on ovennupin tai ovenkahvan päällä oleva pieni väännettävä namikka, josta ei yleensä koskaan tiedä, onko se lukossa, koska jos nuppia tai kahvaa kääntää sisäpuolelta käsin, lukko aukeaa automaattisesti - vessan sisältä ei siis voi testata mitenkään, onko lukossa vai ei.

Piikkilukko koko komeudessaan. 

Pelastusreikä, josta piikin voi tökätä pois pohjasta.

6. Lankapuhelin

Lankapuhelin on tietenkin suomalaisillekin tuttu kapine, mutta ainakin täällä Perthissä oletus on, että ihmisillä yhä on kotipuhelin. Kotipuhelinnumeroa kysytään joka kaavakkeessa ja esim. nettioperaattori haluaa sen aina, jos heiltä yrittää tilata ADSL-nettiliittymän, koska he haluavat soittaa numeroon varmistaakseen, että verkkoyhteys on olemassa asunnossa. Perthissä ei edelleenkään ole läheskään joka paikassa kaapeliyhteyttä - odottelemme yhä hallituksen lupaamaa ja rakentamaa NBN-eli valokuitukaapelia, joka ehkä joskus vuonna 2020 saavuttaa meidän kulmamme.

Lankapuhelinta käytetään työpaikoilla yleisesti ja itse inhoan avokonttorissa soittelua, koska 10 lähintä kollegaa kuulevat joka puhelun ja puheluun on vaikea keskittyä yleisessä toimistohälyssä. Ei siis ole mahdollista mennä kännykän kanssa jonnekin hiljaiseen nurkkaan, koska työkännyjä ei ole, ainakaan julkissektorilla muilla kuin aivan ylimmillä pampuilla.

Puhelin on ollut omassa työssäni viimeiset 6 vuotta jopa tarpeellisempi kuin sähköposti, koska läheskään kaikkiin paikkoihin ei edes ole sähköpostia (esim. pienempiin yrityksiin), sähköposteihin ei aina vastata ja jos vastataan, kahdesta kysymyksestä vastataan vain yhteen. Itse sovin asiat paljon mieluummin meilillä kuin puhelimessa, koska siitä jää kopio, mutta minkäs teet, kun muut jostain syystä vierastavat sähköpostia ainakin täällä Perthin perähikiöillä ja pikkukunnissa. Nykytyöpaikallani olennaiset sähköpostit myös tulostetaan kansioihin, mikä on ehkä aataminaikuisin systeemi auringon alla.
Lankapuhelin ja puhelinvastaaja, totta kai kätevämpi kuin sähköposti.

5.6.2017

Ongelmia Australiassa - mistä apua?

Seuraan useita ulkosuomalaisryhmiä somessa ja kerta toisensa jälkeen samat teemat ja ongelmat pompsahtelevat esiin. Tässäpä pähkinänkuoriopas yleisistä (yleisimmistä?) vastoinkäymisistä selviämiseen tai niiden välttämiseen täällä Perthissä.

Australiaan yleisemmin ohjeet pätevät niin, että oman osavaltion tiedot joutuu googlaamaan erikseen, koska säännöt ja tahot ovat hieman erilaisia kaikkialla, vaikkakin suunnilleen samassa linjassa.

Eli: missä kaikissa tilanteissa voi menettää rahaa, joutua stressaavaan pattitilanteeseen tai jopa fyysiseen vaaranpaikkaan, tai muuten vain venyttää hermojaan erityisen paljon?

Viallinen tuote. Normaalisti vialliset tuotteet voi palauttaa, mutta tämä riippuu liikkeestä, joka tuotteen myi. Kuluttajansuojalain mukaan liikkeen velvollisuus on varmistaa, että tuote on kuin pitää, eli heidän ensimmäinen fiksausyrityksensä voi olla korjata se tuote, jonka ostit, tai antaa vastaava tilalle. Myös lahjakortti on käypäinen hyvitys, eli rahoja ei saa automaattisesti takaisin.

Jotkut yritykset ovat palautuspolitiikassa höveleitä ja tekevät kaikkensa asiakkaita miellyttääkseen, jotkut ovat tiukempia eivätkä tee juuri mitään muuta kuin minimin. Joskus tuotteen viallisuudesta voi tulla riitaa, eli firma ei usko, että tuotteessa on riittävästi vikaa, jotta palautus tai vaihto on oikeutettu. Firma voi myös väittää, että olet itse aiheuttanut vian oston jälkeen.

Tässä kohti on hyvä ottaa yhteyttä oman osavaltion Kuluttajansuojaan (googlaa sanoilla consumer protection ja oma osavaltio). KS auttaa vasta, kun olet yrittänyt selvittää asian ensin myyjän kanssa, eli yritä ensin itse ja vasta jos ei onnistu, ota yhteyttä KS:ään.

