6.12.2017

Itsenäinen ja/vai irrallinen?

Hyvää Suomen 100-vuotissyntymäpäivää! Katselin juuri hienon videon sadan lipun nostosta salkoon Helsingin kauppatorilla ja varmaan vilkaisen juhlintaa Yle Areenalta, kun aika koittaa.

Mistä kirjoittaa itsenäisyyspäivänä? Mitä itsenäisyys minulle merkitsee? Ikävä kyllä tämä teema ei lainkaan inspiroi. Ei siksi, ettenkö arvosta Suomea tai juhlaa. Vaan siksi, että joka kolumni, artikkeli ja blogi sekä Suomessa että ulkomailla tuppaa nyt olemaan samaa teemaa täynnä. Onko minulla sellaista sanottavaa, jota ei olisi vielä sanottu? Vapaus, oma kieli, puhdas luonto, koulutus, jokamiehenoikeudet... tuskin on sellaista suomalaista, ulko- tai sisäsellaista, joka ei noita ja monia muita hienoja asioita haluaisi mainita.

Samaten olen tässä blogissa jo moneen otteeseen käynyt läpi, miltä Suomi näyttää ulkosuomalaisen tai ulkomaalaisen silmin, mitä asioita Suomesta kaipaan ja en kaipaa, tai koenko itse olevani enemmän suomalainen vai aussi. Eli tästäkään aiheesta ei ainakaan tänään irtoa mitään hedelmällistä. Otetaan siis "vastakkainen" näkökulma:

Millaista on olla maailmanlaajuisen imperiumin (vaikkain menneen sellaisen) osa, pienen itsenäisyyttään vaalivan maan kansalaisuuden sijasta?

Australia on oma itsenäinen maansa toki sikäli, että täällä on omat lait, eduskunta, hallitus ja pääministeri. Kuitenkin nimellisesti Australia yhä on Iso-Britannian alainen ja ylintä (seremoniallista) päätäntävaltaa käyttää kuningatar Elizabethin edustaja eli kenraalikuvernööri. Lisäksi jokaisella osavaltiolla on oma monarkin sijainen eli kuvernööri. Kenraalikuvernööri nimittää tuomarit, ministerit ja diplomaatit, hyväksyy lait jotka eduskunta laatii, ja on Australian Puolustusvoimien ylin komentaja.

Kenraalikuvernööri vaikuttaa päivänpolitiikkaan ja käytännön hallitustyöhön vain harvoin. Löysin pikaisella googlauksella ainoastaan kolme tapausta: vuonna 1975 kenraalikuvernööri erotti silloisen pääministerin, ja on kahdesti vahingossa hyväksynyt lain, jolla ei ollut senaatin hyväksyntää eli ei voinut tulla voimaan (ko. laki kumottiin saman tien). Muutoin kenraalikuvernööri toimii pitkälti kuten kuninkaalliset, eli edustaa maata arvotilaisuuksissa ja diplomaattisissa piireissä.

Kenraalikuvernööriin kuten kuvernööreihinkin pätee kuninkaallisten protokolla, eli heitä puhutellaan "teidän erinomaisuutenne" (your excellency), tai kaikkein mieluiten ei puhutella suoraan lainkaan vaan puhutaan ylimyksen avustajalle eli Aide-de-Campille. "Tapasin" Länsi-Australian kuvernöörin viikko sitten konferenssissa - eli näin hänet ja tervehdin nyökkäyksen verran - ja ne varmistuksen varmistukset ja pokkuroinnit jotka tarvitaan kuvernöörin vierailulle antavat hieman kaikuja siitä, millaista on järjestää mitään tilaisuuksia, joihin osallistuu kuninkaallisia.

Australiassa on jonkin verran tasavaltalaisliikehdintää, mutta erittäin maltillisesti. Toisaalta aussit eivät tahdo olla Iso-Britannian jatke eivätkä sellaisia koe olevansa - aussit esimerkiksi joutuvat ihan normaalisti anomaan viisumin päästäkseen Iso-Britanniaan ja samoin britit joutuvat anomaan viisumin päästäkseen Australiaan. Toisaalta mitään äänekästä kuninkaallisten dissauskerhoa Australiassa ei ole, eikä virallinen, lopullinen ero emämaasta ole yhdenkään tämän hetken poliitikon aktiivisella prioriteettilistalla. 