Ongelma oppilaitoksen, sähköfirman, nettioperaattorin tms. kanssa. Australiassa on monta erilaista kuluttajansuojalaitosta, joista Ombudsman käsittelee julkissektoriin kohdistuvia valituksia (mm. TAFE, monet yliopistot), ja Ombudsman + jokin lisämääre käsittelee muita valituksia.

Täällä Perthissä esim. Energy and Water Ombudsman käsittelee ja ratkoo sähkö-, kaasu-, ja vesifirmoihin kohdistuvia valituksia, olipa kyse laskusta tai muusta palveluun liittyvästä asiasta.
Telecommunications (tai Telco) Ombudsman käsittelee operaattorivalituksia.

Ombudsman, kuten Consumer Protection, auttaa vasta, kun olet itse yrittänyt ratkoa asiaa tuloksetta, eli jälleen ensin yhteyttä suoraan palveluntarjoajaan ja jos homma ei oikene, sitten Ombudsmanin juttusille joko kasvotusten, sähköpostilla tai puhelimitse.

Ongelma työnantajan kanssa. Aussilassa kohtaa hieman kaikenlaista viheltäjää sekä työnantaja- että työntekijäpuolella. Pahimmassa tapauksessa työnantaja jättää palkan maksamatta, maksaa väärin (liian vähän), ei tarjoa työn vaatimia turvavarusteita tai jotenkin muuten käyttäytyy väärin, tai vaaraa ja haittaa aiheuttaen.

Occupational health and safety eli työturvallisuus on täällä suorastaan viranomaisuskonto, eli mitään sellaista tehtävää ei tulisi edes joutua tekemään, jossa on jokin fyysinen riski. Jos vaaranpaikka on, on työnantajan tehtävä minimoida se esim. tarjoamalla turvavarusteet. Näin ei aina tapahdu syystä jos toisesta, ja silloin kannattaa itse pitää oikeuksistaan kiinni. Esim. puoli vuotta sitten Perthissä kuoli reppureissaajatyttö rakennustyömaalla, koska hän tasapainoili ämpärin päällä hissikuilun reunalla ilman turvavaljata ja horjahti kuiluun.

Jos palkan, työturvallisuuden, syrjinnän, ahdistelun tms. kanssa on ongelmia, äkkiä yhteyttä Fair Work Ombudsmaniin, joka auttaa kaikissa em. tilanteissa.

Ongelmat vuokra-asumisessa. Australiassa on kahdenlaiset vuokramarkkinat, ns. viralliset ja epäviralliset.

Virallisella puolella on helpompi saada apua, jos jokin menee pieleen, mutta yleensä maksut ovat myös korkeammat tai sitovammat. On välittäjän tai omistajan velvollisuus pitää huoli, että asunnossa on kaikki kuten pitää, eli jos esim. jääkaappi hajoaa, heidän pitää korjata se tai ostaa uusi, jos jääkaappi toimi silloin, kun vuokrasopimus allekirjoitettiin.

Virallisella puolella välitystoimisto tai omistaja antaa kirjallisen vuokrasopimuksen allekirjoitettavaksi, bond eli vuokravakuus maksetaan viralliselle bond administratorille eli vakuuspankille, ja vuokratarkastuksia tehdään tavallisesti kerran vuosineljänneksessä - välittäjä tai omistaja tulee siis tupatarkastamaan, miten asunnossa eletään, onko siistiä ja ehjää jne.

Vuokravakuuden maksu oikeaan osoitteeseen on tärkeä asia, jotta välittäjä/omistaja ei pysty sitä omin päin nyysimään. Vakuus maksetaan takaisin vain, kun sekä omistaja että vuokralainen allekirjoittavat bond release formin eli vakuuden luovutuskaavakkeen, eli kumpikaan taho ei pysty vetämään välistä. Jos asunnossa on rikkoutunut jotain, välittäjä/omistaja antaa siitä hinta-arvion ja summa otetaan bondista sitten kun se palautetaan.

Vuokrasopimus on yleisimmin määräaikainen täällä Perthissä, esim. 6kk, 12kk tai 24kk ja sitä ei voi noin vain katkaista: usein sopimuksen mukaan on vuokralaisen tehtävä löytää uusi vuokralainen, ennenkuin pääsee maksuvelvoitteesta irti.

Epävirallisella puolella omistajat tai vuokralaiset alivuokraavat tilojaan cash in hand eli käteisellä (joskus myös tilisiirtoina). Myös bond maksetaan käteisellä. Jos näistä ei saa itselle kuitteja, voi olla vaikea todistaa riitatilanteessa, että on maksanut, eikä bondia pysty suojelemaan samalla lailla kuin virallisella menetelmällä. Kaverille kävi niin, että vuokranantaja vedätti bondin itselleen, kaveri vei asian oikeuteen, oikeus päätti, että vuokranantajan tulee maksaa se takaisin, mutta eipä maksanut. Asia olisi pitänyt viedä korkeampaan oikeusasteeseen ja sitä kautta perintään, mutta kulut olisivat olleet enemmän kuin bond, joten kaveri jätti asian sikseen, pettymyksen nieleksien.