Australia kuuluu britti-imperiumin jäänteenä syntyneeseen Commonwealthiin eli Kansainyhteisöön, jonka muodostavat 54 maata (ml. Kanada ja Uusi-Seelanti) sekä 12 territoriota (mm. Gibraltar). Elizabeth II on laillinen ylin hallitsija kahdessatoista valtiossa. Kansainyhteisön maat eivät vaikuta suoraan toistensa politiikkaan tai tee suoranaista poliittista yhteistyötä, mutta kyllä käytännön tasolla joitain tiiviitäkin yhteyksiä on. Australia esimerkiksi rahoittaa yhteistyö- ja kehitysohjelmia Tyynellämerellä Commonwealthin saarivaltioissa. Tosin Uusi-Seelanti on asiassa vielä aktiivisempi: Uuteen-Seelantiin esimerkiksi pystyy anomaan pysyvää oleskelulupaa sillä perusteella, että on Tyynenmeren saarilta kotoisin. Tätä väylää ei Australiassa ole.

Vaikka opiskelin yliopistossa historiaa, olen vasta Australiaan muutettuani tajunnut kouriintuntuvasti maailman siirtomaavaltakehityksen: miten menneet imperiumit ja valtapyrkimykset ovat vaikuttaneet useimpiin maailman maihin niin hyvässä kuin pahassakin. Toisaalta on kätevää, että monissa kolkissa puhutaan samaa kieltä - englanti ja ranska ovat hyvät esimerkit maailmaa valloittaneista kielistä Karibialta Tyynellemerelle - , toisaalta siirtomaavalta lähes tuhosi useimmat alkuperäiskulttuurit ja kielet, puhumattakaan alkuperäiskansojen fyysisestä tuhoamisesta.

Toisaalta, johonkin omaa maataan laajempaan piiriin kuuluminen avaa maailmaa ihan eri tavalla. Juuri äskettäin Suomessa uutisoitiin, että Norjassa olisi vaikka millä mitalla töitä, mutta suomalaiset eivät jostain syystä sinne hakeudu. Itse arvelen tämän johtuvan vaikeaksi koetusta norjan kielestä, kalliiksi ajatellusta hintatasosta ja ehkä yleisestä arastelusta siitä, miten ulkomailla pärjää. Vertailun vuoksi esimerkiksi ranskalaiset aktiivisesti matkustelevat ja jopa muuttavat Karibialle, Mauritiukselle ja Ranskan Polynesiaan, koska tietävät, että näissä entisissä siirtomaissa pärjää omalla kielellä ja monet tavat ja hallintosysteemikin ovat tuttuja. Samaten aussit muuttavat Iso-Britanniaan, Kanadaan ja Uuteen-Seelantiin rutiininomaisesti töiden ja seikkailun perässä, sekä toisinpäin.

En ennen Australiaan muuttoa kokenut mitään yhteyttä esimerkiksi Singaporen, Etelä-Afrikan ja Intian kanssa, nyt tilanne on toinen. Kaikista näistä Kansainyhteisön maista muutetaan Perthiin aktiivisesti joko opiskelemaan tai pysyvästi. Kaikissa em. maissa puhutaan (tai on historiallisesti puhuttu) englantia yhtenä virallisena kielenä, joten maahan asettuminen on huomattavasti helpompaa kuin ei-natiiveille puhujille. Perthissä ei pysty elämään altistumatta eri kansallisuuksille, kielille, kulttuureille ja tavoille - paitsi tietenkin jos eristäytyy aivan täysin jonnekin lava-auton nurkkaan mutisemaan, miten "Australia on jo täynnä, painu takaisin", mitä sitäkin tapahtuu.

Täältä kuvainnollisen ihmismeren keskeltä katsoen Suomi näyttäytyy jopa hieman eristyneenä saarekkeena: puhutaan omaa erikoista kieltä, jota muiden on vaikea oppia, halutaan tiukasti pitää kiinni omista tavoista ja osa porukasta haluaisi jopa lyödä rajat lukkoon ja heittää avaimen Itämereen. Tiettyyn mittaan saakka tämä on ymmärrettävää. Suomalaisia kuitenkin on alle 1% maailman väestöstä ja on siten vähemmistö sekä Pohjoismaissa, Euroopassa että koko pallolla. Toisaalta kaikki menestys pohjautuu tiimityöhön ja muiden tukeen, eikä modernissa maailmassa pärjää kääntämällä selkä muille maille ja kansallisuuksille.

Entistäkin parempaa seuraavaa vuosisataa, menestyksekästä kansainvälistä yhteistyötä ja onnellista huomista Suomelle toivottaen!

 Alla kuvia Perthin Suomi100-juhlista, joista kirjoitan erikseen.

Onnea Suomi! Kuva (c) Kinuskikissa. Kuva vain kuvitustarkoituksiin, näin hienoa kakkua ei juhlissa nähty. Sen sijaan söimme kanelipullia jälkiruuaksi.
Koristelimme Perthin Suomi100-juhlat askarteluin, vapaaehtoisvoimin.

Virallinen juhlapotretti.

Järjestäjä-juontajan näkökulma Perthin Suomi100-juhliin.

Juhlakansaa.

Kansainyhteisön maat. Enpä tätä laajuutta ollut ennen ajatellut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!