Epävirallisilla markkinoilla voi saada hyvän lyhytaikaisen diilin tai toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen, mutta ottaa myös enemmän riskejä. Esim. laskuosio vuokrasta (sähkö, vesi, kaasu, netti) voi yhtäkkiä kokea tuplaantumisen, kun omistaja vain päättää, että et ole maksanut tarpeeksi. Mitään irtisanomisaikaa ei ole, eli vuokranantaja voi potkaista ulos vaikka samana päivänä. Teoriassa kuluttajansuoja pätee myös epävirallisilla markkinoilla, mutta "tiskin alla" operoivia yksityishenkilöitä on vaikea saattaa vastuuseen.

Vuokralaisasioissa apua saa joko Kuluttajansuojasta (consumer protection), vuokralaisia auttavilta yhdistyksiltä (googlaa esim sanoilla tenant help) tai kansalaisten ilmaisesta/halvasta lakiavusta (googlaa citizens advice tai legal aid).

Äkillinen hoitoa vaativa sairaus tai vamma. Ensiapua saa Australiassa ilmaiseksi julkisen sairaalan ensiapuosastolta ja suomalaiset ovat oikeutettuja Medicare-korttiin, jolla saa yleislääkärin palveluita ilmaiseksi tai halvalla. Medicare ei kustanna mitään hammashoitoa eikä ambulanssia, eli oma vakuutus kannattaa ehdottomasti olla, joko matkavakuutus Suomesta, tai täkäläinen vakuutus, jos asut pysyvämmin. Vakuutuksista löytyy lisätietoa esim. tämän blogin UKK-sivulta.

Kuntosalijäsenyys. Tämä on jatkuva päänvaiva monelle, koska jäsenyyden joutuu yleensä ottamaan koko vuodeksi, vaikka muuttaisi kesken vuoden eri paikkakunnalle tai pois maasta. Helposti käy niin, että firma veloittaa rahaa tililtä jopa kuukausia sen jälkeen, kun olet muuttanut pois, koska suoraveloitusta ei voi laittaa pois päältä oman nettipankin puolelta vaan laskuttajafirman pitää katkaista se. Irtisanominen pitää tehdä kirjallisesti eli älä luota siihen, että soittamalla firmaan asia hoituu.

Älä missään oloissa allekirjoita sopimusta lukematta sitä tarkkaan, äläkä luota siihen, että ehtoja voi neuvotella jälkikäteen itsellesi sopivammiksi. Jos ehdoissa lukee, ettei irtisanomisoikeutta ole ennen vuoden päättymistä, etsi toinen sali.

Määräaikaisenkin sopimuksen voi mielestäni irtisanoa kaikkialla kuluttajasuojalakiin perustuen, mutta kuluja siitä kertyy joka tapauksessa, esim. 1-3kk maksut. Jotkut salit yrittävät kuitenkin vedättää väittämällä, että joudut maksamaan koko loppuvuoden summan ja pahimmassa tapauksessa sopimuksessa on tuollainen pykälä, jos et ole lukenut tai ymmärtänyt ihan joka sanaa. Siispä EI NIMIÄ ALLE minnekään, mistä ei ole ihan satavarma.

Irtisanominen pitää aina tehdä kirjallisesti, eli joko vie paperi jollekulle käteen ja pyydä siitä kopio paikan päällä kuitiksi, tai lähetä sähköpostia, jotta itsellesi jää "arkistokopio", jolla todistaa irtisanomisen päivä. Jos oikein pahaksi riitelyksi menee, niin ota yhteyttä oman osavaltiosi Kuluttajansuojaan, jonka nimessä yleensä on sanat consumer protection. Yleensä pelkkä Kuluttajansuojalla uhkaaminen auttaa rahariitelyssä, mutta jos ei, KS myös oikeasti auttaa tehokkaasti. Mutta, he voivat auttaa vain tilanteissa joissa firma tulkitsee sopimusta väärin. Jos nimesi on sellaisessa paperissa, jossa lupaat maksaa vuoden maksut, ei edes KS voi sitä perua.

Farmityö on myös alue, jossa voi joutua jos jonkinlaisiin suonsilmäkkeisiin.

En ole itse tehnyt WH-viisumin farmipäiviä, eli näistä en tiedä omakohtaisesti, joten suosittelen googlaamaan asiasta tai seuraamaan hyvän aikaa reppureissaajaryhmiä tietoa hankkiaksesi. Sama pätee farmeilla kuin muussakin elämässä - jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on, tai jos jokin kuulostaa liian omituiselta ollakseen normaali maan tapa, se yleensä on.

Huom, tämän postauksen tarkoitus ei ole pelotella, vaan kertoa yleisistä ongelmakohdista.

Lykkyä tykö ja hyvää tuuria kaikille toivottaen, jottei em. aihealueita tarvitsisi omakohtaisesti kokea!

Apua löytyy yleensä ihan kaikkeen, kun vain etsii. Yksin ei tarvitse jäädä.